Toivo on tavattavissa keskellä arjen puristusta
Nälkä, velka ja häpeä ovat diakoniatyöntekijälle tuttuja. Ahdistusta puretaan yhdessä keskustelu kerrallaan.
Mitä kirkon auttamistyö on? Alavan seurakunnan diakoniatyöntekijä Kati Ukkonen otti mukaansa elokuiseen työpäiväänsä.
Puhelin soi. On puhelintunti, jolloin auttamisen ammattilainen on tavoitettavissa. Kolmen soittajan tarinoista etenkin yksi jäi mieleen.
”Minulle soitti työssä käyvä äiti. Perhe ei ole sosiaalitoimen asiakas, koska tulot riittävät peruselämiseen. Mutta lapsi haluaisi aloittaa harrastuksen, siihen ei perheen talous veny. Lapsi ei pysty edes aloittamaan harrastusta ilman tukea.”
Seurakuntienkaan avustusmäärärahoja ei voi käyttää harrastuskuluihin, mutta diakoniatyöntekijät voivat hakea asiakasperheilleen harrastustukea Tukikummit-säätiöltä. Sitä voi saada vain kerran, Kati kertoo.
Pahinta on nälkä
Ovikello soi, ja toimiston nojatuoliin istuu Katille uusi asiakas. Miehen toi diakonin juttusille nälkä. Liki 10 vuotta sitten oli työpaikalla yt:t ja miehen työt korvasi robotti. Tuli avioero. Elatusmaksut menivät ulosottoon. Muutamassa vuodessa kuolivat isä, äiti ja veli. Iski masennus. Nyt mies kamppailee peliriippuvaisena. Ja ulosotolla riittää perittävää.
”Mahaan koskee. Pahinta on nälkä”, Kati kertoo asiakkaan sanoneen.
”Sosiaalitoimen etuustili on tähän tilanteeseen hyvä, koska siltä saa rahaa viikoittain ilman, että kaikki menisi kerralla pelaamiseen. Säännöstely voi tuntua pahalta, mutta se on sinulle hyväksi”, Ukkonen vakuutti asiakkaalleen.
Joka viikko Ukkonen tapaa jonkun uuden asiakkaan. Joka kolmas asiakkaista on ensi kertaa yhteydessä. Ahdistusta puretaan useammassa tapaamisessa.
Helpottaa, kun saa puhuttua
Ovikello soi uudelleen. Merja tulee tuttuun toimistoon koululaisensa kanssa.
”Mulla sairausloma nyt muuttui eläkkeeksi. Se vakiinnuttaa tulon, mutta uusia päätöksiä odotellaan. Miehellä oli kesällä keikkatöitä. Tulisipa kutsuja työhaastatteluihin. Joskus saatiin harkinnanvaraista toimeentulotukea, nyt tulot on liian isot.”
Asumistuki, elatustuki, lapsilisä, työmarkkinatuki, sairauspäiväraha, keikkatuntien palkka. Kati kirjaa tuloselvitystä. Vuokra, sähkö, puhelinkulut, lääkkeet. Lasketaan tulot ja menot ja katsotaan, mitä viivan alle jää. Kolmihenkisen perheen käyttövarat ovat 9 euroa päivässä.
Merjalta velkoja menee ulosottoon joka kuukausi.
”Katsopa ulosottoviraston nettisivuilta, kannattaisiko sinun hakeutua velkajärjestelyyn. Voit varata ajan velkaneuvontaan. Laita viestiä, jos haluat apuani”, Kati opastaa.
Raha-asiat ovat painavia.
”Olen aika huono puhumaan asioistani. Kyllä olo sitten helpottaa, kun saa puhuttua”, Merja sanoo.
Masennuksesta ja paniikkihäiriöstä Merja on päässyt juttelemaan terveydenhuollon ammattilaiselle.
”Tiedäthän, että tännekin voit tulla”, Kati muistuttaa.
Yhdessä tuumitaan, että koululaiselle voisi löytyä kiva harrastus seurakunnan kerhoista. Kiinnostavia ryhmiä on ollut aiemminkin.
Kati antaa Merjalle Pelastakaa lasten allekirjoittaman lahjakortin. Seurakunta sai niitä lahjoituksena vähävaraisten perheiden avuksi. Reppu ja kouluvaatteet ovat alakoululaiselle tarpeen. Merja on kiitollinen. Raha-asiat ovat painavia.
”Meidän oma taloudellinen apu on tosi pientä. On ilo, kun voidaan kumppanin tuella antaa jotain ekstraa”, Kati pohtii.
