Suru on vaiherikas matka pimeydestä valoon
Suru on pitkäkestoinen tunne, joka sisältää useita vaiheita. Harmaudestaan huolimatta se on myös kaunis tunne, joka on kuin matka pimeydestä takaisin valoon.
Surun kestoa on mahdotonta ennustaa. Siitä voidaan erottaa kuitenkin neljä vaihetta, jotka etenevät aina samassa järjestyksessä.
”Epätodellisuuden tunteen aiheuttava shokkivaihe korostuu varsinkin silloin, jos kuolema tulee yllättäen”, sanoo traumapsykoterapeutti Ritva Ropponen.
Surun kestoa ei voi ennustaa
Kaikessa voimakkuudessaan shokki on hyödyllinen tunne, sillä se suojaa mieltä äkilliseltä tunne-elämän heilahdukselta antaen aikaa kohdata tapahtunut. Shokin aiheuttamat reaktiot ovat yksilöllisiä. Joku lamaantuu, toinen sulkee tunteet pois, kolmas saa voimakkaan tunteenpurkauksen. Yhtä kaikki shokkivaiheessa olevan henkilön on vaikea vastaanottaa tietoa, koska aivot eivät prosessoi saamaansa tietoa tavanomaiseen tapaan.
”Kun tapahtunut alkaa tuntua todelliselta, siirrytään reaktiovaiheeseen.”
Tunteiden monenkirjava vuoristorata on tyypillistä suruprosessissa
Reaktiovaiheessa menetyksen kohdannut voi tuntea voimakasta epätoivoa, vihaa ja etsiä syyllisiä, jotka aiheuttivat menetyksen. Kun läheisensä menettänyt kertoo aistivansa kuolleen läsnäolon, se on merkki siitä, että mieli yrittää peruuttaa tapahtuneen. Shokkivaiheen tavoin myös tämä vaihe saattaa herättää ahdistusta ja pelkoa, koska mieli toimii totutusta poikkeavalla tavalla.
”Vähitellen tunteet laimenevat ja sureva siirtyy käsittelyvaiheeseen. Hän alkaa pohtia menetyksen merkitystä omaan elämäänsä.”
Käsittelyvaihetta seuraa surun neljäs ja viimeinen vaihe, sopeutuminen. Tapahtuneen herättämät tunteet ovat hallinnassa, koettu menetys hyväksytään tapahtuneeksi ja tasapaino elämään on löytynyt.
”On tavallista, että menetyksen kokeneen tuntemukset aaltoilevat eri vaiheiden välillä.”
Surun ja ikävän raja on häilyvä
Kuinka kauan surutyön vaiheet kestävät yhteensä, vaihtelee sekin.
”Usein puhutaan yhdestä vuodesta. Juhlapyhät, merkkipäivät ja muut yhdessä koetut tavat ja tottumukset ahdistavat.”
Surun kestoon vaikuttaa myös se, mikä tai kuka surun kohde on ja kuinka sen on menettänyt. Lisäksi surevan henkiset voimavarat, aikaisemmat kokemukset, elämäntilanne, persoonallisuus ja sosiaaliset suhteet sekä niiden kokeminen ovat osaltaan vaikuttamassa surun kestoon.
”Sen sijaan paljon traumatisoitumista sisältänyt kuolema vaatii aina ennen surua trauman käsittelyn, minkä jälkeen suru saa tilaa tulla. Tällöin surutyö voi kestää vuoden sijaan useampia vuosia. Suru voi myös kapseloitua, jolloin se jää kokonaan käsittelemättä.”
Erityisesti silloin, jos suru on pitkäkestoinen esimerkiksi usean menetyksen kohdatessa peräjälkeen, surulla on taipumus kätkeytyä.
Usein puhutaan yhdestä vuodesta
”Se on uuvuttavaa, sillä käsittelemättömän surun poissa pitäminen vaatii voimia ja turruttaa mielen.”
Surun ja ikävän raja on häilyvä. Ropponen määrittelee ikävän ikään kuin väliaikaiseksi suruksi.
”Mielestäni ikävä sisältää mahdollisuuden saada menetetty asia takaisin. Siinä on toivoa. Suru on luopumista ja irtipäästämistä siitä, mistä luovutaan. Surussa on läsnä lopullisuus. Ikävä on myös osa surua, mikä on merkki siitä, että surutyö etenee luonnollisella tavalla.”
Ystävä voi kuunnella ja myös auttaa käytännön asioissa
Psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat rinnakkain, jolloin surevan ryhti painuu kasaan. Huono ryhti puolestaan vaikuttaa mieleen, sillä se on viesti mielelle siitä, että jokin on huonosti. Monesti käsittelemätön suru heijastelee myös kipuoireina, masennuksena, elämänhaluttomuutena tai haluna eristäytyä. Tästä syystä tärkeä selviytymiskeino suruun on omasta hyvinvoinnista huolehtiminen.
”Liikunta ja käsillä tekeminen auttavat aivoja käsittelemään asioita. Lisäksi liikunnasta tulee hormonaalinen tuki, joka tyynnyttää ja helpottaa oloa. Myös mikä tahansa surua konkreettiseksi tekevä ilmaisun muoto, kuten hautajaiset, puhuminen tai kuvataide, auttaa käsittelemään menetystä.”
Tärkeintä on olla saatavilla
Ystävien ja läheisten merkitys surun etenemisen tukemisessa on suuri. Ystävä voi paitsi kuunnella, myös auttaa arjen käytännön asioissa.
”Tärkeintä on olla saatavilla. Surijalle tulee antaa tilaa surra omalla tavallaan. Lähimmäisen tehtävä on olla rinnallakulkija ilman omien murheittensa jakamista tai neuvojen antamista siitä, mikä olisi oikea tapa surra.”
Suru kertoo rakkaudesta menetettyä lähimmäistä kohtaan
Suru on kokemuksena raskas ja pysäyttävä. Se on muistutus kuolevaisuudesta ja herättää kuolemanpelkoa elossa olevissa lähimmäisissä.
”Jos kuolema alkaa ahdistaa, on tärkeää puhua ja pitää yhteyttä läheisiin tai hakea ammattilaisen apua.” Myös syyllisyys oman elämän jatkumisesta ja jatkamisesta ilman menetettyä lähimmäistä kuuluu usein osaksi surua. Surutyön ja kuolemaan johtaneiden syiden selvittämisen myötä syyllisyys helpottaa.”
Ropposen mukaan suru on tunne siinä missä ilokin ja kertoo ennen kaikkea rakkaudesta menetettyä lähimmäistä kohtaan.
”Syyllisyyden tunteminen on turhaa. Mennyt ihminen on edelleen olemassa jokaisen sydämessä yhtä tärkeänä kuin aina ennenkin, vaikka suhde häneen menetyksen tuoman välimatkan vuoksi muuttuukin.”