Kuopion kansalaisopistolla opiskellaan alkavalla kaudella arjen taitoja
Kesän jälkeen on alkanut taas arki. Monille se tarkoittaa myös paluuta vanhan harrastuksen pariin tai ehkä jopa uuden aloittamista. Kansalaisopistolla on mistä valita.
Paljonko kursseja on tarjolla alkavalle lukuvuodelle, Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen?
”Niitä on reilu 2 000. Osa on pidempiä ja osa yhden illan tai viikonlopun mittaisia. Kurssien määrä on pysynyt suurin piirtein samana usean vuoden ajan. Muutosta on pikemminkin tullut siinä, että lyhyiden kurssien tarjonta on kasvanut. Ihmiset eivät välttämättä halua sitoa aikataulujaan pitkiksi ajoiksi.”
Mitä uutta on luvassa?
”Olemme halunneet painottaa teemallisesti kansalaistaitoja eli kaikkea sitä, mitä tarvitaan arjessa pärjäämiseen. Sellaisia ovat esimerkiksi luontoon ja retkeilyyn, digitaitoihin, vaatteiden paikkaamiseen ja korjailuun sekä opiskelijabudjetin ruuanlaittoon liittyvät kurssit. Erityisenä uutuutena haluaisin nostaa neuvottelutaitojen kurssin – aika tärkeä taito nykypäivänä.”
Mitkä alat ovat suosituimpia?
”Perinteisesti luovien alojen kurssit ovat olleet suosikkeja. Liikunnasta erityisesti jooga ja pilates vetävät väkeä, samoin monet ruokakurssit.”
Vieläkö mahtuu mukaan?
”Tällä hetkellä täysiä kursseja on reilu 400 eli useille kursseille mahtuu vielä. Vaikka ei saisi toivomaansa paikkaa heti, kannattaa ilman muuta ilmoittautua jonoon. Tilanteet elävät kauden alussa ja peruutuksia tulee. Jonottajien määrä on myös meille arvokasta tietoa, sillä se kertoo, millaisilla kursseilla on kysyntää ja auttaa meitä suunnittelemaan tulevaa tarjontaa.”
Jos ei löydy mieleistä kurssia, voiko sellaista toivoa?
”Kyllä voi, ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan niihin vastaamaan. Meiltä on esimerkiksi toivottu mysteerikurssia ja nyt sellainen on ohjelmassa. Etukäteen osallistujille ilmoitetaan vain paikka ja mahdolliset tarvittavat varusteet, muu sisältö selviää vasta paikan päällä.”