Riittääkö kirkkoa nuorillekin sukupolville?

Etenkin 2000-luvulla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kipukohdaksi on vakiintunut nuorten aikuisten vieraantuminen kirkosta ja sen myötä huoli kirkon tulevaisuudesta. Parin viime vuoden ajan kirkossa on ollut meneillään Millenniaalien kirkko -hanke, jossa on syvennytty nuorten sukupolvien ajatteluun ja arvoihin sekä kirkon muutostarpeeseen, jotta kirkko voisi puhutella uusia sukupolvia.

Uskonnottomuus ja etsijyys kasvaa

Millenniaalit ja postmillenniaalit eli 1980–2000-luvuilla syntyneet Y- ja Z-sukupolvet ovat kirkon viimeisimmän nelivuotiskertomuksen mukaan vähemmän uskonnollisia kuin edeltäjänsä. Heidän keskuudessaan kasvavat uskonnottomuus ja myös avomielinen uskonnollinen etsijyys. Kristillinen vakaumus ei myöskään enää periydy heille kotikasvatuksen kautta siten kuin edellisille sukupolville.

Tyypillistä nuorille sukupolville on yksilöllisyyden ja tasa-arvon merkitys.

Tuore tutkimusjulkaisu Millenniaalien kirkko – Kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko perkaa millenniaalien ja postmillenniaalien suhdetta kirkkoon, katsomukseen ja arvoihin. Se kuvaa sitä, miten sukupolvissa esiin tuleva kulttuurinmuutos heijastuu kirkkoon.

Tyypillistä nuorille sukupolville on yksilöllisyyden ja tasa-arvon merkitys. Heidän arvoissaan korostuvat suvaitsevaisuus ja arvoliberaalius, ympäristökysymykset ja erilaiset ihmisoikeuskysymykset. Siinä missä millenniaalit luottavat moniin muihin instituutioihin, luottamus kirkkoon on heikentynyt.

Kuuluvatko millenniaalit kirkon meihin?

Julkaisun ovat toimittaneet yliopistonlehtorit Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen Itä-Suomen yliopistosta. He millenniaaleina ihmettelevät osaansa niinä ”haasteina” tai ”ongelmina”, joiden vuoksi kirkossa kaivataan erityisiä toimia ja uutta ajattelua.

”Puhe millenniaaleista haasteena vieraannuttaa entisestään suurta joukkoa ihmisiä, jotka jo tuntevat olevansa kirkon ulkokehällä. Haastepuhe luo mielikuvia ’meistä’ ja ’heistä’, sisä- ja ulkopuolisista. Se kyseenalaistaa ihmisten lähtökohtaista kuulumisen kokemusta ja esittää heidät passiivisina toiminnan kohteina.”

Kyetäänkö kirkossa rakentamaan yhteisöä, johon ihminen tuntee kuuluvansa?

Mikkolan ja Saarelaisen mukaan tutkimusjulkaisu avaa keskustelua sellaisesta teologiasta ja hengellisyydestä, joka puhuttelee eikä vieraannuta. Kirkon tulevaisuuden avainkysymyksiä lienee se, kyetäänkö aidosti rakentamaan yhteisöä, johon ihminen tuntee kuuluvansa ja jossa hän tulee hyväksytyksi omana itsenään.

Kyse on osallisuudesta ja ajatuksenmuutoksesta: Kirkon työntekijät tai ammattiteologit eivät omista teologiaa, vaan sitä tulee rakentaa ja sanoittaa yhdessä. Tulisi voida ottaa todesta ihmisten erilaiset uskonnolliset näkemykset, kokemukset ja käytännöt.

Käänne vaatii avoimuutta purkaa jäykkää ajattelua.

”Arjen eletty teologia syntyy siellä, missä ihminen on, elää ja muotoilee omia syvimpiä ja pyhiä arvojaan. Teologia kasvaa sieltä, missä ihminen etsii, eksyy, löytää ja rakentaa”, Mikkola ja Saarelainen toteavat.

”Käänne vaatii kirkossa avoimuutta purkaa jäykkää, hierarkkista ajattelua samoin kuin käsitystä siitä, että uhat ja haasteet tulevat ulkoapäin ja että eri tavoilla ajattelevat ihmiset ovat kirkosta erillisiä, ratkaistavia ongelmia.”

Avomieliset ja perinteiset samassa kirkossa

Yhtenä osana Millenniaalien kirkko -hanketta tuotettiin segmentointitutkimus, joka auttaa seurakuntia ymmärtämään nuorten aikuisten arvoja ja elämäntapaa. Tutkimuksen perusteella 18–35-vuotiaista muotoutui neljä ihmistyyppiä: avomieliset kulttuurikristityt (34 % ikäryhmästä koko maassa), perinteiset itseensä luottajat (22 %), avomieliset maailmanparantajat (30 %) ja perinteiset uskovat (13 %).

Eniten kirkon jäseniä on avomielisissä kulttuurikristityissä (84 %) ja perinteisissä uskovissa (74 %), kun taas perinteisistä itseensä luottajista ja avomielisistä maailmanparantajista kirkkoon kuuluu vain kolmannes (34 % ja 31 %).

Nuorten aikuisten elämässä tärkeää on itse valittu ja luonnostaan syntynyt yhteisöllisyys.

Hankkeessa tutkittiin myös nuorten aikuisten suhdetta yhteisöllisyyteen. Havaittiin, että nuorten aikuisten elämässä ei ole sijaa kirkon tarjoamalle yhteisöllisyydelle. Millenniaaleille tärkeää on itse valittu ja luonnostaan syntynyt yhteisöllisyys. Ylhäältä alas järjestetty yhteisöllisyys taas etäännyttää.

Toiseksi yhteisössä on tärkeää jakaa arvot. Kaveripiirissä arvomaailma jaetaan turvallisessa tilassa, ja kaveriporukoissa on olennaista kuuluvuuden tunne ja samanhenkisyys. Kolmanneksi vain harvalle hengellisyys ja usko ovat yhteisöllistä, pikemminkin ne ovat yksityisiä.

Yhteisössä on tärkeää jakaa arvot.

Neljäntenä seikkana nousee jäsenyyden ja yhteisöllisyyden suhde. Kirkon jäsenyys ei ole nuorille aikuisille merkittävä yhteisöllisesti, eikä jäsenyyttä välttämättä edes mielletä yhteisöön liittymisenä. Toisaalta nuoret aikuiset kokevat, ettei kirkossa ole heille merkityksellisiä yhteisöjä.

Koska Y- ja Z-sukupolvien ihmisille on tärkeää vapaus valita itse oma uskonnollinen polkunsa, kirkon ja seurakuntien haasteena on uudistaa toimintatapojaan ja edistää ihmislähtöistä toimintakulttuuria. Tämän kuuluu mm. tukea millenniaalien tapaa elää ja olla kristitty ja mahdollistaa heille luonteva ja merkityksellinen hengellisyys.