Muoville korvaaja puupohjaisista tuotteista
Suomalainen metsä tarjoaa taas kerran pelastusta ympäristölle ja taloudelle. Selluloosan uudet käyttöalueet ovat yllättäneet tutkijatkin.
Metsä, suomalaisten pyhä rauhoittumispaikka, paljastaa uusia salaisuuksiaan. Tällä kertaa se voi auttaa hajoamattoman muovin aiheuttamien globaalien ympäristöongelmien vähentämisessä.
Metsä oli 1900-luvun alussa suomalaisen talouden veturi. Jopa 95 prosenttia vientituloista tuli puusta 1920-luvulla. Puulla maksettiin myöhemmin sotakorvauksia ja hyvinvointivaltio rakennettiin hyvin pitkälle sen varassa.
”Sitten digitalisaation myötä alkoi metsäteollisuuden kriisi. Pakkoraossa löytyi valkoinen, hajuton, pehmeä ja lämmin luonnon rakennusaine sellu”, kuvaa Valtion Tutkimuslaitoksen VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.
Suomalainen sellu on tulevaisuuden lupaus. Visio puun uusista käyttöalueista yhdistää ympäristöjärjestöjen ja metsäteollisuuden tavoitteet. Sellun jalostus on myös yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittävää.
”Sellun avulla voidaan estää ilmaston lämpenemistä. Ilmastovaikutus syntyy hiilinielusta ja öljypohjaisten materiaalien korvaamisesta: puukuitu on biopohjaista, kierrätettävää, biohajoavaa ja poltettunakin bioenergiaa.”
”Viidentoista vuoden aikana on opittu sellusta enemmän kuin sadassa vuodessa yhteensä. Sellusta löydetyt uudet ominaisuudet vievät sen käyttömahdollisuudet uudelle tasolle: sellu varastoi ja annostelee kosteutta, hylkii rasvaa ja kestää lämpöä. Ruuanpakkauskalvona se estää hapen pääsyn sen läpi pilaamaan ruokaa. Sellu eristää sähköä, toimii rakennusmateriaalina ja julkaisualustana ja vaikka mitä”, Ali Harlin sanoo.
Sellu on jokaisen kasvin ainesosa, joka tekee rakenteeseen joustavuutta. Se on yleisin polymeerinen materiaali, nanoteknologiana erittäin luja materiaali hiilikuidun tavoin. Sellussa voi kasvattaa lääketieteen tarpeisiin kantasoluja tai kehon ”varaosia”, siitä voi kehittää ihosiirteitä. Tiettävästi kukaan ei ole selluloosalle allerginen.
”Verkon painoa sellusta ei saa, vaikea keksiä mihin sellusta ei ole”, Harlin hymyilee ja jatkaa:
”Miksi pitäisi hakata enemmän, jos saman tulon voi saada jalostamalla puuta korkeamman hinnan tuotteeksi? Sellusta saa satoja euroja tonnilta, mutta tekstiilikuituna siitä saa 2000-3000 euroa tonnilta.”
Puuvillan kasvatus vie tilaa ravinnontuotannolta
Kaikki alkoi aikanaan pakkausmateriaaleista: ”Huomattiin, että hampurilaista ei edelleenkään voi lähettää netin kautta”.
Muoviongelmaan havahduttiin jo 1970-luvulla, ja kymmenien metrien muovipyörteet kaikilla valtamerialueilla havaittiin 1990-luvulla. Jopa Kallavedestä on löydetty mikromuovia, jota irtoaa öljypohjaisia vaatteita kuten fleeceä pestäessä.
Vaatetusteollisuudessa puupohjaiset materiaalit voivat korvata puuvillaa, jonka kasvattaminen vie metsiltä ja ihmisten ravinnontuotannolta tilaa, ravinteita ja vettä.
”Jos tehdään tonnista sellua vaatteita, sillä korvataan seitsemän miljoonaa tonnia hiilidioksidia tekstiilinvalmistuksessa. Jos sama suhde muutetaan hiilidioksidipäästöiksi, kestää metsiä rajustikin parturoida. Koko historiansa ajan öljyteollisuus on pyrkinyt estämään puun käyttöä.”
Puupohjaisen teollisuuden volyymi on samaa kokoluokkaa kuin muoviteollisuuden nykyään.