Jos voisi viedä lapset puistoon
Ovi käy jälleen. Kati tapaa äidin, jolla arjen kuormaan ei löydy apua erityisestä syystä: Hänellä on suurperhe ja halua viettää aikaa lasten kanssa, mutta aika uppoaa kotitöihin. Ruokaa on tehtävä, pyykit ja tiskit pestävä, ja siivotakin pitää. Ei ole tarvetta lastenhoitoapuun vaan kodinhoitoapuun, jotta äiti saisi olla lastensa kanssa. Nyt joutuu liian usein sanomaan lapsille, ettei ehdi puistoon.
”Selvitän, löytyisikö apu sosiaalitoimen kautta. Seurakunnankin perhetyönkin tuki toimii niin, että työntekijä on lasten kanssa, jotta vanhempi saa aikaa vaikka kotitöihin.”
Olisi tarve kodinhoitoapuun, jotta äiti saisi olla lastensa kanssa.
Keskustelu ja palveluohjaus ovat asiakastapaamisissa olennaisia, mutta suurin osa vastaanotoista liittyy rahaan.
”Mielestäni voisimme luopua taloudellisesta avustamisesta ja lisätä yhteisiä ruokailuja. Lahjakortti tai osto-osoitus kauppaan auttaa vain hetken. Monia ongelmia ei niillä ratkaista”, Kati sanoo.
Asiakastyön lisäksi diakoniatyöntekijöiden syksyä rytmittävät juuri yhteisöllisten arkiaterioiden järjestäminen sekä ryhmät ja muut säännölliset tilaisuudet.
”Onkos meidän sururyhmä muuten jo täynnä?” Kati huikkaa tauolla ohi kulkevalle työparilleen.
Olisipa velaton ja kelaton
”Monesti asiakkaita yhdistää häpeä. Vaikka kuka tahansa voi joutua yllättäen tiukkaan tilanteeseen.”
Diakoniatyöntekijöiden asiakkaiksi tulee nuoria omilleen muuttaneita siinä missä työikäisiä ja iäkkäämpiäkin.
”Iäkkäämmille on iso kynnys pyytää taloudellista apua. Ensiksi tullaan juttelemaan ja käydään läpi elämän kipeitäkin vaiheita. Sitten selviää, että pienestä eläkkeestä ei oikein jää rahaa elämiseen vaan pitää kerätä pulloja.”
”Ihmisiltä vaaditaan superpaljon silloin, kun voimat ovat vähissä. Tukien byrokratia uuvuttaa, eikä tuen varassa elävällä ole koskaan lomaa tai varaa rentoutua.”
Päivän lopulla Kati pakkaa reppunsa ja kipaisee kotikäynnille. Tuula on jo ovella vastassa.
”Velkaannuin avioeron jälkeen. Tein kahta työtä selvitäkseni. Tein pitkää päivää, mutta työ oli niin mielekästä, että en osannut pysähtyä, vaikka työterveyslääkäri käski jarruttaa. Flunssan takia jäin sairauslomalle enkä ole pystynyt palaamaan”, Tuula kertoo.
Oman merkityksellisyyden kokemus on ollut kiinni työssä.
Toistakymmentä vuotta kestänyt velkahelvetti jatkuu yhä. Autoimmuunisairaus vei Tuulan terveyden ja työkyvyn viitisen vuotta sitten.
”Nyt on kokeiltu uutta lääkettä, mutta ei se ehkä sovikaan. Ensi viikolla on taas testejä ja hoitokäyntejä neljänä päivänä. En ole pariin yöhön nukkunut. Olen väsynyt lääkkeen takia ja muutenkin.”
Talousasiat stressaavat. Tuula on käynyt tukitaistelua jo pitkään.
”Saisinpa olla velaton ja kelaton.”
Oman merkityksellisyyden kokemus on ollut kiinni työssä.
”Tein kutsumustyötäni. Kaikki ystävät ja yhteydet liittyivät työhöni. Koin, etten ole olemassa ilman työtä. Siksi hain sairaanakin töitä. Meni pari kolme vuotta jäsennellä uutta tilannetta”, Tuula kertoo.
Minulla on aina ollut usko, toivo ja rakkaus. Jos jokin niistä häviää, toinen on ja pitää pinnalla.
”Nyt minulla olisi sinulle tarjolla vapaaehtoistehtävä. Tulisitko minun kanssani?” Kati kysyy.
Molemmat ottavat kalenterit esiin ja katsotaan sopiva päivä.
”Ihanaa, että täällä on jotain muutakin kuin KYSin käynnit”, Tuula huokaisee.
Hänestä tuntuu kuin viisi sairastamisen vuotta olisivat menneet hukkaan, mutta samalla jotain on hitaasti kehittynyt.
”Nyt olen valmis vapaaehtoistyöhön. Minulla on aina ollut usko, toivo ja rakkaus. Jos jokin niistä häviää, toinen on ja pitää pinnalla.”
D-day 1.9. ja Diakonia 150 vuotta -juhlintaa Kuopiossa syyskuussa.
Lue myös diakoniatyöntekijän päivä syksyltä 2018.
