Toimittaja ja kirjailija Anna-Stina Nykänen raskaiden kokemusten jälkeen: ”Tarvitsemme lähellemme toisia ihmisiä, pingviinilaumaa”

Kirjailija, Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen on viime aikoina ajatellut paljon pingviinejä.

Hän kirjoittaa: ”Ihmiset ovat kuin pingviinejä. Kun pingviineille tapahtuu jotakin kamalaa, koko yhteisö vetäytyy yhteen rykelmään, ja kaikki töpöttelevät pienin askelin tiiviisti ihan lähelle toisiaan.”

Ajatus syntyi, kun Nykänen menetti kolme läheistä ihmistä vuonna 2019. Vuoden alussa kuoli hänen isänsä, ja seuraavana päivänä hänen sisarensa. Nykäsen aviomies, toimittaja Heikki Haapavaara menehtyi elokuussa sairauskohtaukseen lentokoneessa, perheen lomamatkalla Singaporessa.

Puolisonsa menettänyt oli hämmästynyt siitä, kuinka tuntemattomatkin ihmiset osoittivat hänelle myötätuntoa miehen kuoleman jälkeen. Hän sai osanottoja kadulla ja uimahallin pukuhuoneessa sekä kortteja ja viestejä. 

”Siinä tajusin, että nekin, jotka eivät ole niin lähellä henkisesti, haluavat tulla lähelle.” 

Merkityksellinen oli myös viesti ihmiseltä, joka kertoi rukoilleensa Nykäsen ja hänen poikansa puolesta joka päivä kolmen viikon ajan.

”Vaikka en tiennyt hänen rukoilleen, ajattelen, että se oli kannatellut minua. Samoin kuin kaikki muutkin saamani ajatukset ja myötätunto.”

Pingviinejä tarvitaan taas

Ajatus pingviinilaumasta oli tarpeen myös viime vuonna, kun Nykänen sulkeutui yksin kotiinsa kirjoittamaan kolumneja koronatunnelmista. Tekstejä julkaistiin Helsingin Sanomissa päivittäin, ja niistä syntyi myös kirja Yksin kotona.

Kirjoituksissaan hän tarkasteli monia arjen haasteita ja inhimillisiä ilmiöitä ihmisten elämässä, kuten millainen on sopiva etätyöasu, ja miksi vessapaperia hamstrattiin.

Eniten hän kuitenkin kirjoitti myötätunnosta ja ihmisten tunteista. Yhtäkkiä moni kärsi yksinäisyydestä, kun jäätiin etätöihin, ja harrastukset menivät tauolle. Ei päässyt ravintoloihin, kirjastoihin tai museoihin, eikä nähnyt ihmisiä.

Monet elävät koko ajan yksin.

”Ensi kertaa minäkin koin, miltä tuntuu, kun herää yksin, tekee työt yksin ja menee nukkumaan yksin”, pohtii Nykänen, joka asuu yksin aikuisen pojan muutettua pois kotoa.

Samalla hän tajusi, että monet elävät koko ajan yksin, ja se on riipaisevaa.

”Pitää muistaa, kun tämä on ohi, että joidenkin yksinäisyys yhä jatkuu”, hän kirjoitti.

Myötätunto pelastaa meidät

Koronapandemia synnytti paljon uudenlaista yhteisöllisyyttä, huolenpitoa ja oivalluksia, joiden avulla monien ihmisten elämä on helpottunut.

”Myötätunto todella tuli näkyviin, ja huomasimme, että maailmassa on paljon enemmän hyviä ihmisiä kuin olemme kuvitelleet. Monilla oli oikein hätä, että mistä löytyy autettavia, kun jotakin täytyy saada tehdä.”

 Koronan toinen vaihe on ollut Nykäsen mukaan seesteisempi. Nyt on enemmän keinoja käytössä, verkostot on luotu ja rokote tuo toivoa ihmisille.

”On onneksi ymmärretty myös tunnekysymyksiä, ja asioita on tehty inhimillisemmin. Esimerkiksi vanhusten eristäminen särki ihmisten sydämet keväällä”, miettii Nykänen, jonka oman iäkkään äidin kunto huononi poikkeusaikana.

 Hyvä asia on, että myötätunto on edelleen läsnä.

”Toivoisin, että ymmärrettäisiin, miten iso merkitys myötätunnolla on. Työelämässä voisi osoittaa enemmän myötätuntoa. Myös toipilaisuudelle saisi olla tilaa.” 

Myös toipilaisuudelle saisi olla tilaa.

Nykänen kirjoitti siitäkin, millaisen jäljen pandemia meihin jättää.