”Metsä ei ole koskaan kaatopaikka. Metsä ei ole myös ratkaisu epänormaaliin hiilenkiertoon”, sanoo VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.
Harlin viittaa fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Sen globaali kuriin saaminen on ilmastonmuutoksen avainasia.
Hiilenkierto on poliittisesti niin kuuma kysymys, että jopa Suomen hallitusneuvotteluissa kysytään kantaa metsänhoidollisiin kysymyksiin. Kirkon ilmasto- ja energiastrategiassa katsotaan toiveikkaasti metsien hiilinieluihin muun energiankäytön kompensoijana. Ali Harlin muistuttaa:
”Jos tupruttaa fossiilista hiiltä taivaalle, sitä ei voi korvata metsää hakkaamatta jättämisellä. Metsä on osa luonnollista hiilen kiertoa, se käyttää maan pinnalla olevaa hiiltä. Kun öljyä kaivetaan maan syvyyksistä, silloin kaivetaan lisää hiiltä ilmakehään, mikä on ympäristölle aina vahingollista.”
”Metsien hiilivarasto ei kasva loputtomiin, aina lopulta se lahoamisen ja tuhojen tai hakkuiden kautta vapautuu kiertoon ja alkaa kasvaa uudelleen.” Sama tapahtuu myös turpeessa.
”Keskustelu hakkuutavoista on lillukanvarsia. Luonnosta et erota, onko uusi metsä syntynyt metsäpalon, tuhojen vai hakkuiden jälkeen. Kiinnostavaa on, että aluksi avohakkuita vastustivat metsänomistajat, nyt ympäristöjärjestöt. Olennaisempi kysymys on pitkäkestoisuus: miten korvataan öljypohjaisia tuotteita, jolloin hiilensidonta tasaantuu, ja miten löydetään tasapaino kerskakulutuksen ja oikean kulutuksen tuotemäärän suhteen.”
”Avohakkuuta pitää tehdä kasvitautien torjumiseksi ja metsän uudistamisen kannalta. Jatkuva kasvatus sopii Etelä-Suomeen, kun aikanaan siirrytään tammivyohykkeeseen, eli lajien vaihtuminen voi toteutua hitaasti.”
Apua lääketieteelle ja jopa eläinten ruokintaan
Globaalisti metsäosaamisen kärkeen Harlin listaa Suomen lisäksi USA:n, ehkä Ranskan ja Saksan. Tuoteosaamisen osalta kärki muuttuu hiukan: Suomi, Ruotsi, Japani, Kanada, Itävalta. Brasilia ja Argentiina ovat kiinnostuneita kehittämisestä, koska niillä on laajoja metsiä.
”Metsästä voi lisäksi löytyä luontaisia tapoja hoitaa pienempiä kremppoja, jotta kaikkea ei ammuta antibiootilla kuten kärpäsiä tykillä”, Harlin mainitsee esimerkiksi pihkan tehokkuuden makuuhaavojen ja diabeteksen synnyttämien haavojen hoidossa. Eläimille, esimerkiksi kanoille ulkomailla syötettäviä antibioottirehuja voisi mahdollisesti korvata puupohjaisilla aineilla parannetulla rehulla.
”Puu on itsessään taistellut kasvitauteja ja kaikenlaisia riesoja vastaan kuten ihminen, sillä on paljon vastakeinoja käytössään. Niitä emme vielä tarpeeksi tunne.”
”Tarvetta ja tahtotilaa puupohjaisten tuotteiden kehittämiseen tuntuu olevan. Pelkästään tämän vuoden puolella jokainen isompien ruokabrändien edustaja on käynyt juttelemassa kanssamme. Ihmiset ovat hereillä. Tutkimusrahoitusta on kohtalaisesti. Riittävätkö kyky ja osaaminen tuotteistaa ja riittävästi saada homma toimimaan kaupallisesti, en tiedä, mutta kansainvälinen yhteistyö auttaa”, sanoo Ali Harlin.
Mies on juuri matkalla ”kerjuureissulle” Brysseliin. Resursseja tarvitaan, jotta tutkimus voi jatkua.
”Peli on kovaa, ja kovenee vain. Runkosarjasta semifinaaliin ja finaaliin päästäessä tarvitaan aivan eri lailla paukkuja kuin aikaisemmin.”
Hiilensidonta tasaantuu kun korvataan öljypohjaisia tuotteita.
Ali Harlin
