Reijo Leino koki lähetystyössä Etelä-Amerikassa dramaattisia tilanteita ja upeaa yhteisöllisyyttä
Järvi-Kuopion seurakunnan kirkkoherra Reijo Leinon uraan mahtuu jakso Suomen Lähetysseuran palveluksessa Kolumbiassa ja Venezuelassa.
”Koskettavinta oli kokemus, että seurakunta kannatteleekin pappia eikä päinvastoin.”
Heti alkuunsa oli kuitenkin Bogotasta Kolumbiasta lähdettävä sisällissodan ja ihmiskaappausten vuoksi.
Leinokin sai kotiinsa uhkaussoiton, jossa luvattiin ilmainen hautapaikka. Rahaa siis vaadittiin.
Maalitauluksi joutuneet työntekijät evakuoitiin Venezuelaan, jossa väkivalta ei vielä tuolloin ollut niin järjestäytynyttä.
Barinasin kaupungissa Venezuelassa oli erittäin köyhä seurakunta, jonka nuoret viihtyivät kirkon alueella aamusta iltaan. Siellä he olivat turvassa kiusaamiselta ja väkivallalta.
Nuorten kanssa kerättiin rahaa, jotta nuoret saataisiin kirkon valtakunnalliselle nuorten leirille. Siinä onnistuttiinkin.
Ikävä vain, että leirin alussa Reijo Leino sairastui toistamiseen denguekuumeeseen ja hänen oli palattava Barinasiin päästäkseen sairaalaan. Denguekuumeesta voi selvitä kerran, mutta toinen kerta voi olla kohtalokas.
Nuoret olivat uurastaneet vuoden verran leiriä varten. Silti he halusivat jättää leirin ja lähteä pappinsa mukaan. Kun sairaalassa ei ollut enää mitään tehtävissä, nuoret tarjosivat viimeisenä keinona uuttamaansa yrttikasvijuomaa. Ehkä juuri se tehosi.
”Barinasin nuorten sitoutuminen ja kiinnittyminen seurakuntaan oli ihmeellistä. Haluttiin seistä ihmisen rinnalla.”
Lähetystyön inhimilliset ulottuvuudet ovat niin valtavat, että sen asemasta pitäisi avata keskustelu. Reijo Leino pitää järjestörakennetta aikansa eläneenä, etenkin kun kirkon omat haasteet ovat suuret.
”Lähetystyö on kirkon ydintehtävä. Harmillista, että juuri se on ulkoistettu järjestöille.