”Etäpalavereissa puhuminen ja kanssakäyminen on erilaista kuin kasvokkain tapaaminen. Se voi olla töksähtelevää, sanoista voi jäädä haavoja ja syntyä tulehtuneita tilanteita. Ei välttämättä huomata, että joku voi huonosti.”

Korona on tehnyt näkyväksi sen, miten erilaisissa elämäntilanteissa olemme ja miten paljon se vaikuttaa meihin.

Toiset näkyivät viettävän korona-aikaa mukavannäköisesti mökillä, toiset taas sulloutuneina pieniin kaupunkiasuntoihin perheen kanssa. Ihmisten arkikin on erilaista. Moni huolehtii työn ja perheen ohella myös omista vanhemmistaan tai isovanhemmistaan. 

”Tajusin, että nämä erot meillä ovat aina. Siksi olisi tärkeää, että jokainen ihminen voitaisiin ottaa huomioon yksilönä ja työtäkin voitaisiin räätälöidä elämäntilanteen mukaan.” 

Moni on arvellut, että ihmisten mieliala pysyy kohtalaisen korkealla niin kauan kuin taistelemme koronaa vastaan. Tuleeko romahdus sitten, kun helpotus tulee?

”Kyllä minua pelottaa, mikä on kaikkein huono-osaisimpien ihmisten tilanne, miten voivat yksinäiset ja mielenterveyskuntoutujat, ja mikä on tilanne lastensuojelussa. Poikkeusaika voi helposti kätkeä ongelmia ja kodin murheita.”

Anna-Stina Nykänen kokee olevansa koronatunteiden tulkki

Anna-Stina Nykänen sai kolumneistaan runsaasti palautetta. Moni koki, että toimittaja kirjoittaa suoraan lukijan omasta elämästä. Hänestä tuli suomalaisten koronatunteiden tulkki, joka sanoitti ihmisten ajatuksia poikkeusaikana.

”Lukijat olivat valtavan kiitollisia. Palaute kertoo, että he ovat saaneet minulta jotakin tosi tärkeätä, ja se on ihmeellistä. Olen siitä nöyrä ja kiitollinen. Kun ihmiset kertovat elämästään asioita ja antavat ne minun käsiini, koen, että se on armon kokemus”, miettii Nykänen liikuttuneena. 

Ihmiset myös halusivat ilahduttaa kolumnistia. Viesteissä oli runoja, kuvia ja lauluja. Joku kirjoitti: ”Jos tänä aamuna olet yksinäinen, muista, että me olemme täällä.” 

”Uskomattomin yllätys oli, kun eräät ihmiset kysyivät, saavatko he tuoda pääsiäisaterian ovelleni. He tekivät sen iloisesti ja mutkattomasti eikä kysymys ollut siitä, että meidän olisi pitänyt tutustua ja ystävystyä.”

Toimittajana Nykänen on kiinnostunut ihmisistä.

”Tai sitten valitsin tämän ammatin, koska olen utelias ja kiinnostunut ihmisistä.”

”Me toimittajat osaamme kyllä tivata, mutta osaamme huonosti sen, että ollaan lukijan vieressä. Uutisten lisäksi on tärkeätä olla juttuja, joista lukija huomaa toimittajan elävän samassa maailmassa”, miettii Nykänen ja nimeää itsensä tunnejournalismin pioneeriksi.

”Ja vaikka kirjoitan minä-muotoisesti, on ehdottoman tärkeää, että lukija ei jää miettimään minua vaan itseään. Näin lukija ei kiusaannu, vaan voi kokea tekstin vapauttavana ja rohkeana.” 

Usein Nykänen etsii asiantuntijan, joka kertoo, mitä tutkimustietoa asiasta löytyy. Näin juttu siirtyy yksityisestä kokemuksesta tarkastelemaan ilmiötä, joka onkin yleinen.

Ihmisten tarve hengellisyyteen on suurempaa kuin luullaan  

 Nykänen kiinnitti huomiota kirkon toimintaan poikkeusaikana.

”Ja tapahtui näinä päivinä, koronaepidemian aikaan, että seurakuntien työntekijät laskeutuivat alas kirkonmäeltä, ja kirkko näytti kansalle kasvonsa. Ja jokainen saattoi nähdä, että ne kasvot hymyilivät, jopa nauroivat. Se on ehkä ihme”, hän sanailee kirjassaan.

Samalla hän ihasteli kirkon valtavaa digiloikkaa ja seurasi innokkaasti verkkokirkkojen jumalanpalveluksia ja muita seurakuntien järjestämiä tapahtumia ruudun ääressä. Parasta oli se, että esiin pääsivät kirkon tavalliset työntekijät.

