Kriisi nostaa tavallisen arjen arvoa
Lokakuussa 2019 Sakkyn tiloissa Kuopiossa tapahtuneen miekkaiskun jälkihoito jatkuu kauan. Auttajien tiivis yhteistyö takaa, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin.
Oppilaitospastori Panu Pohjolainen kiertelee päivittäin Sakkyn ammattiopiston tiloissa. Hän kuvailee tunnelmaa herkäksi. Tuntuu, että jotain on nyt toisin.
”Tapauksen jälkeen pienten arjen kohtaamisten merkitys vaikuttaa kasvaneen, ja ne tuntuvat todella arvokkailta. Oikeastaan kaikki ihan tavallinen tuntuu tällaisella hetkellä hyvältä”, Pohjolainen toteaa.
Kivettyneet kasvot pihalla
Käytävillä pastori kohtaa paljon hymyjä, ja tervehdykset seuraavat toisiaan. Välillä jäädään juttelemaan. Kuukausi sitten tunnelma oli toisenlainen. Pohjolainen oli puhelimessa, kun hän alkoi saada runsaasti yhteydenottoja.
”Muutamassa minuutissa tuli iso määrä viestejä ja soittoja.”
Pohjolainen tiesi joutuneensa tilanteeseen, missä hän saisi käyttää kaiken ammattitaitonsa ja inhimillisen osaamisensa. Se loi painetta, mutta samalla häntä huojensi tieto siitä, että Savon ammattiopiston osaavaan henkilöstöön voisi aina luottaa.
”Koululle saapuessani kohtasin ison joukon pelastustehtävissä olevia toimijoita ja tuttuja, kivettyneitä kasvoja. Aloin heti jututtaa paikallaolijoita. Siinä hetkessä kaikki olivat yhtäkkiä samalla puolella.”
Pohjolainen kokee, että ulkopuolelta tulevan avun lisäksi myös oppilaitoksen sisäisillä auttajilla on ollut merkittävä rooli kriisin hoidossa.
”On tärkeää, että auttajissa on myös ihmisiä, jotka ovat uhreille jo ennestään tuttuja.”
Kriisit ovat ikuinen jatkumo
Pohjolainen ajattelee, että kriisit ovat osa ihmisen elämää. Ne ovat läsnä aina. Miekkaiskun tapainen järkyttävä tapahtuma on ikään kuin vuorenhuippu, joka nostaa edellisiin kriiseihin liittyneet tunteet pintaan.
”Kriisityö ei koskaan ala, vaan kaikki kriisit ovat jatkumoa yksittäisen ihmisen elämässä. Aiemmin koettu elämä ja sen haasteet heijastuvat tapaamme reagoida tuleviin kriiseihin. Jokaisen reaktio ja suru on yhtälailla oikeutettu.”
Kouluhyökkäys ja siihen liittyvät kysymykset ovat saaneet myös Pohjolaisen miettimään hyvän ja pahan vuorottelua elämässä. Hänen mieltään painavat samat kysymykset kuin muitakin iskussa mukana olleita ja sitä sivusta seuranneita. Suurin kysymys on miksi.
”Kristuksen tie kertoo lempeyden ja armollisuuden lisäksi myös elämän nurjasta puolesta, joka on rikkinäinen ja satuttava. Toisaalta päällemme lankeavat varjot osoittavat elämän suurimman kirkkauden: toivon ja toisesta välittämisen merkityksen. Me tarvitsemme toisiamme kertomaan, jos jostakin herää huoli. Meillä on vain tämä hetki ja lopulta se on kaikki, mitä meillä on.”
Kiitollinen tavallisesta arjesta
Hyökkäyksen jälkeen Sakkyn kampuksille on perustettu kiinteät kriisityöpisteet, missä kaupungin työntekijät päivystävät koulujen aukioloaikoina. Pisteissä toimii koulupsykologeja, terveydenhoitajia, kuraattoreita ja seurakunnan työntekijöitä.
”Tällä taataan se, että jokainen tietää varmasti paikan, mistä saa apua.”
Tapausta koordinoi valtakunnallinen kriisijohtoryhmä. Tiedossa on, että jälkihoito tulee jatkumaan vielä pitkään, sillä kyseessä on poikkeuksellisen laaja tapahtuma. Se koskettaa paitsi heitä, jotka olivat paikalla hyökkäyksessä, niin myös heidän omaisiaan, tuttaviaan ja myös niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet seurata tapahtumaa tiedotusvälineiden kautta.
”Jälkihoito on pitkä prosessi, mutta ajan myötä tavallinen arki valtaa yhä enemmän tilaa. Voi kunpa muistaisimme suhtautua siihen kiitollisuudella ja ymmärtäisimme sen haurauden. Kenties se voisi vapauttaa meidät olemaan hyviä toisillemme ja arvostamaan jokaista ainutlaatuisena, Jumalan luomana yksilönä”, Pohjolainen sanoo.
Kiitettävää verkostoyhteistyötä
Seurakunnan diakoniajohtaja ja valmiuspäällikkö Seppo Marjanen on tyytyväinen auttajien väliseen yhteistyöhön hädän keskellä. Apua on ollut tarjolla runsaasti ympäri kaupunkia.
Vaikka tapahtuneesta on aikaa jo muutama viikko, kriisityöntekijöitä voi lähestyä edelleen koska tahansa.
”Kriisityö on pohjimmiltaan verkostoyhteistyötä. Mekin toimimme yhdessä kaupungin psykososiaalisen tuen ja kriisiryhmän kanssa”, Marjanen kertoo.
Hänen mukaansa apu on otettu hyvin vastaan. Tarvittaessa keskusteluja voidaan jatkaa useamman tapaamiskerran verran, mistä monesti syntyy jopa vuosia kestävä sielunhoitosuhde. Toiset eivät käy juttelemassa koskaan, mutta kokevat silti saaneensa avun.
”Toisille riittää tieto siitä, että heidän on mahdollisuus tulla kuulluiksi, vaikkeivät he varsinaista apua hakisikaan.”
Tilanne elää yhä ja resursseja ohjataan sinne, missä avuntarve on suurin.
”Kirkon työntekijöille voi myös soittaa ja varata keskusteluajan tai henkilökuntaa voi mennä myös tapaamaan diakoniakeskukseen ilman ajanvarausta”, Marjanen sanoo.