Kun tuhoon tuli toivo

Meillä meni hyvin. Työskentelin yrityksessäni johtotehtävissä. Olimme mieheni kanssa komea pari, jolla oli kaksi komeaa lasta ja talo rakenteilla. Sitten tuli avioero. Aviomies oli pettänyt minua.

Meillä oli mieheni kanssa paljon riitaa rahasta. Pian ristiriidat kasvoivat ja alkoivat perättömät lastensuojeluilmoitukset. Lapsista tehtiin pelinappuloita. Olin puolustuskyvytön. Toivoton. Väsynyt. Uuvuin, minun oli jätettävä iso työprojekti kesken, ja yritykselleni kaatuivat kymppitonnien tappiot. Hätäännyin: en tulisi ikinä selviämään veloista. Yritin viimeiseen asti, mutta sain maksuhäiriömerkinnän ja kaikki laskuni menivät ulosottoon.

Ystävänä vain alkoholi

Alkoholi tuli kriisissä lääkkeekseni. Turrutin sillä pelkoni ja ahdistukseni, mikä vain pahensi tilannettani. Minulla ei ollut turvaverkostoa. Erossa menetin puolison lisäksi parhaan ystäväni ja luottamukseni naisiin, sillä miehelläni oli ollut suhde myös ystävättäreeni. Myös isäni tuki erossa ex-miestäni, mikä oli minulle sokki. Menetin luottamukseni kaikkiin. En tiennyt, keltä tai mistä voin kysyä apua.

Kun riitaisaa eroa oli jatkunut muutama vuosi, tuli lastensuojelu kuvioihin. Olin huojentunut: tapaisimme viimein ihmisiä, jotka näkisivät perheemme arjen puolueellisten kirjelmien sijaan. Halusin olla avoin myös vaikeuk­sistani, mitä kaduin myöhemmin. ”Kaikkea, mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan” -sanonta tuli todeksi. Ei olisi pitänyt avoimesti kertoa, että on väsynyt tai kohdannut ongelmia.

Koin myös, että otsaani oli lyöty alkoholistiäiti-leima, ja sen mukaista kohtelua sain. Sosiaaliviranomaisista tuli isoin mörköni: heillä oli valta ottaa lapset pois.

”Lupaa, ettet luovuta!”

Sitten kamelin selkä katkesi. Kotiimme tuli vesivahinko, lapset otettiin huostaan ja sijoitettiin laitokseen. En voinut luvata lapsille kotiinpaluuta. Siinä surussa ja tuskassa päihteidenkäyttö karkasi käsistäni. Itsetuhoisuus nosti päätään. Mietin vain, miten saisin itseni hengiltä. Uskoin vahvasti, että se olisi kaikille parasta.

Lapset muuttivat isänsä luo. Eräänä päivänä vanhempi lapsistani vannotti: ”Lupaa, äiti, ettet luovuta. Me halutaan kotiin.” Se sai minut soittamaan päihdepalvelusäätiöön. Kohtasin ihmisen, joka ymmärsi hätäni. Aloin tehdä työtä sen eteen, että saan alkoholin leimat yltäni. En ollut alkoholisti, vaikka olin turvautunut hädässäni alkoholiin.
Lapset asuivat virallisesti isällään mutta käytännössä minun luonani. Lasten isä ei antanut rahaa edes ruokaan, vaikka kaikki tuet maksettiin hänelle.

Päihdepalvelusäätiöstä sain vinkin seurakunnan diakoniatyöstä. Oli noloa pyytää ruoka-apua, mutta rohkenin ottaa yhteyttä diakoniatoimistoon, jotta pääsisin pahimman yli. Saimme taloudellista apua ruokaostoksiin ja selkäni kuntouttamiseen.

Olemme päässeet seurakunnan perheretkillekin. Diakoniatyöntekijä teki perheemme puolesta myös hakemuksen Tukikummit-säätiölle, jolta saimme avustusta lasten harrastuksiin. Nykyään tiedän, kelle soitan, kun minulla on hätä.

Vuodessa lapset pääsivät muuttamaan luokseni virallisesti ja sain talouteni perusteet kuntoon. Olen oppinut pyörittämään talouttamme pienillä tuloilla. Pääsin velkajärjestelyyn, mikä antaa valoa tulevaan.

Turvaverkosta  voimaa

Ennen kuin kaikki meni, olisin tarvinnut ihmisen, joka pitää puoliani ja kannustaa minua. En olisi tarvinnut alkoholia, jos olisi ollut turvaverkosto. Ennen en tiennyt diakoniasta eikä kirkko käynyt mielessäkään. Seurakunnassa kukaan ei kuitenkaan missään vaiheessa tuominnut minua. Diakoniatyöntekijän juttusilla olen saanut myönteistä tukea ja voimaa.

Olen saanut hyvän ystävän. Hyvät työntekijät Kuopion psykiatrian keskuksella, päihdepalvelusäätiössä ja seurakunnassa ovat suojamuurini.

Enää en ole yksin.

Kriisit laukaisivat minussa traumaperäisen stressihäiriön, enkä ole vielä työkykyinen. Terapiassa olen saanut purkaa vihaa, katkeruutta, surua ja syyllisyyttä. En enää pelkää pahinta enkä jaksa kantaa kaunaa. Keskityn kuntoutumaan ja elän arkea lasteni ehdoilla.

Haaveilen työstä ongelmanuorten parissa. Olen käynyt vapaaehtoistyön koulutuksia. Rahalla ja materialla menestyminen ei enää ole niin tärkeää. Haluan antaa takaisin saamaani hyvää muun muassa lahjoittamalla lasteni vaatteita ja leluja diakoniatyön kautta.

Nyt dominopalikat kääntyvät hyvään suuntaan.