”Eikä netin ääressä tarvitse kenenkään pelätä, kelpaako uskovaisten joukkoon”, hän kirjoitti. Viime aikoina Nykänen onkin pohtinut sitä, miksi niin moni aikuinen kokee, ettei ole kirkossa hyväksytty. 

”Usein puhutaan, että ihmiset ovat maallistuneet, mutta se ei pidä paikkaansa. Ihmisten tarve ja kaipuu hengellisyyteen on paljon suurempaa kuin luullaan.”

Kirkko saisi näkyä joka paikassa.

Hänen mukaansa kirkon yksi ongelma kuitenkin on, että esimerkiksi piispat keskittyvät liikaa kirkon johtamiseen.

”Palava halu puhua kansalle ja ihmisille tuntuu puuttuvan, sitä kaivataan. Pitäisi myös puhua niillä kanavilla, joissa ihmiset muutenkin ovat. Kirkko saisi näkyä joka paikassa, ilman että sinne tarvitsisi erikseen hakeutua.”

Nykäsen mukaan kirkon ihmiset usein valittavat, että mediassa puhutaan vain kirkolle hankalista asioista, kuten samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliitoista.

”Se johtaa siihen, että kirkon sisällä olevat ihmiset aliarvioivat kansan kiinnostusta ja odotuksia.”

Näitä asioita esiin nostavat ihmiset kuitenkin kannattavat Jeesuksen opetuksia ja sitä, mitä on lapsena opittu koulussa ja rippikoulussa.

”Pyhyyden kokemuksia kannetaan sydämessä. Siihen kaikkeen pitäisi ihmisen päästä mukaan – ilman, että katsotaan, kelpaatko tai kysellään, millainen olet.”

”Toisen ihmisen elämän ja rakkauden väheksymistä ei saa suvaita”, jatkaa Nykänen.

Kirkossa voidaan palata juurille

Anna-Stina Nykäsen mielestä kirkon tärkein tehtävä on ihmisen inhimillisen hädän ja kärsimyksen kohtaaminen ja siihen vastaaminen.

 ”Kirkon tulevaisuus näyttää onneksi hyvältä. Murros on jo nähtävissä.”

”Suuri maallikkojen joukko aktivoituu. Kirkossa voidaan palata juurille ja löytää se, mikä on olennaista. Se on hyvyyden sanoma, joka on lähtöisin Jeesuksesta.”

Tärkeitä ovat muutkin isot kysymykset, kuten ilmastonmuutoksen ehkäiseminen, eläinten kohtelu sekä ihmisoikeudet. Koko elämäntapamme tulee muuttua.

 ”Jo nyt on enemmän meikäläisiä, jotka ajattelevat, että tämä on minun kirkkoni, en varmana eroa siitä. Se ratkaisu ei enää tunnu muodikkaalta ja rakentavalta.”

Koko elämäntapamme tulee muuttua.

 Nykästä on usein pyydetty puhumaan kirkon tilaisuuksiin. Samalla hän tekee havaintoja seurakuntien toiminnasta.

”Minulla on vilpitön kiinnostus kirkkoa kohtaan, ja katson asioita maallikkojäsenen näkökulmasta, en oppositiosta. Ei ole itseisarvo vain arvostella. Minulla myös on kysymyksiä, joihin oikeasti etsin vastauksia.”

Maiseman ihaileminen helpottaa surussa ja yksinäisyydessä

Millaisen jäljen korona on jättänyt toimittaja-kirjailijaan itseensä, ja miltä näyttää erilainen tulevaisuus? 

”Ei aavistustakaan. En tiedä, mikä tulevaisuudessa on minun elämäntapani. En ole samanlainen sinkku kuin 20 vuotta sitten, kun perustin perheen.”

”Joskus mietin, olenko mennyt ojasta allikkoon, kun kaipaan mennyttä, mutta myös sitä tulevaa. Se on kauhea hetki, mutta se menee ohi.”  

Nykänen saa helpotusta yksinäisyyteen ja suruun maiseman ihailemisesta tai merelle katsomisesta. 

”Se antaa suhteellisuudentajua, ja huomaan, miten pieni olen. Ei tarvitse edes mennä luontoon. Saman voi tehdä kaupungissakin, paikoissa, joista näkee kauas.” 

Yksinäisyydessä ja surussa auttaa myös kehollisuus.

”Jos ei voi halata ystävää, voi halata puuta tai kokeilla, miltä sammal tuntuu poskea vasten. Ja jos itkettää, sitten vain itketään.” 

Ja ajoittain tarvitaan myös pingviinilaumaa.