Omat häät motivoivat Ismo Pentikäistä kuntoutumaan vakavasta sairaudesta
Aivoinfarkti ei lannistanut Pentikäistä, joka haluaa nyt antaa vertaistukea muille sairastuneille.
Vuonna 2014 petollisen liukas kevättalven jäätikkö teki tepposet siilinjärveläiselle Ismo Pentikäiselle, joka oli juuri aloittelemassa työvuoroaan tilausbussin kuljettajana.
”Mätkähdin selälleni bussiaseman pihassa. Tunnustelin, että mikään paikka ei tainnut mennä rikki ja mietin, mikä tuuri kävi, kun pääkään ei iskeytynyt viereisen bussin rappuseen tai jäätikköön”, Pentikäinen muistelee.
Hän ajatteli selvinneensä pelkällä säikähdyksellä.
”Seuraavana yönä oloni oli huono, mutta koska lapset olivat juuri sairastelleet, kuvittelin sen olevan samaa tautia.”
Yrittäessään nousta sängystä Pentikäinen ei meinannut pysyä pystyssä ja sai vain vaivoin hoiperreltua kylpyhuoneeseen.
”Lopulta päädyin makaamaan makuuhuoneen lattialle, sillä sen viileys tuntui jotenkin helpottavan oloa. Sitten alkoi silmissä hämärtyä.”
Elämä koki äkkipysäyksen
Pentikäisen avopuoliso Marika ymmärsi, että kaikki ei ollut kunnossa ja soitti ambulanssin. Pentikäinen päätyi suoraan KYSin teho-osastolle.
”Tutkimuksissa ilmeni, että yhdessä nikamavaltimossani oli sisäseinämän repeämä, johon oli muodostunut verihyytymä. Olin siis saanut aivoinfarktin. Repeämä oli syntynyt liukastumisen aiheuttamasta pään retkahduksesta.”
Hyytymä oli ehtinyt vaikuttaa jo sen aikaa, että liuotushoidon aloittaminen oli liian myöhäistä.
”Puheeni oli pelkkää mongerrusta enkä pysynyt tolpillani. Tuntui järkyttävältä, että olin 45-vuotias ja siinä tilassa. Koko elämä oli kokenut äkkipysäyksen.”
Elimistöni oli tehnyt ikään kuin omatoimisen ohitusleikkauksen.
Sitten selvisi jotain, mikä saa Pentikäisen edelleenkin ihmetyksen ja kiitollisuuden valtaan.
”Ilmeni, että elimistöni oli tehnyt ikään kuin omatoimisen ohitusleikkauksen ja toimiva valtimo oli avannut uuden reitin, joka otti hoitaakseen vaurioituneen valtimon tehtävää. Se on kuulemma hyvin harvinaista.”
”Aivoihini jäi kuitenkin noin kahden euron kolikon kokoinen vaurioalue.”
Kuntoutuminen alkoi kitaran näppäilystä
Pentikäinen alkoi sitkeästi kuntouttaa itseään, vaikka se sisua ja toistoja vaatikin.
”Olen entinen ammattimuusikko ja pyysin lääkäriltä lupaa saada tuottaa kitarani sairaalaan. Ajattelin, että sen näppäily olisi sopivaa kuntoutusta.”
”Aluksi suuri edistysaskel oli jo se, että kitara pysyi käsissäni. Vähitellen sain irti sointujakin. Kitaran näppäilystä tuli jossain vaiheessa lähes maanista, sillä saatoin tavoitella säveliä aamusta iltaan. Onnistumiset kun tuntuivat niin palkitsevilta, ettei malttanut lopettaa.”
Myös liikuntakyky palaili pikkuhiljaa, vaikka rollaattorista irti päästäminen tuntui ensimmäisellä kerralla äärimmäisen pelottavalta. Pentikäisellä oli kuitenkin kova motivaatio päästä taas jaloilleen.
Onnistumiset tuntuivat palkitsevilta.
”Olin kosinut Marikaa muutama kuukausi ennen aivoinfarktiani ja saanut myöntävän vastauksen. Sairaalasängystä sitten kyselin, että mitenkäs on sen naimisiinmenon kanssa, kun tulikin tämmöinen tilanne. Marika vastasi, että naimisiin mennään, kunhan minulla tarpeeksi jalat kantavat.”
”Se sai minut harjoittelemaan sinnikkäästi, sillä halusin kävellä omin jaloin alttarille.”
Ammatin menettäminen oli identiteettikriisi
Harjoittelu tuotti tulosta ja häitä päästiin viettämään Muuruveden kirkossa toukokuussa 2014.
”Se on paitsi kaunis ja hienosti alkuperäisessä asussaan pidetty kirkko, myös tärkeä paikka minulle henkilökohtaisesti. Ukkini nimittäin on ollut puuseppänä mukana rakentamassa sitä.”
Kuntoutuminen jatkui häiden jälkeenkin ja Pentikäinen elätteli toivetta paluusta töihin ratin taakse.
”Ajokorttini oli jonkin aikaa tauolla. Sain myöhemmin takaisin henkilöautokortin, mutta ammattiajolupani peruttiin. Siinä olikin jonkinlainen kriisin paikka, sillä työ oli ollut suuri osa identiteettiäni.”
Pentikäinen kävi painia itsensä kanssa pohtiessaan, mihin hänestä jatkossa olisi.
Ajokorttini oli jonkin aikaa tauolla.
”Ajattelin, että konttorihommat voisivat sopia: jos jakkaralta putoan, siitä ei aiheutune suurtakaan vahinkoa itselleni tai muille.”
Pentikäinen haki ja pääsi opiskelemaan liiketaloutta. Hän valmistui samana vuonna, kun täytti viisikymmentä.
”Opiskelut ottivat koville ja aluksi en uskaltanut ajatellakaan valmistumista. Mietin vain, että jos seuraavasta tentistä selviän, se on jo voitto.”
Itsearvostus palasi vertaistuen avulla
Pentikäinen kertoo käyneensä läpi monenlaisia tunteita sairastumisensa jälkeen. Katkeruus, pelko ja itsearvostuksen puute tulivat tutuiksi. Sairastumisestaan hän ei monillekaan halunnut kertoa.
”Oikeastaan vasta aivan hiljattain olen tullut asian kanssa niin sinuiksi, että voin puhua siitä avoimesti.”
Hyväksymisessä on paljolti auttanut vertaistuki, jota Pentikäinen löysi Pohjois-Savon avh-yhdistyksen kautta.
Haluan omalta osaltani nyt tukea muita sairastuneita.
”Kun tapaa muita aivoverenkiertohäiriön sairastaneita ja vaihtaa kokemuksia, huomaa, ettei ole asian kanssa yksin. Vertaistuessa toteutuu yhteisöllisyys, arvostus ja autonomia. Sitä kaikkea sairastunut kaipaa kipeästi.”
Pentikäinen on nyttemmin myös itse kouluttautunut vertaistukihenkilöksi ja on muullakin tavalla mukana avh-yhdistyksen vapaaehtoistyössä.
”Tiedostan täysin, että kaikille ei käy yhtä onnekkaasti kuin minulle. Olen nöyrän kiitollinen, että jäin henkiin ja kuntouduin näinkin hyvin. Siksi haluan omalta osaltani nyt auttaa ja tukea muita sairastuneita.”