Rippileiri jää elävästi mieleen

Poukaman leirikeskuksessa vietetään rippileirin toisiksi viimeistä päivää. Takana on ikimuistoinen leiriviikko, josta riittää kerrottavaa vielä moneksi vuodeksi eteenpäin niin nuorilla kuin leiriä vetäneillä aikuisillakin. 
Ilmassa on aistittavissa hienoista väsymystä, mikä näkyy suoraan desibelitason nousuna ja levottomina juttuina. Ulko-oven vieressä olevassa pöydässä istuvat Järvi-Kuopion seurakunnan pappi Paula Hagman-Puustinen, diakonissa Minna Puustinen, kanttori Lala Maukonen ja nuorisotyönohjaaja Markku Holopainen nauravat katketakseen Hagman-Puustiselta päässeelle sutkautukselle.

Voiko rakkaus olla hillomunkki?

Keskustelu kääntyy parisuhteeseen ja siihen, kuinka siitä voisi kertoa nuorille. Pohditaan, voisiko rakkaus olla tavallaan kuin hillomunkki tai jokin muu pulla. Nokkela vertauskuva saa seurueen hymyilemään, ja se nostattaa muistoja ohjaajien omilta nuoruusvuosilta.

”Kävin rippikoulun aikoinaan päiväkouluna Tuusniemellä, mistä suurin osa nyt näistä leiriläisistä on kotoisin. Parhaiten tuolta ajalta jäivät mieleen kirkkoherran kertomat mielenkiintoiset tarinat. Tosin opetuksen tiedollinen puoli saattoi jäädä vähemmän mieleen”, Holopainen naurahtaa.

Holopainen on pitänyt leirejä jo 30 vuoden ajan. Tänä aikana hän on huomannut, että tietynlainen levottomuus on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Hän epäilee syyksi jatkuvaa viriketulvaa muun muassa alati mukana olevien kännyköiden vuoksi. 

Ahdistaako hiljaisuus?

”Ihan kuin nuoria vaivaisi keskittymiskyvyn puute ja hiljaisuus koettaisiin ahdistavana. Iltaohjelmiin rauhoittumisen eteen saamme tehdä ihan jonkin verran töitä.”

Holopainen kertoo, ettei leirillä ole kuitenkaan yritetty rajoittaa puhelimien käyttöä keräämällä niitä pois, vaan nuoret ovat saaneet pitää ne. 

”Samalla he ovat oppineet, että vapaus tuo vastuuta. Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä.” 

Pöydän viereen on tullut pari nuorukaista pelaamaan pingistä. Sulavista liikkeistä päätellen pojat ovat pelanneet peliä useamman kerran.

Ympärille kertyy muutama katsoja kannustamaan poikia. Holopainen keskeyttää hauskanpidon ilmoittamalla iltajumalanpalveluksen alkavan hetken kuluttua. Kaikki 24 rippikoululaista siirtyvät rantasaunalle saman tien. 

Saunalla on tiivis tunnelma. Huone ei ole suuren suuri, mutta kyllä sinne mahtuu. Pappi puhuu edessä uskosta, välillä lauletaan virsi kanttorin säestyksellä. Pohditaan uskoon liittyviä kysymyksiä. 

Uimavahtina laiturilla

”Mielestäni rippileirin tavoitteena on kristillisen identiteetin syventäminen ja uskon vahvistaminen. Ympärivuorokautisen yhdessä olon vuoksi täällä syntyy yhteisöllisyyttä. On tärkeää, että seurakunnat panostavat rippileireihin edelleen, koska kouluunkaan ei saa enää uskon asioita samassa mittakaavassa viedä kuin aiemmin”, Holopainen pohtii. 
Hän sanoo lukeneensa lehdistä, miten esimerkiksi kirkkopyhien merkityksiä ei kovin hyvin enää tunneta. 

”Esimerkiksi helatorstai on monelle vieras, samoin helluntai on melko tuntematon pyhä.” 

