Tunteet näkyvät erityisesti somessa
Verkkoviha voi kohdistua vaikka hallitusneuvottelijoihin. Yhteiskunnan tunnetalouksissa nyt ollaan kuohunnassa, jota seuraa Anu Kantolan mukaan jopa komiteoiden kaipuu.
Moni sosiaalinen ja poliittinen konflikti ja haaste on toistaiseksi vailla selviä ratkaisuja. Yhteiskunnan polarisoituminen, ääriliikkeet, kansallismielisyys, syrjintä, verkkoviha, epätasa-arvo, kansanmurhat ja ilmastonmuutos tuovat ryhmiin ja niiden välille säröjä ja jännitteitä.
”Kun historiaa katsoo, yhteiskunnasta löytyy erilaisia tunnetalouden vaiheita. Isänmaallinen isällisyys oli Kekkosen aikaa, byrokraattista aikaa elettiin 1950-luvulta 1980-luvun lopulle. Yksilöllinen kapinallisuus määritteli nousukautta vuoteen 2008 saakka, jolloin finanssikriisi vaati esiin autoritäärisen johtajan kaipuun”, kuvaa professori Anu Kantola.
Jokaisella tunnetaloudella on varjonsa, joka valmistaa tietä muutokselle: isällisen vallan pimeänä kääntöpuolena olivat ahdistavuus ja isän vihaisuus, ja byrokratia koetaan viileänä, etäisenä, tylsänä ja ikävystyttävänä. Yksilöllinen kapinallisuus toi innostuksen ja liikkeen johtajuuteen: esimerkiksi Nokian pääjohtaja Kari Kairamo ei istunut Suomen Kuvalehden kuviin vaan oli liikkeessä koko haastattelun ajan lounaan odottaessa kelmun alla työpöydällä. Varjoissa kasvoivat ahdistus ja uupumus: kukaan ei kykene olemaan innostunut koko ajan.
Anu Kantola uskoo, että tämän hetken kuohuntaa seuraa komiteavaihe taas, ja viitteitä siihen on jo saatu. Kaivataan taas neutraaleja asiantuntijoita.
Autoritäärisen vahvuuden varjona leviävät pelko, huoli ja turhautuminen. Ne taas ovat löytäneet kodikseen erityisesti verkkokeskustelut.
Tarkoituksellista väärää tietoa
Vuorovaikutuskulttuurin muutos näkyy selkeästi sosiaalisessa mediassa. 18–25-vuotiaista suomalaisista noin 40 prosenttia on törmännyt tarkoituksellisen väärän tiedon levittämiseen somessa.
Hätkähdyttävää on, että viimeisen kolmen kuukauden aikana professori Atte Oksasen meneillään olevaan tutkimukseen osallistuneista nuorista 42 prosenttia raportoi joutuneensa vihan uhriksi jollain tavoin, heistä 23 prosenttia ulkonäön vuoksi.
Verkkoviha ilmenee esimerkiksi rasismina ja syrjintänä, mutta ottaa hyvin erilaisia muotoja. Suomalaisten ja Yhdysvaltalaisten nuorten kokemukset verkkovihan yleisyydestä ovat hyvin samankaltaiset. Verkkoviha on yleistynyt vuodesta 2013 vuoteen 2015 ja ilmiön laajuus on tutkimusten mukaan säilynyt samanlaisena.
Uhriksi joutuu professori Atte Oksasen mukaan tyypillisesti kaupungissa yksin asuva nuori, jolla voi olla maahanmuuttajatausta. Hän on aktiivinen netissä ja samaistuu nettiyhteisöihin voimakkaasti ja hänellä voi olla muita uhrikokemuksia. Tyypillinen nettivihaaja on useimmiten mies, uhri itsekin, ja hänellä on tyypillisesti ongelmia impulsiivisuudessa ja empatiakyvyssä. Hänellä on vahvat suhteet verkossa ja tarve myötäillä omaa verkkoryhmää.
Atte Oksanen korostaa, että vaikka esiin nettivihaajan profiiliin nousee muita vahvempi uskonnollinen tai poliittinen ideologia, siitä ei voi vielä tehdä suoria johtopäätöksiä.
”Siitä olen huolissani, että Suomessa asiantuntijoihin kohdistuu uhkauksia verkossa, eikä niiltä ole riittävää suojaa. Osa poliitikosta on sitä mieltä, että mitään ongelmaa ei edes ole”, Oksanen sanoo.
Hevonen ja ratsu yhteistyöhön
Kriiseihin ja konflikteihin on syytä kiinnittää huomiota ajoissa, mieluiten ennakoivasti. Kriisit ja konfliktit olivat aiheena Itä-Suomen yliopistolla Kuopion kampuksella valtakunnallisilla sosiaalipsykologian päivillä 11.-12.4.2019 ja sovittelutyötä tekevien koulutuksessa Kuopiossa Keskusseurakuntatalolla huhtikuun alussa. Sovittelutyötä tehdään hyvin monissa yhteyksissä, yksilöiden, ryhmien ja kansojenkin kesken.
Kun yksittäinen ihminen joutuu yllättävään, uhkaavaan tilanteeseen, reaktioita on tasan kolme. Yksi taistelee, toinen lamaantuu ja kolmas pakenee.
”Reaktio ei ole tahdonalainen eikä kognitiivinen vaan se tulee hyvin syvältä eloonjäämiskamppailusta”, kuvaa kriisikouluttaja Jari Kekäle.
”Ei auta, jos toinen sanoo: älä reagoi noin. Erityisesti traumatisoituneella ihmisellä on helposti vaaran merkkeihin herkistynyt tutka päällä.”
Kekäle koulutti Kuopiossa eri yhteyksissä sovittelutyötä tekeviä. Hän kuvaa tilannetta hevosen ja ratsastajan suhteena.
”Hevonen on tunne, puolustusreaktio. Ratsastajalla on tietoisuus, järki, harkinta käytettävissään. Konfliktitilanteissa hevonen usein pyrkii eri suuntaan kuin ratsastaja, ja jos ei se rauhoitu, ei päästä eteenpäin.”
Tilanteeseen auttavat levollinen kehon ja mielen rauhoittaminen, turvallisen ilmapiirin luominen. Siihen usein tarvitaan ulkopuolista: sovittelija auttaa kohtaamaan ja keskustelemaan asiasta, kun tilanteessa vaikuttavat monet osin tiedostamattomatkin tekijät. Joskus tarvitaan aikalisä, joskus asioiden uudelleenkehystäminen, laajemman kontekstin ymmärtäminen ja uusien näköalojen avaaminen.
”Jokaiseen kriisiin löytyy jokin ulospääsy, jokaiseen konfliktiin löytyy ikkuna eteenpäin.”