Pienten parhaaksi vastaanottokeskuksessa

Yksi leikkii eläimillä ja toinen supersankareilla, kolmas harjaa lattiaa, neljäs lykkii rattaita. Ollaan piilosilla, etsitään ja löydetään. Värityspöydän ääressä koko ryhmä keskittyy ja hiljenee. Ollaan lastenkerhossa Tarinan vastaanottokeskuksessa.

Perheenisän Zafarin mielestä kerho on koko perheelle tärkeä. Hänen perheensä on asunut Suomessa neljä vuotta, joista kolme Siilinjärven Tarinassa. Nyt yksi lapsista käy kerhossa ja kaksi vanhinta on jo kasvanut kerhosta kouluun.

”Lapset tykkäävät kerhosta. Kun lapsi on iloinen, myös isä on iloinen ja äiti on iloinen”, Zafar sanoo.

”Kerho on tosi hyvä. Se on vain liian lyhyen aikaa”, kertoo kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti Sima. 

Ystävyyden kehdossa asuu ilo

Kerhotila on vanhan sairaalarakennuksen neljännessä kerroksessa, pari kerrosta perheasuntojen yläpuolella. Tilaa on pienen kaksion verran, 30–40 neliötä. Vastaanottokeskuksen arjessa se on keidas, joka edustaa yhteyttä ja iloa, turvaakin. 

”Kun lapselleni tuli pelokas olo, hän silitti kättäni ja sanoi: ’Äiti, mennään neljänteen kerrokseen Päivin luo’”, Sima kertoo.

Päivi Asikainen koordinoi kerhon toimintaa. Kerhoa ohjaavat vapaaehtoiset, pari kolme aikuista kerrallaan. Vapaaehtoisia on kymmenkunta, ja Tarinaan he ovat löytäneet muun muassa järjestöjen ja seurakuntien kautta. Kerho-ohjaajina käy säännöllisesti myös muutama työntekijä luterilaisesta seurakunnasta. 

”Vastaanottokeskuksen järjestäytymisen alussa kirkon työntekijät ohjasivat kerhoa puolisen vuotta. Välillä kerho oli tauolla, nyt kaksi ja puoli vuotta se on toiminut joka arkipäivä”, Asikainen kertoo.

”Kerhon tarve on huutava. Tarinassa on asunut paljon leikki-ikäisiä ja paljon on syntynyt uusia. Kun lapsi voi olla 1,5 tuntia kerhossa, vanhemmat pystyvät osallistumaan kielitunnille tai palvelutyöhön, mitä vastaanottorahan saaminen edellyttää. Joskus vanhempi tarvitsee myös aikaa asiointiin tai lepäämiseen.”

Vastaanottokeskuksessa asuu eritaustaisia turvapaikanhakijoita, kuten afgaaneja, kurdeja, irakilaisia, syyrialaisia, jemeniläisiä ja nigerialaisia, eikä kulttuurisilta törmäyksiltä vältytä. 

”Tämä kerho on ystävyyden kehto. Täällä ei puhuta pahaa eikä kiusata ketään”, Asikainen korostaa.

Sen sijaan kerhossa toteutuvat hoiva, leikki ja turvallinen syli. Kohtaamisissa kehittyvät suomen ja ryhmätoiminnan taidot. Sisällöltään kerho on humanitaarinen ja uskontovapaa.

Vapaaehtoiset ovat ihme

”Tämä kerho on kyllä Jumalan ihme, sillä alusta alkaen vapaaehtoisia on riittänyt ja toiminta voi jatkua”, Päivi Asikainen iloitsee.

Vapaaehtoisia on Siilinjärveltä ja Kuopiosta. Lähes kaikilla on myös jokin perhe ystävänään, jolloin arkea jaetaan kerhon ulkopuolellakin.

”Jäin vastaanottokeskuksen perustamisen aikoihin eläkkeelle ja etsin sisältöä arkeeni”, kerho-ohjaaja Marjatta Karvonen kertoo. Oma paikka löytyi luontevasti lastenkerhosta, johon tekijöitä tarvittiin akuutisti. 

Karvosen työparille Maija Eskeliselle vapaaehtoistehtävä puolestaan löytyi uudelle paikkakunnalle muuton yhteydessä. Molemmat ovat toimineet vapaaehtoisina Tarinassa myös eri tehtävissä keskuksen alusta alkaen. Toiminta lasten kanssa tuo iloa. Luottamus ja yhteys ovat voittaneet arkuuden ja pelokkuuden.

”Se on vahvin viesti, kun lapsi ottaa kädestä ja tulee syliin”, Eskelinen sanoo.

”Kerhossa eletään hetkessä, mutta kyllä lasten tulevaisuus puhuttelee. Jos perhe saa oleskeluluvan, ero on iloinen mutta haikea”, Karvonen toteaa.

Vastaanottokeskus on panostanut perheiden tukemiseen, ja henkilökunnassa perhetyöntekijä ja perheohjaaja työskentelevät aktiivisesti perheiden hyväksi. Kerhonohjaajat ja työntekijät kannustavat perheitä mukaan paikkakunnan perhetoimintaan kuten uudelle Perheentalolle. Yhdessä opetellaan paikallisia tapoja elää perheenä. Esimerkiksi omien lasten kanssa ulkoilu on monelle asukkaalle uusi ilmiö, siksi kerholaiset ulkoilevat keskuksen ympäristössä mahdollisimman usein. Koko perhettä mutta etenkin isiä kannustetaan leikkimään omien lasten kanssa ulkonakin.

”Meillä on vapaaehtoisina myös miehiä, jotka voivat antaa mallia miehistä, jotka leikkivät lasten kanssa”, Päivi Asikainen kertoo.

Ajan oloon kerhon luonne on muuttunut: toiminnan alussa kerholaiset olivat pakomatkan kokeneita lapsia, nykyiset kerholaiset ovat syntyneet ja kasvaneet Suomessa. 

”Ennen perheiden traumat näkyivät kerhossa, nyt kerho on huomattavasti rauhoittunut. Vaikka tilapäisyys ja toivottomuus edelleen painavat vanhempia, heitä kannattelee laaja perheitä tukeva verkosto, ja sen tuoma tasapainoisuus välittyy lapsista.”