Ei ole olemassa kahleita, joita Jeesus ei voisi katkaista, muistuttaa vankilapappi Jouko Koistinen
Moni vanki olisi kaivannut hyväksyvää katsetta. Moni ikävöi erityisesti isää, sanoo vankilapastorina elämäntyötään tehnyt Jouko Koistinen. Hän on pohtinut syitä tuomittujen ahdistukselle ja myös sille, miksi ihminen joutuu vankilaan.
Kuopion vankilan seiniä 21 vuotta mittaillut, hiljattain eläköitynyt pastori Jouko Koistinen tietää, että monen vangin ja kärsimyksen takana on hyväksyvän katseen puute.
”Olen tullut siihen tulokseen ja uskallan sanoa ääneen, että sekä mies- että naisvankien yksittäinen suuri ongelma elämässään on ollut vaikeudet isäsuhteessa. Ehkä isä ei ole ollut ikinä läsnä, ehkä isä on itsekin ollut vankilassa tai päihteiden käyttäjä. Isän hyväksyvä katse ja sanat ovat jääneet kokematta.”
Jouko Koistinen pohtii, että millaisilla silmälaseilla hän katsoisi nyt seurakuntalaisia, joita hän kohtasi uransa alkuvaiheissa.
”Uskaltaisin paremmin kohdata ja lähestyä ihmistä, katsoa syvemmälle ja ehkä nähdä kuoren alle. Pappina pääsee moniin perhejuhliin ja koteihin, ja nykyisin ottaisin huomioon sen, että jokaisessa kodissa ja perheessä on omat ongelmansa, jotka eivät pintapuolisesti näy muille.”
”Emme uskalla tuoda julki ongelmia elämässämme useinkaan ennen kuin on jo liian myöhäistä. Sen huolen näki vankilassa.”
Jälkeenpäin osaisi oikoa mutkat
Jouko Koistinen sai pappisvihkimyksen vuonna 1979, ja ensimmäinen työpaikka oli Suonenjoen seurakunnassa. Sen jälkeen kului vuosia Ruotsissa siirtolaistyössä. Vankilapapiksi Koistinen lähti ensin Pelson vankilaan ja sen jälkeen hän työskenteli 21 vuotta Kuopion vankilassa.
”Minulla ei ollut vankilasta mitään kokemusta, se oli uusi kiinnostava haaste. Koen kiitollisuutta, että olen saanut kokemusta kolmella erilaisella työalalla. Se on ollut rikkaus ja olen oppinut elämästä ja ihmisyydestä paljon.”
Emme uskalla useinkaan tuoda ongelmia esille ennen kuin on myöhä, tämän kivun näki vankilassa, sanoo Jouko Koistinen.
Eläkkeelle jäätyään Koistinen ei ole tipahtanut tyhjän päälle. Hän on iloinen, että saa tehdä vapaaehtoisena hengellistä työtä eri kirkkokunnissa ja seurakunnissa.
”Pyyntöjä on tullut. Täytyy vaan katsoa kalenterista, että päivät täyttyvät sopivasti”, hymyilee Koistinen. Opettaminen ja puhuminen ovat lahjoja, joita on ilo käyttää myös eläkkeellä.
”Päällimmäisenä on kiitollinen mieli siitä, että sain ja jaksoin olla työssäni eläkeikään asti. Olen saanut olla 66 vuotta terveenä. Se on iso lahja”, vastaa Koistinen, kun kysyn, millaisia ajatuksia hänellä on eletystä elämästä.
”Aina on mutkia, joita olisi voinut oikoa. Jotain asioita olisi voinut tehdä toisin, ja jättää virheitä tekemättä, mutta nekin kuuluvat elämään. Kaikki ylä- ja alamäet on tarvittu. Ajattelen, että kaikki tapahtuu niiden parhaaksi, joita Jumalaa rakastaa.”
Toivon sanomalla on kysyntää erityisesti, kun vapaus on menetetty
Mitä ajatuksia herättävät sanat kärsimys ja toivo vankilassa?
”Kärsimys tuntuu vankilassa monimuotoisena. Moniongelmaiset ihmiset tulevat vankilaan kerta toisensa jälkeen. Useilla lähtökohdat ovat olleet heikot, täynnä vastoinkäymisiä ja kärsimystä jo lapsuudesta saakka. Pahoinpitelyä, heitteillejättöä, johon lapsella ei ole ollut valinnanvaraa. ”
Jos minulla olisi samanlaiset lähtökohdat kuin monella vangilla, kuinka olisin itse pärjännyt?
”Olen usein miettinyt, että jos minulla olisi ollut samanlaiset lähtökohdat kuin usealla vangilla, en tiedä miten olisi pärjännyt”, juuri eläköitynyt vankilapastori Jouko Koistinen sanoo mietteliäänä. Hän jäi vankilapastorin työstä eläkkeelle helmikuun alussa.
Vapaudenmenetys tuottaa kärsimystä. Vaikka Suomessa vankilat eivät ole huonoimmasta päästä, varsinkin ensimmäiset vuodet tuomiosta ovat tuskaisia.
”Toivolle ja evankeliumille on paikkansa vankilassa. Vankilalähetit tuovat juuri tätä sanomaa meidän pappien lisäksi. Monet löytävät vankilassa uskon, ja elämä muuttuu, vaikka takana olisi kovia rikoksia.”
Evankeliumi tuo toivoa niin muurien sisälle kuin ulkopuolelle.
Jokaiselle tulee joskus toivottomuutta, käänny silloin Jumalan puoleen
”Jokainen, joka on elänyt pidempään tietää, että jokaiselle tai lähes jokaiselle tulee eteen tilanne, jossa kokee täyttä toivottomuutta. Uskallan suositella silloin Jumalan puoleen kääntymistä. Hän antaa avun, valon ja toivon, kun uskallamme sitä häneltä pyytää.”
Pekka Simojoen Hymni on yksi lauluista, jota vuosien aikana on laulettu paljon Koistisen säestämänä. Se on ollut laulu, joka on koskettanut poikia ja miehiä. Sitä on pyydetty, siitä on saatu lohtua.
Katsooko Hän vielä ikkunastaan, vain nähdäkseen yhden eksyneen? Juokseeko Hän vielä meitä vastaan, kun tuhlaajan näkee palaavan?Lausuuko Hän vielä syytetylle; Armahdetaan tänään kahleistaan.
Pekka Simojoki
”Pääsiäisen sanoma istuu vankilaan paremmin kuin joulun vietto. Joulu tuo usein mukanaan kipeitä muistoja. Pää-siäisen sanoma on erilainen. Sen sanoma julistaa, että Jeesus on kaiken pahan voittaja, kahleitten katkaisija ja lukkojen avaaja. Hän on sovittanut kaikki syntimme. Ja ei ole olemassa sellaisia kahleita, joita Jeesus ei voisi katkaista.”
”Jokainen voi vapautua, olivat riippuvuudet tai kahleet niin vankilan sisällä tai ulkopuolella mitä tahansa. Se on pää-siäisen sanomassa mahtavimpia juttuja”, pappi Koistinen julistaa innoissaan.
”Melkein jokaiselle tulee eteen tilanne, jossa kokee täyttä toivottomuutta. Suosittelen Jumalan puoleen kääntymistä. Hän antaa avun, valon ja toivon, kun uskallamme sitä pyytää”, sanoo Jouko Koistinen.