Kirjailija Sirpa Kähkönen ei lähde Kuopiosta – vaikka ei siellä enää asukaan
Lastenkaltaisuutta itsessään suojeleva Sirpa Kähkönen on kadonneen kaupungin ja ajan armoitettu kuvaaja.
”Minulla on vimma kirjoittaa takaisin Kuopion hävitetyt korttelit ja puutalot.”
Sanataiteilija tekee raakaa työtä ruokkiakseen kuvittelukykyään monenmoisella virikemateriaalilla ja arkistojen penkomisella, mutta tärkein työkalu kirjailija Sirpa Kähköselle, 58, on mielikuvituksen rajaton vapaus.
”Minua miellyttää todella suuresti se, että luovuuden alueilla saan olla edelleen leikkivä lapsi.”
Vaistomaisesti heikompien puolella
Kuopiossa lapsuutensa asunut Kähkönen harrasti jo pienenä mielikuvitusleikkejä ja luki alati. Osin se oli silkkaa iloa, osin siirtymistä pois suvun painolastien alta. Ympärillä olevat aikuiset kantoivat traumoja.
Sivukorvalla Sirpa kuunteli sisällissodan ja toisen maailmansodan haavoittamien sukulaistensa salattuja viestejä vaikenemisen verhon takaa.
”Tunnen yhä valtavaa sympatiaa niitä kohtaan, jotka syntyivät sodan ja sen seurausten keskelle.”
Lapsissa on ihmeellistä voimaa.
Sukujen, suomalaisen yhteiskunnan ja Euroopan henkistä perintöä taidokkaasti kartoittava Kähkönen näyttää asettuvan aina kirjoissaan vaistomaisesti pienempien ja heikompien puolelle. He ovat usein sitkeitä selviytyjiä.
”Lapsissa on ihmeellistä voimaa. Hyvinkin haavoitettuja lapsia voidaan auttaa eteenpäin elämässä. Jos lapsi saa suotuisat olot, hänellä on kyky korjata itseään ja myös mieleen tulleita vammoja.”
Aikuisten pitäisi tulla enemmän lasten kaltaisiksi
Kähkösellä on mukavia lapsuudenmuistoja Kuopion kauniista ja tunnelmallisesta tuomiokirkosta, jossa koki niin joulun tumman ilon kuin pääsiäisen kirkkaan valonkin. Muistissa on myös Alavan kalvinistisen koruttoman kirkon betoni, johon harmaa valo lankeaa katonrajan kapeista ikkunoista.
Pikku-Sirpa piti kovasti pappien ja opettajien raamatullisista kertomuksista ja vertauksista, joiden kautta tytön arkeen avautui ihmeitä.
Lapsuuden arvon korostaminen viehättää kristinuskossa.
Eniten sykähdytti tarina, jossa Jeesus moitti aikuisia ja sanoi: Sallikaa lasten tulla minun tyköni! Lapset olivat Jeesuksen mielestä viisaita, ja siltä Sirpastakin tuntui. Hän tiesi jotain, mikä aikuisilta oli unohtunut.
”Lapsuuden arvon ja merkityksen korostaminen viehättää minua edelleen kristinuskossa. Aikuisille sanotaan suoraan, että meidän pitäisi tulla lasten kaltaisiksi.”
Tällainen johtoajatus kirjailijalla oli mielessä hänen saapuessaan syyskuussa saarnaamaan Alavan kirkon Tuomasmessuun.
”Ymmärrän tosi hyvin sen sanoman, ettei ihminen saa jäykistyä. Meidän pitää olla aina valmiita kehittymään niin kuin lapset, jotka aloittavat elämänsä joka päivä alusta.”
Lapset kasvattavat vanhempiaan luovuuteen, mielen joustavuuteen ja jatkuvaan kehitykseen. Se hieno taito heillä on.
”Haluan suojella itsessäni sitä lapsenkaltaisuutta ja uteliaisuutta vanhuuteen asti.”
Kähkönen tarvitsee yleisölle puhuessaan vaarantunteen
Valmista kirjoitettua tekstiä saarnaajalla ei Tuomasmessuun ollut. Hän valmistautui toki tarkkaan ajattelemalla aiheita ja laatimalla niistä ”mentaalisen kartan”.
