Lapsuuskodin ilmapiiri vaikuttaa parisuhteeseen
On tärkeää pohtia lapsuudenkodin ja vanhempien parisuhdemallin vaikutusta omaan elämäänsä. Voi löytyä asioita, jotka vaikuttavat tiedostamattomastikin.
”Itse olen saanut vuosien aikana ymmärtää omaa historiaani ja se on auttanut korjaamaan myös omaa asennettani ja käytöstäni parisuhteessa”, kertoo kuopiolainen Heli Norja.
Hän on miehensä Matin kanssa mukana Kansan Raamattuseuran avioliittotyössä, ja yhdessä he ovat 40 avioliittovuoden ajan työstäneet omaa taustaansa ja yhteistä elämää myös erilaisissa tapahtumissa ja leireillä.
Uskoontulo vahvisti itseluottamusta
Heli Norja on perheen ainoa lapsi, syntynyt 1950-luvulla Ähtärissä.
”Meillä oli siinä mielessä erikoinen perhe, että minulla oli tavallaan kaksi äitiä. Äitini oli uraihminen, ja hänen siskonsa eli tätini muutti meille hoitamaan minua, kun olin pieni. Äitini halusi, että lapsi hoidetaan hyvin.”
Norja kokee, että häntä on kannustettu, ihailtu ja rakastettu lapsena. Koti oli lämmin ja rakastava, vaikka äidin ja isän välit olivat viileät.
Perheen tragedia paljastui tytön ollessa 17-vuotias. Isällä oli vuotta nuorempi lapsi toisen naisen kanssa eri paikkakunnalla. Helillä oli siis velipuoli.
”Siihen aikaan tilanne oli hirveä. Jälkeenpäin olen ajatellut, että meidän elämämme oli suhteellisen tyyntä, mutta ilman vanhempien välistä lämpöä. Vanhemmat halusivat pitää kuitenkin kulissit kunnossa.”
Äiti oli vetäytyvä, isä yltiösosiaalinen ja välillä myös kova juhlimaan. Vaikeista asioista ei keskusteltu.
”Tulin uskoon 25-vuotiaana, ja se vahvisti minun persoonaani. Tiesin, että halusin itselleni turvallisen parisuhteen. Halusin, että tuleva mieheni ei käyttäisi alkoholia ja että voisin luottaa häneen kaikessa. En pitänyt myöskään isäni metsästysaseista kodissani, joten metsästys ei ollut toiveharrastus tulevalle miehelleni”, Heli Norja kertoo.
Ihanaa yhteisöllisyyttä
Matti Norja löytyi vuonna 1978 Jyväskylässä Raamattuseuran opiskelijaillasta. Seurusteltuaan 26 päivää nuoret menivät kihloihin ja seuraavana vuonna naimisiin.
”Vaikka emme tunteneet toisiamme, kuitenkin tunsimme. Meillä oli sama arvomaailma, olimme kotoisin samalta suunnalta. Tunsin suhteemme vakaaksi ja turvalliseksi. Ja sitä se on ollut 40 vuotta”, Heli Norja sanoo kiitollisena.
”Toista ihmistä täytyy kuunnella isolla sydämellä ja isoilla korvilla. Tärkeää on kunnioittaa, keskustella ja jakaa kokemuksia. Hyväksyä, että lapsuutemme on muokannut meitä tavalla tai toisella ja tehnyt meihin myös traumoja.”
Lapsuuden perheessä vanhempien välillä ei ollut lämpöä, ja aluksi se olikin painolasti omassa suhteessa. Seksuaalisuutta piti käsitellä ja ymmärtää, että se voi olla hyvää ja kaunista.
”Itselläni on ollut parisuhteessa täydellinen luottamus, mutta voin ymmärtää, että kokemukset saattavat myös horjuttaa perusluottamusta ja lisätä epäluuloisuutta.”
Heli ihailee Matin isoa sukua ja sen yhteisöllisyyttä sekä suvun hengellistä evankelista perintöä.
”Olen saanut tuntea siellä ihanaa yhteyttä, jota en lapsena päässyt omassa suvussani kokemaan.”
Vaikeudet voivat kääntyä voimavaraksi
Epäluottamus omiin kykyihin ja kielteinen sisäinen puhe voivat olla seurausta menneistä kokemuksista niinkin kaukaa kuin lapsuudenkodin tunnelmista. Miten äitini suhtautui minuun, miten isä? Sainko osakseni rakkautta ja hellyyttä vai arvostelua ja tyytymättömyyttä?
Kukaan ei ole, onneksi, kokenut täydellistä lapsuutta, eivätkä lapsuuden kokemukset sellaisinaan johda onneen tai ongelmiin aikuisena. Runsaasti alkoholia käyttäneen isän pojasta ei välttämättä tule päihteiden liikakäyttäjää, väkivaltaa kokenut ei väistämättä käytä kuritusta omien lastensa kasvatuksessa. Kokemuksilla kuitenkin on eritasoisia vaikutuksia.
Tyypillisiä vaikuttavia lapsuudenaikaisia asioita ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, perheen taloudellinen epävarmuus tai vanhempien täydellinen omistautuminen esimerkiksi työlle. Näissä tilanteissa vanhemmalla ei ehkä riitä tarpeeksi aikaa ja voimavaroja vanhemmuudelle. Monenlaiset yksittäiset, yllättävät tapahtumat voivat muuttaa lapsuuden kokemusmaailmaa ja perheen ilmapiiriä. Oma tai läheisen sairaus ja kuolema ovat niistä traagisimpia. Vanhempien ero on myös iso muutos lapselle.
Turvaihmisen arvostus kantaa
Sellainen ihminen, johon on lapsena luotettu ja joka on saanut vanhempiensa hoivassa kokea olevansa arvokas kaikkine puutteineenkin, ei ole aikuisena yleensä liian ankara itselleen ja kanssaihmisilleen. Ihanteellista olisi, jos turvallinen lapsuuden aikuinen olisi oma vanhempi, mutta se voi olla myös joku muu henkilö: isovanhempi, sukulainen, hoitotäti, opettaja. Lapset ovat taitavia löytämään turvaihmisiä ja kiinnittymään heihin.
Turvallisen kiintymyssuhteen kokeneen omanarvontunne on myönteinen ja elämän valinnat tulee tehtyä itseään ja toisia arvostaen, hyvää tahtoen. Sisäinen puhe on silloin pääsääntöisesti kannustavaa ja hoivaavaa. Kun tulee vastaan tilanteita, joissa omat taidot eivät riitä tai tulee käyttäydyttyä jotenkin typerästi, sisäisen puheen tuomio ei ole armoton. Läsnä on koko ajan turvallisilta aikuisilta sisäistynyt lohduttava ja epätäydellisyyttä hyväksyvä puoli, joka sanoo ”ei ole vaarallista epäonnistua, sinä olet arvokas ja hyvä ihminen”.
Lapsuudessa koetut vaikeudet voivat kutienkin kääntyä voitoksi, henkilökohtaisiksi voimavaroiksi ja selviytymistarinoiksi. Kokemukset kasvattavat ja lisäävät sopeutumiskykyä.
Lähteet: mll.fi, vaestoliitto.fi
