Pianistin polku
Pianonsoitto on vienyt Jouni Someroa ympäri maailmaa. Nyt hän on pysähtynyt miettimään, voisiko elämässä tehdä vielä jotain muuta.
Takana noin 2800 konserttia ja liki 90 levyä. Säyneisissä asuva Jouni Somero on ollut armoitettu pianisti aivan poikavuosista alkaen.Oli kuitenkin vähästä kiinni, ettei hänestä sukeutunut urkuri.
”Olin 8-vuotias, kun kuulin Bachin Toccata ja fuuga d-molli -teoksen soitettavan kirkkouruilla. Vaikutuin kuulemastani ja halusin oppia soittamaan sen itsekin”, Somero muistelee.
”Lainasin Oulaisten kirjastosta kyseisen levyn, jonka kuuntelin melkein puhki.”
Urkumusiikista innostunut poika hakeutui Ylivieskan kirkon silloisen kanttorin oppitunneille ja osoittautui varsin kehityskelpoiseksi tapaukseksi – hän nimittäin päätyi tekemään 12-vuotiaasta alkaen kanttorin sijaisuuksia.
Piano vei voiton
Somero kertoo opettajansa suositelleen myös pianonsoittoa, koska se olisi hyväksi sormien motoriikan kehittymiselle.
”En innostunut ehdotuksesta yhtään. Pidin pianomusiikkia joutavanpäiväisenä pimputteluna.”
Kunnes sitten tuli vastaan sellainen pianoesitys, että se vei nuorelta pojalta niin sanotusti jalat alta.
”Inspiroiduin ja aloitin pianoharjoittelun lähes apinanraivolla. Kummasti ihmisen mieli muuttuu.”
Somero muistelee hymyillen erästä teinivuosien kesää Suonenjoella.
”Kävin rippikoulua ja olin samalla seurakunnan kesäkanttorina. Konfirmaatiotilaisuudessani soitin ensin kirkon urkuja, vedin sitten nopeasti alban päälleni ja liityin muiden konfirmoitavien joukkoon.”
Lienekö tuo 15-vuotiaana suoritettu kanttorirupeama ollut viimeinen näytös Someron urkurin uralla. Pianomusiikki imaisi hänet pauloihinsa ja urut saivat jäädä.
”Nykyään soitan urkuja ehkä kerran vuodessa, mutten välttämättä julkisesti. Välillä vain tekee mieli testata, onko tuntuma tallella.”
Ne pienet valinnat
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä Somero muutti vähäksi aikaa Savonlinnaan miettimään, mitä tekisi isona. Siellä hän tapasi vaimonsa.
”Jännää, miten elämänpolku on lopulta kiinni aika pienistä valinnoista. Savonlinnaan muuttaminen oli vain äkillinen päähänpisto, mutta ilman sitä emme olisi Raijan kanssa nyt yhdessä.”
Savonlinnasta polku vei pian suureen maailmaan, kun Somero lähti opiskelemaan pianonsoittoa ensin Sveitsiin ja sieltä Saksaan. Ulkomailla vierähti kaikkiaan yhdeksän vuotta.
”Lapsen syntymä pani puntaroimaan sitä, mihin maahan haluamme kunnolla asettua asumaan.”
Oleskeluluvan säännöllinen uusiminen Saksassa alkoi tuntua rasittavalta. Somero tapasi kutsua byrokraattista lupamenettelyä aina ”vuoden nöyryytykseksi”.
”Joka kerta varmasti jokin vaadittava leima puuttui lomakkeista.”
Vaakakuppi kallistui lopulta kotimaan kannalle ja suunnaksi otettiin Savo.
”Ei meillä kummallakaan ollut mitään siteitä tänne. Tämäkin valinta oli puhdas sattuma. Jonkinlaisena johtoajatuksena oli päästä maalle asumaan.”
Somero myöntää monien kummastelleen asuinpaikan valintaa.
”Konserttipianistin työn kannalta on aivan sama missä asun. Minulle imagokysymykset eivät ole koskaan olleet tärkeitä. Haluan tilaa ympärilleni, vaikka joidenkin mielestä olisi trendikkäämpää asua ahtaassa kaksiossa Helsingissä.”
Maailman konserttilavoilla
Vaikka Somero perheineen on tukevasti juurtunut kotimaan kamaralle, vie työ miestä edelleen myös ulkomaille. Hän on konsertoinut lähes kaikilla mantereilla.
”Yleisön tapa reagoida on erilainen eri maissa. Silti ei ole väliä soitanko Paraisilla vai Pariisissa – aina haluan antaa kaikkeni kuulijoille.”
Somero on harmikseen huomannut, että viime vuosina musiikkielämä kautta linjan on viihteellistynyt liikaa.
”Kun ennen mentiin kuuntelemaan konserttia, nykyään mennään ’katsomaan’ esiintyjää. Se on vähän hassua, koska emmehän me esiintyjät ole mitään ilman säveltäjää. Musiikin pitäisi olla pääroolissa.”
Somero on sovittanut jonkin verran myös hengellistä musiikkia ja konsertoinut kirkoissa.
”Kirkot ovat usein akustisesti parhaita paikkoja esiintyä. Sakraalitila tuo oman ulottuvuutensa myös tunnelmaan, se saa yleisön virittäytymään vastaanottavaiselle ja hartaalle mielelle.”
”Suomessa on paljon upeita kirkkoja. Itselleni läheisin oli Ylivieskan kirkko, koska sieltä urani tavallaan alkoi. Minua surettaa valtavasti, kun rakennus paloi tänä keväänä tuhopoltossa.”
Kohti uutta?
Hieman pilke silmäkulmassa Somero toteaa kaavailleensa, että kun 3000 konserttia ja sata levyä tulee täyteen, voi pianisti jäädä eläkkeelle.
”Vakavasti puhuen, kun ikää tulee mittariin, sitä alkaa pakostakin miettiä omaa elämäänsä ja valintojaan. Ehtisinkö vielä tehdä jotain muutakin kuin soittaa pianoa?”
”Jatkuvasti maailmalla reissatessa moni perhe-elämän tärkeä asia ehti mennä ohitse. Työtahti on toki nuoruusvuosista rauhoittunut, mutta kiinnostus kokeilla toisenlaista työtä on kasvanut.”
Pelkälle pohdinnan asteelle Someron ajatusleikit eivät jääneet. Viime vuonna hän otti yhden askeleen kohti uutta polkua. Hyvinkin erilaista sellaista.
”Minulla on nyt myös rekkakuskin pätevyys. Jotain tuurauksia voisin mielelläni ruveta tekemään”, mies yllättää.
”Aluevaltaus ei ole täysin vieras, sillä pyörin lapsena rekkahalleilla. Monet lähisukulaiseni kun olivat alalla töissä.”
Pianon koskettimet vai rekka-auton ratti? Siinä on taas yhden valinnan paikka.