”Puheella on valmisteltu maasto ja etenen polkua pitkin, aistit auki.”
Kun poikkeaman mahdollisuus jää, puhe on spontaanimpi ja elävämpi myös puhujalle itselleen — hän huomaa löytävänsä uusia ajatuksia.
”Tarvitsen puhuessa tietyn vaarantunteen: olen läsnä juuri niille, jotka ovat edessäni.”
En ole tottunut puhumaan kirkossa.
Sirpa Kähkönen karisti Kuopion pölyt korkokengistään muuttaessaan historian opiskelijana Helsinkiin. Mahtoiko hänellä olla kotikaupunkiin saarnaamaan palatessa pelko, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan?
Kirjailija vastaa esiintyneensä monesti Kuopiossa, eikä pidä sitä erityisen haastavana.
”Vaikeuskerrointa lisäsi vain se, etten ole tottunut puhumaan kirkossa. Tuomasmessun tunnelma oli onneksi tosi kiva, vapaa ja rento. Ja paikalla oli niitä lapsiakin”, hän hymyilee.
Kuopiossa voi aistia rakkauden ja tuskan tuoksut
Muutto Kuopiosta ei ollut niin dramaattinen kuin monella suureen maailmaan menijällä, jotka vannovat, etteivät konsanaan palaa ankeille kotikonnuilleen.
”Rakastan Kuopiota! Ei siinä ole ollut koskaan kahta sanaa. Vaikeaa ja tuskallista on vain se, että kaikki talot, joissa sukuni on asunut, on hävitetty.”
Tuo tuho pakotti helsinkiläiskirjailijan ”intensiiviseen takaisin kirjoittamisen ja palauttamisen prosessiin”, jossa hän pyrkii rekonstruoimaan sanoilla Kuopion kadonneet paikat, hajuja myöten.
Syreenien tuoksu on häivähdys menneestä.
Viime kesän vierailullaan Kähkönen tunsi kuin koko kaupunki olisi tuoksunut syreeniltä.
”Syreenien tuoksu on häivähdys menneestä. Isoista asioista, jotka ovat joskus merkinneet valtavasti ihmisille, jää jäljelle pieniä merkkejä.”
Jo 12 Kuopio-sarjan henkilöihin liittyvää teosta kirjoittanut ja uusia suunnitteleva Kähkönen on yhä pääsemättömissä kaupungista, jossa on seikkaillut mielikuvituksessaan niinäkin vuosina, joina on ollut fyysisesti poissa.
Hänessä henkilöityy totisesti sanonta: tyttö voi lähteä Kuopiosta, mutta Kuopio ei lähde tytöstä.
Enää ei ole tarvetta hakea hyväksyntää
Suomen Kirjailijaliittoa vuosina 2018—2022 johtanut Sirpa Kähkönen on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana kolmella romaanillaan, joista Lakanasiivet (2007) ja Tankkien kesä (2016) sijoittuvat Kuopioon.
Hän on eittämättä maamme arvostetuimpia kirjailijoita. Onko kritiikkien hellimällä ja lukijoiden rakastamalla taiteilijalla ollut myös ammatillisesti ahdistavia kausia?
Hillitysti sanansa aiemmin asettanut nainen räjähtää nauramaan.
”Joka kerta kun aloitan uuden kirjan ja teksti on järjettömän huonoa, minun pitää maata viikko sohvalla ja itkeä hupparin huppu päässä. Tunnen olevani maailman epäonnistunein kirjailija ja ihminen.”
Iäkkäät taiteilijat ovat usein kuin kolhuisia sirkushevosia.
Vanhemmiten konkari on onneksi oppinut sietämään kirjoittamiseen liittyvää suunnatonta epävarmuutta ja päättämään, että tänäänkään en luovuta.
”Iäkkäät taiteilijat ovat usein kuin kolhuisia sirkushevosia, jotka ovat kokeneet ja kärsineet paljon. Monella on henkistä pahoinvointia, masennusta tai päihteiden väärinkäyttöä. Jos työn kestää rikki menemättä, joku voi viisastuakin.”
Oletko viisastunut?
”Ainakin osaan lohduttaa itseäni ja elää kolhujeni kanssa. Suhtaudun työhöni rauhallisemmin, kun en ole enää niin hyväksyntää hakeva.”