Piispantarkastuksen yrittäjäillassa haettiin uusia mahdollisuuksia kirkon ja yritysten yhteistyölle
Kirkolla voisi olla paljon annettavaa yritysten, yrittäjien ja työntekijöiden tukemisessa.
Kirkko yritysten tukena -tapahtumassa käytiin torstaina 18.4. Kallaveden kirkolla vilkas paneelikeskustelu, johon osallistuivat Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja Henna Stockås, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja piispa Jari Jolkkonen. Lisäksi kommenttipuheenvuoron käytti SAK:n Timo Haverinen. Ilta oli osa Kallaveden seurakunnan piispantarkastusta.
Tilaisuudessa avattiin uusia näkökulmia Kuopion seudun yrittäjien ja seurakuntien yhteistyöhön. Yhtenä teemana keskustelussa on yrittäjien ja työntekijöiden jaksamisen kysymykset.
Tyytyväisen asiakkaan kiitos auttaa jaksamaan
Mikael Pentikäisen mukaan merkittävä osa yrittäjistä työllistää alle kymmenen ihmistä, joten sekä yrittäjä että työntekijät ovat toisilleen hyvin tuttuja.
”Korona, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja energiakriisi ovat vaikuttaneet yrittäjien jaksamiseen ja aiheuttaneet taloudellisia paineita. Tilanne on onneksi korjaantumaan päin”, Pentikäinen iloitsi.
”Usein yrittäjä on huolissaan työntekijän jaksamisesta ja työntekijä yrittäjän jaksamisesta”, Jari Jolkkonen painotti.
Yrittäjän pitää muistaa säilyttää toivo.
”Sosiaalisessa mediassa käytävä keskustelu on välillä raakaa ja yrittäjiä leimaavaa, se tuntuu pahalta. Menestyksen tekijöitä ovat ne yritykset, joilla on tyytyväiset ja hyvinvoivat asiakkaat. Paras kiitos on aina tyytyväiseltä asiakkaalta saatu palaute, se auttaa jaksamaan,” Stockås kertoo.
Mikael Pentikäisen mielestä yrittäjiksi aikoville pitäisi kertoa realistisesti yrittäjien arjesta.
”Yrittäjäksi voi ryhtyä vaiheittain, työskentelemällä ensin toiselle yrittäjälle ottaen oppia. Oma liiketoimintasuunnitelma kannattaa tehdä huolella. Yrittäjän pitää muistaa säilyttää toivo, mutta yrittäjyyteen sisältyy aina myös riski”.
Kirkko voisi tarjota apua yhteisöllisyyden tukemiseen
Piispa Jolkkonen katsoo, että kirkko voi tukea yrityksiä erityisesti kriisitilanteissa.
”Suhteet olisi hyvä luoda valmiiksi, jotta mahdollisen kriisin koittaessa työntekijät olisivat jo valmiiksi tuttuja. Kaiken perustana on luottamus. Kirkko tulee paikalle aina kutsuttuna, yritysten toiveet ja tarpeet edellä, kuuntelemaan ja kohtaamaan ihmisiä. Keskustelut voivat liittyä esimerkiksi jaksamiseen ja hyvinvointiin sekä yhteisöllisyyteen. Seurakunta voi olla mukana myös yritysten juhlissa siunaamassa pyydettäessä vaikkapa uusia toimitiloja tai mukana laulamassa Kauneimpia joululauluja ja tuomassa joulutervehdyksen työpaikoille”.
Keskustelut voivat liittyä esimerkiksi jaksamiseen.
Kirkon yhteiskunnallisen työn näkökulma kuuluu jokaisen seurakunnan toimintaan. Seurakunnan viranhaltijat voivat olla läsnä työpaikoilla ja tarjota työyhteisöihin työelämää tukevia näkökulmia. Suurilla tehdaspaikkakunnilla on erikseen työpaikkapappeja ja -diakoneja, jotka käyttävät kokonaan tai merkittävän osan työajastaan paikkakunnan yhteiskunnalliseen työhön. Kuopion seurakunnissa yhteiskunnallista työtä tehdään kaikissa seurakunnissa.
Kallaveden seurakunnassa järjestetään vuosittain yrittäjien kirkkopyhä. Mikael Pentikäinen kertoi olleensa aiemmin puhujavieraana myös tässä.
”Yrittäjistä ja työntekijöistä kannattaa pitää huolta, sillä kaikenikäisiä erilaisia osaajia tarvitaan tulevaisuudessa”.