Hartauden jälkeen mennään saunaan ja uimaan. Ensin ovat vuorossa pojat, sitten tytöt. Holopainen on nakitettu uimavahdiksi laiturille. Nuoria ei järvivesi palella. Aiemmin pingistä ruokalassa pelannut vehmersalmelainen Jukka Ruotsalainen, 16, on vaihtanut ylleen uimashortsit ja suuntaa rippikoululaisten kanssa Iso-Valkeisen aaltoihin.  

”Leirit ovat mukavia ja mielenkiintoisia. Alussa havaittavissa oli isosten ja rippikoululaisten välillä jakoa, mutta leirin edetessä joukko on yhtenäistynyt niin, ettei rooleja enää mietitä, Ruotsalainen pohtii.

Isosen rooli tärkeä

Jukka Ruotsalainen on huomannut, että isosella on loppujen lopuksi aika suuri merkitys siinä, miten leiri tulee onnistumaan ja millaiset muistot siitä jäävät.

”Isonen on leirinohjaajien avustaja, joka saa porukan hitsautumaan yhteen. Luulen, että se johtuu siitä, että isoset tuovat nuoren näkökulman mukaan. Riparilaiset pystyvät ehkä luottamaan helpommin suunnilleen samanikäiseen isoseen kuin reilusti vanhempaan leirinohjaajaan.”

Ruotsalaiselle isoseksi ryhtyminen oli tiedossa jo omana rippileirikesänä, sillä hänen isoveljensä ovat olleet isosia aikanaan. Myös oman leirin isosten tehtävien seuraaminen lisäsi kiinnostusta omaa isosuutta kohtaan.

”Odotukseni isostoiminnasta osuivat kohdalleen. Ainut yllätys on ollut se, että ajattelin ikäeron tuntuvan leiriläisten ja isosten välillä suuremmalta, kuin miltä se todellisuudessa on tuntunut.” 

Yövahti näkee kolttoset

Oppituntien ja ohjatun toiminnan lomassa leirillä on ehditty myös vähän hassutella. Ainakin tällä leirillä pahaa-aavistamaton yövahti on ollut useammankin jäynän kohteena. Ruotsalaiselle tulee mieleen heti yksi muisto.

”Yhtenä iltana esitin nukkuvaa ja seurasin, kun pojat sitoivat narun juomapulloon ja laskivat sen varassa pullon alas ikkunasta alakerran ikkunan tasolle. Sillä he sitten koputtelivat ikkunaa alakerrassa partioivan yövahdin kiusaksi”, hän naurahtaa. 

Tuusniemeläinen Nea Pitkänen, 15 ja kaavilainen Lasse Leppänenkin, 14 pitävät leirin tunnelmasta. 

”Täällä on ollut hauskaa sen jälkeen, kun sain arjesta kiinni. Leiri on myös vastannut aika hyvin ennakko-odotuksiani.

Suurin yllätys oli se, että ajattelin leirin olevan uskontopainotteisempi, kuin mitä se on ollut”, Pitkänen sanoo.

Myös Leppänen on viihtynyt leirillä hyvin, vaikka ensimmäisenä iltana olisikin voinut lähteä kotiin.

”Leirissä on ollut parasta isosten järjestämä ohjelma, saunominen ja uiminen. On laulettu ja isoset ovat keksineet pelejä. Yhdeltätoista pitäisi viimeistään jo nukkua, mutta se ei ole ihan aina onnistunut, kun hyvät jutut ovat olleet kesken”, Leppänen naurahtaa.

Uniaikaa valvomaan komennettu yövahti on myös näiden nuorten mielessä ensimmäisenä, kun puhe tulee leirin hauskimmista muistoista.

”Pienikin kolahdus, niin heti se hyökkää ovesta. Kerran laitoimme roskapöntön oven eteen. Vahti käveli pönttöön ja säikähti”, nuoret nauravat jekulleen.