Kaste tuo turvaa
Jumalan kämmenellä kaikuu komeasti Petosen seurakuntatalon kirkkosalin valkoisista seinistä. Paikalla on kolmisenkymmentä henkeä todistamassa Kerttu Ulmasen ja Niko Liikasen pojan kastetilaisuutta.
Poika katselee silmät suurina kummin sylin suojista mitä ympärillä tapahtuu. Kastepappina toimi Kerttu-äidin pikkuserkku, diakoniajohtaja ja rovasti Seppo Marjanen. Poika ei vielä ymmärrä tapahtuman merkitystä, mutta vanhemmille on itsestäänselvyys, että lapsi kastetaan.
”Nimiäiset eivät tulleet mieleenkään, sillä mielestämme kuuluu perinteeseen pitää ristiäiset”, Kerttu sanoo.
Pohjois-Savossa kaste on vielä yleinen juhla, mutta pääkaupunkiseudulla enää joka toinen lapsi saa kirkollisen kasteen.
”Kerttu ja Niko ovat sitä ikäluokkaa, josta monet eroavat kirkosta. Samasta syystä myös kummien saanti voi pääkaupunkiseudulla olla hankalaa”, Marjanen sanoo.
Suhtautuminen kirkollisiin toimituksiin ja kirkkoon riippuu Marjasen mukaan kasvatuksesta ja siitä, millaisessa ympäristössä nuori varttuu.
Nimen valinta melko vapaata
Nimen valinta on nykyään melko vapaata, vaikka muutamia rajoitteita on. Nimi ei saa olla loukkaava eikä miesten ja naisten nimiä saa sekoittaa. Kertun ja Nikon pojasta tuli Toivo, koska isän mielestä poika oli aivan Toivon näköinen.
”Pojan toinen nimi Niilo tuli mieleen silloin, kun odotin poikaa. Vielä tänä aamuna mietimme, kummasta tulee pojan etunimi, mutta päädyimme lopulta valitsemaan Toivon”, Kerttu kertoo.
Kirkolliset juhlat usein koskettavat niihin osallistuvia. Äidin ja isän silmäkulma kostuu liikutuksesta, kun oma pienokainen kastetaan tai pääsee ripille. Läheisen poismeno puolestaan koskettaa sydäntä pakahduttavana suruna. Samoja tunteita kokevat myös virantoimituksessa olevat papit.
”Kasteessa iloitaan siitä, että lapsi liitetään Kristuksen kirkon ja oman alueensa seurakunnan jäseneksi. Hautajaisissa annetaan puolestaan omaisille toivoa jälleennäkemisestä ylösnousemuksessa. Koska elämä ei pääty kuolemaan, hautajaiset ovat myös kiitoksen juhla.”
Kummisuhde ei purkaudu
Marjanen arvostaa sitä, että nuori ikäpolvi jakaa kirkon hyvät ja kestävät arvot. Kaste muistuttaa hänen mukaansa siitä, miten kenenkään ei tarvitse pärjätä omillaan.
”Jumala on luvannut olla anteeksiantava Isä, joka kantaa meitä läpi koko elämän.”
Vanhempien lisäksi lapsen tukena on yksi tai useampi kummi, jotka kutsutaan tehtäväänsä kasteessa. Kummisuhdetta ei voida purkaa, vaan se on loppuelämän tehtävä.
”Kirkosta eroaminen ei lopeta kummiutta, mutta uusia kummilapsia ei enää voi saada”, Marjanen toteaa.