Huolista puhuminen ei ole helppoa, mutta se parantaa

Eikä se onnistu yksin. Itsekseen pohtiessani pyörin vain samaa kehää. Ongelmien mittasuhteet vääristyvät ja katson niitä yhden pillin läpi. Kohta en enää tajua, mikä liittyy mihinkin.

Minun täytyy puhua jollekin.

Puhuminen nimittäin auttaa kummasti. Tosin se ei ole aina helppoa. Ei tiedä, mistä aloittaa. Ei löydy sanoja, on vain möykky tunteita.

Ehkä häpeä tai nolous estää avautumasta. Luullaan, että omassa tilanteessa on jotakin outoa tai tuomittavaa.

Siksi tarvitaan joskus terapeuttia tai sielunhoitajaa. Hän luo turvallisen ilmapiirin, jossa uskaltaa tulla ulos kuoresta. Hän saa ihmisen puhumaan kyselemällä. Kerro itsestäsi. Mikä sinua painaa? Miltä tilanne tuntuu? Mitä ajattelet siitä?

Hyvä kuuntelija antaa autettavalleen aikaa miettiä. Joskus suurimmat oivallukset syntyvät hiljaisten hetkien aikana. Toisen kiinnostus vapauttaa sisäisiä lukkoja.

Mikä puhumisessa auttaa?

Kun kipeitä asioita sanoittaa, ne ymmärtää paremmin. Tapahtumien ja kokemusten yhteydet toisiinsa selkiytyvät. Oman osuuden näkee kirkkaammin, mutta tajuaa myös sen, mihin ei ole voinut vaikuttaa. Sisäinen möykky jäsentyy ranskalaisiksi viivoiksi. Tästä olikin kyse!

Huolen lausuminen ääneen keventää sitä. Se ikään kuin tulee kehosta ulos ja näyttää toisenlaiselta kuin sisälle pakattuna. Kipeä asia ei täytäkään koko elämää, vaan vain jonkin lokeron siitä.

Kun kertoo omaa tarinaansa kiinnostuneelle kuulijalle, saattaa huomata muutoksen itsessä. Suhtaudun itseeni myötätuntoisesti. Alan kantaa hellästi itseäni, ikään kuin katsoisin tarinaani ulkopuolisen näkökulmasta. Näin kuuntelijan lämmin välittäminen siirtyy minuun.

Joskus terapeutti tai sielunhoitaja neuvoo, mutta varovasti ja kysellen. Oma oivaltaminen kun on tärkeintä. Silti hän voi ehdottaa näkökulmia tai ratkaisuita, joita ei itse tullut ajatelleeksi. Huolten sumussa oman tilanteen näkee usein liian kapeasti. Vasta toisen huomio auttaa katsomaan laatikon ulkopuolelle.

Myös päätösten tekemiseen tarvitaan joskus toisen tukea. Ehkä täytyy ottaa asiat puheeksi jonkun kanssa. Ehkä omaa käyttäytymistä on muutettava. Mutta en saa aikaseksi, en uskalla. Niinpä puhun esteistäni ymmärtävän kuuntelijan kanssa. Hänen rohkaisunsa auttaa minua ottamaan sen ratkaisevan askeleen. 

Huoliaan voi jakaa myös kirkon työntekijälle

Sitten käytännön vinkki. Painaako sinua jokin kipeä asia? Pyöriikö huolimylly mielessä? Tule juttelemaan siitä seurakunnan työntekijälle. Papille, diakonille tai vaikka nuorisotyöntekijälle.

Kun otat yhteyttä, hän ottaa kopin ja sopii tapaamisajan. Saat ymmärtävän, ilmaisen ja vaitioloon sitoutuneen kuuntelijan. Sinun ei tarvitse osata mitään tapaamisessa. Seurakunnan työntekijä kyselee ja vie tilannetta eteenpäin.

Joskus kannattaa tavata auttajan kanssa useamman kerran. Silloin käynnistyy prosessi, jossa omista asioista keskustelee tapaamisten välissäkin. Ikään kuin kuuntelija kulkisi mukanani arjessa.

Raskaita asioita ei pidä kantaa yksin. Toki kuuntelijan luo hakeutuminen vaatii jonkin verran ponnistelua. Mutta myös omien kuormien kantaminen syö voimia. Moni auttajalle hakeutunut on lopulta kiitollinen ratkaisustaan.

Hyvä, että osasin pitää huolta itsestäni.