Savolaiset joulumme koristajat
Tuomaanristi, onnenlintu ja enkeli edustavat ikiaikaista joulukoristeperinnettä.
Kun siilinjärveläinen vuolumestari Heikki Niskanen istahtaa Pikku-Pietarin torikujalla pölkylle ja alkaa veistää onnenlintuaan, vilkaspuheisinkin ulkomaan elävä mykistyy: ollaan käsityöläisyyden perimmäisten kysymysten äärellä.
Katsoja ei voikaan olla vaikuttumasta siitä vajaan puolen tunnin tuokiosta, jonka aikana tekijä taikoo – siltä se tuntuu – puupalikasta herkän, ohutsiipisen ja koristeellisen linnun. Kaikkea tätä lisää vielä tieto, että Heikki on täysin itseoppinut työssään, vanhempia taitajia ensin vain seurannut. Tosin harjoittelua se vaati vuosikymmeniä ennen kuin esineet olivat taiteilijan mielestä salonkikelpoisia.
Varpunen jouluaamuna
Heikki siis ikään kuin symbolisestikin jatkaa vanhaa suomalaista, kansanmiesten vahvaa kädentaitoa vaativaa perinnettä, sillä lasilinnut ovat aina kuuluneet eurooppalaiseen kuusenkoristetraditioon ja sen tavan omaksuivat kotimaankin herrasperheet. Mutta siinä rinnalla vahvistui tyyli, jonka mukaan havupuu somistettiin karjalankäellä. Siitä Niskanen teki oman muunnelmansa, onnenlinnun, joka on myös Niskasen yrityksen nimi.
Työn tehtyään Heikiltä jää maahan kasa lastuja, joista Helsingin joulumarkkinoilla eiralaiset turkisrouvat tappelevat. Lastut kun ovat kuulemma loistavia takansytyttäjiä. Ympyrä on ikään kuin näin sulkeutunut.
Arkihuolesi kaikki heitä
Apostoli Tuomas antoi nimensä tuomaanristille, tuolle lastutetulle pitsiselle pöytäkoristeelle, jonka esikuvina ovat olleet kirkkojen metalliset ristit, mutta myös kansanperinteeseen pohjautuva ajatus rististä auringon symbolina. Sillä onhan se ollut tapana ottaa esille Tuomaan päivänä 21. joulukuuta, vuoden pimeimpään aikaan.
Silloin talojen miehet alkoivat valmistautua joulun viettoon, saatettiinpa ei-heränneillä seuduilla Tuomaan kunniaksi nauttia ensimmäiset hömpsyt Annan päivänä pantua oluttakin. Korppoossa oli tapana, että kirkkoherra antoi jouluaamun jumalanpalveluksen jälkeen alttarilta suuren ristin kylän nuorisolle, joka kulki sitten talosta taloon hartaita lauluja esittäen. Tuomaanristi sai alkunsa juuri Turun saaristosta, mutta 1930-luvulla levisi marttojen toimesta myös muualle Suomeen.
Kun katsoo Heikki Niskasen työskentelyä asiakkaiden parissa, käy hyvin äkkiä selväksi, että mestarin menestys perustuu taidon lisäksi charmiin, joka saa voimansa savolaissupliikista. Sitä hän tehostaa harmonikansoitolla, tämä puolestaan auttaa pitämään yllä sorminäppäryyttä.
Heikki on niitä harvoja, jotka tämän tuomaanristin tekemisen hallitsee ja vuolutuotteidensa myynnillä itsensä elättää.
Enkeli taivaan
Enkeli kuuluu olennaisena osana joulun kuvastoon. Suomenruotsalaisille tärkeän Lucian historia liittyy enkelin hahmoon, sillä vuonna 1764 länsi-göötanmaalainen rovasti näki valkopukuisen naisen, jolla oli siipi kummallakin olkapäällä. Useimmin kuitenkin enkeli on koristanut kiiltokuvana, muodossa tai toisessa, tärkeintä joulujuhlamme symbolia, joulukuusta.
Myös kuopiolaiselle Tuula Huuskoselle enkeli on tärkeä. Tuula on monipuolinen taiteilija, jonka päätuote ovat joulukortit. Niiden lisäksi hän tekee tauluja ja savesta figuureja. Lapsikuvat, jotka ovat Tuulalle läheisiä aiheita, saavat nekin enkelimäisiä piirteitä. Tuula on alkuperäiseltä koulutukseltaan lastenhoitaja, ja lapsen maailma kulkee hänen mukanaan edelleen ammatinvaihdosta huolimatta.
Niin hyvä, lämmin, hellä
”Lapsen mielikuvitus kiehtoo, aikuisella kun se tahtoo kuihtua koulun, työn ja muiden vastuiden alle.”
Yksi tärkeimmistä innoittajista Tuulalle onkin vuoden vanha tyttärentytär Neea, jota mummi saa hoitaa lähes joka päivä. Pikkuisen olemus on siirtynyt usein kastetauluihin, joita Tuulalta paljon tilataan. Ne sisältävät kullekin perheelle merkityksellisiä aiheita, joita taiteilija höystää huumorilla, leikkimielisyydellä, sadulla ja ennen kaikkea naurulla. Unohtamatta niitä enkelinsiipiä, jotka kaunistavat milloin vauvakortteja, -tauluja tai joulutervehdyksiä.
Tuulalle enkeli ei kuitenkaan ole Raamattuun viittaava symboli, vaan ennen kaikkea viesti hyvyydestä, joka tarjoaa iloa ja joskus myös lohtua. Sen Tuula huomasi aikoinaan Enkelipuotia pitäessään, kun asiakkaiden kanssa syntyi hyvinkin intiimejä keskusteluja koskettavista elämäntarinoista. Mutta kaikista tärkein on kuitenkin hyvä mieli, sitä Tuula Huuskonen haluaa aina korostaa ja tuoda taiteilijantyössään esille.