Piispa Jari Jolkkonen: Ruokkikaamme kiitollisuutta – ei ahdistusta
Jari Jolkkosen mielestä kirkon edustajien pitää keskustella eri mieltä olevien tahojen kanssa ajan ilmiöistä rohkeasti ja rakentavasti.
Miten meidän tulisi kristittyinä suhtautua aikamme katsomuksellisiin kiistoihin ja ilmiöihin? Tätä Jari Jolkkonen pohtii uusimmassaan teoksessaan Ymmärrystä etsivä usko.
Piispa kertoo haluavansa kuunnella kaikenlaisten katsomusten edustajia ja käydä näiden kanssa kunnioittavaa keskustelua, mutta myös esittää selkeästi kirkon kannan.
”Meitä vaivaa länsimaissa esimerkiksi järkyttävä myytti, jonka mukaan kristinusko ja tiede sotivat toisiaan vastaan ja ovat kilpailevia tai vastakkaisia tapoja hahmottaa todellisuus.”
Tiedeuskovaiset väittävät tieteen vastaavan kaikkiin elämänkysymyksiin.
”Tiede selittää hyvin tämän maailman ilmiöitä, mutta kristinusko antaa isomman ja rikkaamman kuvan tämän kaiken merkityksestä. Olemme osa suurta kertomusta, jossa Jumala luo ja pelastaa maailman”, Jolkkonen kommentoi.
Kristinusko tarjoaa virkistävän vaihtoehdon
Kirjoitusten yhtenä punaisena lankana on ajatus, että kristinusko on kiinnostavalla, myönteisellä ja virkistävän poikkeuksellisella tavalla vaihtoehtokulttuuria moniarvoisissa länsimaissa.
”Kirkon ei kannata sulautua maastoon. Muuten se muuttuu mauttomaksi, hajuttomaksi ja värittömäksi.”
Kulutuskulttuurimme johtaa jatkuvaan tyytymättömyyteen. Se saa kysymään, mitä minulta vielä puuttuu. Kristinusko sen sijaan lähtee siitä, että vähempikin materia ja mammona voi riittää, ja siitäkin saa olla kiitollinen.
Kirkon ei kannata sulautua maastoon.
Laitavasemmiston ja äärioikeiston lietsoma poliittinen polarisaatio tuottaa piispan mukaan epäluulon kulttuuria, jossa ”vastustajia” ja näiden pahantahtoisia motiiveja epäillään kaiken aikaa. Siksi somessa riidellään ankarasti. Viha nousee.
”Vallankumousliikkeet syntyvät vihasta, ja kyllä minäkin tunnen pyhää vihaa Venäjän johtoa kohtaan. Kristinusko suojelee meitä katkeroitumiselta, masennukselta ja poliittiselta radikalisoitumiselta.”
Kaikki ovat Suomessa tervetulleita kirkkoon, niin vasemmalta, oikealta kuin keskeltäkin.
”Usko rohkaisee etsimään muissa olevaa hyvää ja suhtautumaan toisiin suopeasti. Meidän on yritettävä vilpittömästi kuunnella, mitä hyviä asioita toiset haluavat edistää.”
”Toisaalta minkään puolueen ei pidä yrittää valjastaa kristinuskoa käyttöönsä, omien poliittisten mieltymysten ja aatteiden vankkureiksi. Kirkko hoitaa yhteiskunnassa enemmän lääkärin kuin tuomarin virkaa.”
Seurakunnissa autetaan joka päivä ahtaalla olevia
Richard Dawkinsin kaltaiset taistelevat ateistit väittävät, että kristillinen lähimmäisenrakkaus on pohjimmiltaan vain itsekkyyttä.
”Minä väitän, että aito altruistinen rakkaus on mahdollista, ja se tulee todeksi kirkon yhteisöllisessä elämässä. Haluan puhua myötätunnon puolesta. Ihminen voi nousta egoisminsa yläpuolelle.”
Kristinusko on myötätunnon kulttuuria.
Monet filosofiat ja uskonnot esittävät, että ihminen on itse syypää kohtaloonsa ja siihen, miksi elämä menee huonosti. Diakoniasta kirjoittava Jolkkonen on toista mieltä. Kristinusko on myötätunnon kulttuuria, ja sen puolesta piispa haluaa puhua.
”Seurakunnissa autetaan ja lohdutetaan joka päivä ahtaalla olevia ja murhehuoneisiin joutuneita ihmisiä. Seurakunnan sanoma ilmenee siinä tavassa, jolla se tekee todeksi rakkauden sanomaa.”
Ympäristöahdistus ei auta, vaan lamauttaa
Jari Jolkkosen kirjan pääartikkeli käsittelee ilmastoahdistusta ja sen vastalääkkeeksi kristinuskosta nousevaa kiitollisuutta.
Piispa linjaa, että ympäristöongelmat on otettava todella vakavasti ja niihin on etsittävä tosissaan ratkaisuja. Ilmastonmuutoksen kiistäjät ovat siis väärässä.
Jolkkonen ei kuitenkaan koe itse ympäristöahdistusta, jota hän pitää kielteisenä tunteena. Sen sijaan hän tuntee luomakunnasta kiitollisuutta, joka synnyttää halun suojella sitä.
Ilmastoahdistus saa tiputtamaan rukkaset.
”Ahdistus saa tiputtamaan rukkaset, se lamaannuttaa ja vie toimintakyvyn. Tai purkautuu toisen omaisuuden vahingoittamisena. Keiton heittäminen vanhojen maalausten päälle ei auta tippaakaan, vaan herättää ärtymystä niissä, joita pitäisi houkutella luonnonsuojeluun.”
Kirkon pitää ruokkia kiitollista asennetta eikä ahdistusta. Kristinuskossa kiitollisuus nousee sen hyvän näkemisestä, mitä Jumala on meille antanut. Jumalan luomistyön lahjat synnyttävät halun antaa vastalahja.
”Se, mitä Kristus on tehnyt puolestamme, synnyttää jo itsessään kiitollisuutta. Jumalanpalveluksen jälkeen lähdemme palvelemaan maailmaa. Oma elämä on vastausta siihen hyvyyteen, mitä Jumala on meille osoittanut.”
Voisiko kiitollisuus olla avain onnellisuuteen?
Kärsimys ei jakaudu tasaisesti tai oikeudenmukaisesti. Jari Jolkkosen sisko sairastui aivosyöpään jo parikymppisenä ja kuoli vaikeiden vaiheiden jälkeen alle 40-vuotiaana.
Teologi ei ymmärrä, miksi jotkut joutuvat kärsimään niin paljon enemmän kuin toiset. Mutta sen hän tietää, että vaikeuksien ja kärsimystenkin keskellä kiitollinen ihminen saattaa nähdä merkillisellä tavalla myös hyviä asioita.
Kiitollisuus on tutkitusti vahva voima.
”Jopa saattohoitopotilas voi sanoa olevansa elämälle kiitollinen ja suhtautua toiveikkaasti tulevaan elämäänsä. Vesa-Matti Loirikin kertoi viimeisillä hetkillään kokevansa kiitollisuutta huolimatta siitä, että oli huonossa kunnossa.”
Kiitollisuus on tutkitusti myönteinen ja vahva voima, piispa Jari Jolkkonen summaa.
”Kiitollisuus on jopa jonkinlainen avain onnellisuuteen. Se edellyttää havahtumista siihen hyvään, jota olen saanut elämässäni lahjaksi.”