Kirkko ja muutosten vuosisata

Suomalainen yhteiskunta on kokenut monia mullistuksia reilun sadan vuoden sisällä autonomian ajasta itsenäisyyteen. Muutokset vaikuttivat silloin osaltaan myös uskonnollisuuteen sekä mielipiteeseen kirkosta ja sen toiminnasta.

Sortokaudella ja suurlakolla oli vaikutusta ihmisten maailmankatsomukseen. Moni koki kirkon osoittavan heikkoutta asettautuessaan myöntyväisyyspolitiikan taakse. Auktoriteettien mureneminen vaikutti myös käsitykseen kirkosta instituutiona, jonka alaisuuteen ja sääntöihin kansalaisten oli alistuttava. Myös yhteiskunnan muuttuminen 1900-luvulla kaupungistumisen ja teollistumisen myötä vaikuttivat uskonnollisuuteen, kun aiemmin vallinneesta yhtenäisestä elämäntavasta vieraannuttiin.

Kirkko joutui puolustautumaan myös kansalaisten järjestäytymiseen muun muassa työväenliikkeen ja naisasialiikkeen myötä. Radikalisoitunut työväenliike vastusti kirkkoa ja uskontoa. Kirkko sai osansa myös torjuvasta asenteestaan naisen aseman muutoksiin, kun naiset alkoivat 1800-luvun lopulla vaatia tasaveroista oikeutta opiskeluun ja ammattiin.

Aikakauden muutoksiin kuului myös pyrkimys uskonnonvapauteen ja siviiliavioliiton mahdollisuuteen. Uskonnonvapauslaki tuli voimaan Suomessa vuonna 1923.

Yhteiskunnalliset muutokset vähensivät kansaa kirkonmäeltä, mutta kirkon vahva historia kulttuurivaikuttajana ei häviä.

Kirkko monessa mukana

Kirkon toimintamuodot olivat kokeneet suuren muutoksen jo kun kunta ja seurakunta erotettiin toisistaan vuonna 1865. Siihen saakka kirkko oli hoitanut laajasti paikallishallinnon ja sosiaalihuollon tehtäviä sekä osaltaan koulujärjestelmän toteuttamista.

Kirkon toimeen oli vanhastaan kuulunut alkuopetus. Rippikoululla oli aiemmin ollut merkittävä rooli lukutaidon kohottajana, mutta kansakoulujen yleistyttyä se vähitellen menetti asemaansa. Varsinkin Kuopiossa rippikouluilla ei ollut lukutaidon suhteen niin suurta merkitystä kuin maaseudulla. Ilman rippikoulun käyntiä ei kuitenkaan tuohon aikaan pystynyt solmimaan avioliittoa.

Seurakunnat perustivat sekä kiertokouluja että kiinteitä lastenkouluja. Samaan aikaan tuomiokapitulit koettivat saada yhtenäistä ohjesääntöä alkukoulujen moninaisia käytäntöjä selventämään. Alkukoulut toimivat sekä kansakoulujen pohjakouluna, mutta palvelivat samalla rippikoulua valmistavina kouluina.

Kirkollisten alkukoulujen määrä säilyi 1900-luvun alun jälkeen ennallaan, vaikka koulutoimen ylihallituskin oli sitä mieltä, että alkuopetus kuului periaatteessa kuntien toimialaan. Kirkon johto ja papisto puolsivat sen sijaan kirkollisen alkuopetuksen säilyttämistä seurakuntien tehtävänä, sillä näin he pystyivät säilyttämään uskonnonopetuksen aseman. Alkuopetuksessa täytyi kuitenkin huomioida sen luonne myös kansakoulun pohjakouluna, jolloin oppiainevalikoimat monipuolistuivat.

Kiertokoulujen kehittämistä rajoitti varojen puute. Seurakunnat pyrkivät välttämään koulurakennusten hankkimisia, tinkimään opettajien palkoista ja opetusmateriaaleista. Tilanne koheni, kun seurakunnat saivat oikeuden hakea valtionavustusta kouluille. Kehittämisintoa vähensi siinä vaiheessa kuitenkin tieto kunnallisen koululaitoksen tulemisesta kiertokoulujen tilalle. Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921 ja se velvoitti kuntia perustamaan alakansakouluja.

Kuopio pioneeri diakoniatyössä

Valtakunnallisesti katsoen diakoniatyö alkoi Kuopiossa suhteellisen varhain, jo 1890-luvulla. Kristilliselle laupeudentyölle oli tarvetta köyhien ja muiden vähäosaisten avustamisessa. Diakoniaharrastus oli 1900-luvun alussa kaupungissa suosittua ja sitä organisoitiin aluksi Kuopion kaupungin diakonaattiyhdistyksen nimellä. Nimi muuttui muutama vuosi myöhemmin Kuopion kaupungin sisälähetysyhdistykseksi.

Yhdistyksen näkyvimmäksi saavutukseksi tuli rukoushuoneen rakentaminen Männistön kaupunginosaan, mistä oli 1900-luvun alussa muodostunut työväenosan asuma-alue. Hannukselan rukoushuone valmistui Männistöön vuonna 1913.

