Siilinjärvellä kasvatetaan hyvän mielen joulukuusia
Vuorelan Kunto ry kasvattaa joulukuusia talkoovoimin sähkölinjojen alla ja tukee niiden myyntituotolla seuran toimintaa.
Miksi kuusia kasvatetaan juuri sähkölinjojen alla, talkooryhmän päällikkö Ville Röntynen?
”Kasvatustoiminnasta hyötyvät sekä VuoKu että sähköyhtiö. Talkoovoimin kasvatettavat joulukuuset saavat kasvualustan ja kasvattajat puolestaan pitävät huolen sähkölinjojen ympäristöstä karsimalla heiniä ja muita puulajeja joulukuusien kasvupaikalta.
Sähkölinjojen alla kasvaa joulukuusia puolentoista kilometrin matkalla. Kuusista huolehditaan talkoovoimin. Kuuset istutetaan noin puolen metrin korkuisena ja niitä kasvatetaan kymmenisen vuotta. Meillä on uutteria naisia ja miehiä, jotka talkootyönä hoitavat kuusien leikkaamisen ja muotoilemisen.”
Mistä kuusia voi hankkia?
”Suurin osa joulukuusista myydään perinteisessä kuusenhakutapahtumassa, jossa joulukuusen saa käydä itse valitsemassa ja hakemassa suoraan kasvupaikalta. VuoKu:n kuusitontut avustavat paikan päällä kuusien valinnassa ja kaatamisessa. Tämän vuoden myyntitapahtuma oli 14.–15.12.
Koska kaikki eivät kuitenkaan pääse itse joulukuusta hakemaan, niin tonttumme toimittavat kuusia myös kotiinkuljetuksella. Kun ilmoittaa tilaamisen yhteydessä kuusen kokoon ja ulkonäköön liittyvät toiveet, niin valitsemme sopivan joulukuusen ja toimitamme sen kotiin saakka. Tällöin kuusen 50 euron hintaan lisätään kuljetusmaksu, joka on viisi euroa Vuorelan alueelle ja kymmenen euroa muualle Siilinjärvelle ja Pohjois-Kuopioon toimitettaessa. Tilaustiedot löytyvät VuoKu:n verkkosivuilta.
Joulukuusia myydään myös Vuorelan S-marketin ja Hankkijan pihalla. Kauppojen myyntipisteet sekä tilausmyynti ovat avoinna jouluun asti.”
Mihin kuusista saatu tuotto käytetään?
”Viime vuonna joulukuusia myytiin yli kaksisataa kappaletta. Myyntituotto menee seuran toimintaan eli siilinjärveläisten hyvinvointiin. Vuorelan Kunnon visio on tarjota monenlaista mielen ja kunnon hyvinvointia kaikenikäisille.”