Yhdistyksen toinen merkittävä ansio oli Siunausta Koteihin -lehden perustaminen vuonna 1913. Lehti tunnetaan nykyään nimellä Kirkko ja Koti. Se on Suomen toiseksi vanhin seurakuntalehti.

Savolaiset kuluttivat kirkonpenkkiä

Samaan aikaan kun jumalanpalveluelämä, kinkerit ja muut kirkolliset tavat menettivät merkitystään, syntyi seurakunnan piirissä uusia toimintamuotoja. Näitä olivat papistojen johtamat raamatunselitykset ja hartaushetket seurakunnissa, sekä kristillisten yhdistysten ja uskonnollisten liikkeiden harjoittama paikallistoiminta.

Paikallistoimintaa vilkastutti yhdistystoiminnan vapautuminen ja yleinen kansalaistoiminnan lisääntyminen suurlakon jälkeen. Kristillisistä toimijoista merkittävimpiä olivat nuorisotyötä harjoittavat yhdistykset. Toiminnan katsottiin olevan tarpeellista ajankohdan maailmankatsomuksellisen tilanteen vuoksi. Pelättiin, että mikäli kirkko ei ole mukana nuorisotyössä, etääntyy nuoriso yhä enemmän kristinuskosta. Kristillinen yhdistystoiminta elävöitti seurakuntien elämää ja toi mukaan maallikkotoimijoita. Yhdistystoiminta lisäsi myös seurakunnalliset rajat ylittävää hengellistä juhlatoimintaa kesä- ja nuorisojuhlien muodossa.

Myös Kuopion maaseurakunnassa yhdistystoiminta oli vilkasta 1900-luvun alussa. Raittiusseuroja, nuorisoseuroja ja työväenyhdistyksiä oli lähes kaikissa maaseurakunnan kylissä. Näiden yhdistystoimijoiden kanssa kirkko kilpaili ajankäytöstä. Merkille pantavaa oli kuitenkin se, että seurakuntalaiset olivat edelleen ahkeria osallistumaan kirkolliseen elämään Savossa. Ehtoollisaktiivisuuden ja kirkossakäynnin perusteella kirkkotavat eivät muuttuneet Kuopiossa niin huomattavasti kuin useissa isoissa kaupungeissa ja läntisessä Suomessa.

Kirkossa kuuli uutiset

Jumalanpalveluksia pidettiin Kuopiossa 1800-luvun lopulla sekä ruotsiksi että suomeksi. Vuonna 1888 laskettiin seurakuntalaisten jakautuneen niin, että yhtä ruotsinkielistä vastasi viisikymmentä suomenkielistä.

Tuohon aikaan Kuopiossa ilmestyi myös kaksi suomenkielistä sanomalehteä. Nämä eivät kuitenkaan korvanneet vielä kirkon kuulutuksia, koska sanomalehtiä tilaavaa ja lukutaitoista väestöä oli suhteessa vähän. Tämän vuoksi kirkonkuulutusjärjestelmä toimi tärkeimpänä joukkotiedotusvälineenä varsinkin maalaisrahvaalle. Kirkossa kuulutettiin sekä hallituksen että paikallisten viranomaisten tiedonantoja ja yksityisten kuulutuksia.

Jokaviikkoisella kirkossa käynnillä oli monia muitakin merkityksiä. Kirkonmäelle kokoontuminen oli säännöllinen ja sosiaalinen tapahtuma, jonka ohessa pystyi toimittamaan monia omia sekä yhteisiä asioita. Kirkkoon saapuminen tarkoitti siis paljon muutakin kuin jumalanpalvelukseen saapumista tai seikkaa, jota kansalta odotettiin.

Taiteilijoiden into rapistui

Kirkko on työllistänyt taidekäsityöläisiä ja taitelijoita ajan saatossa merkittäväsi. 1800-luvun alkupuolella kirkkotaiteesta vastasivat käsityöläismestarit. He tekivät tarvittaessa kaiken ulkoseinistä alttaritauluun saakka. 1800-luvun lopulla tilalle alkoi tulla taidemaalareita, jotka olivat kouluttautuneet ammattiin kotimaassa ja täydentäneet niitä ulkomailla. Alttaritauluista oli tullut keskeisin osa kirkkotaidetta ja taidemaalareiden myötä niissä alkoivat näkyä myös aikakauden tyylivirtaukset.

Kirkon valta-aseman heikkeneminen vaikutti myös taiteilijoiden intoon tehdä kirkkotaidetta. Taiteilijat kokivat taiteellisen vapautensa rajoittuvan alttaritaulutilauksissa, jonka perinteisenä aiheena oli ristiinnaulittu. Toisaalta taitelijakunnan kasvaessa myös heidän arvostuksensa alkoi laskea, ja taiteen uudet tyylivirtaukset aiheuttivat levottomuutta. Seurakunnat halusivat toteuttaa kalliin alttaritauluhankinnan harkitusti.

Taidemaalarien lisäksi kirkko työllisti taidekäsityöläisiä jotka tekivät kirkkotekstiilejä ja monia muita kirjollisia esineistöjä ehtoollisviinikannuista kynttelikköihin.

Lähteet:
Elämän veden virrassa
Kirkkotaidetta Pohjois-Savossa
Kuopion historia osa 3
Suomen kirkon historia osa 4