Turvallisuushakuisen ihmisen työtä
Jyväskylän tuulisessa satamassa odottaa pitkä vaalea mies. Hyvin ristiriitainen mies.
Mikko Vaismaa on ammatiltaan koomikko ja näin ollen niin sanotusti vapaa taiteilija. Samalla hän sanoo olevansa erittäin turvallisuushakuinen ihminen.
Pohjanmaalta kotoisin oleva Mikko Vaismaa tiesi jo pikkupoikana, mikä hänestä tulee isona. Sellainen, joka saa ihmiset nauramaan. Lahjojakin siihen löytyi. Oli taito viihdyttää ja sopivan hassu luonne. Tiellä oli vain yksi iso mutta: miten hauskuuttajaksi tultaisiin?
”Koomikoksi ei ole koulutusta. Lukiossa keksin, että luokanopettaja on lähellä koomikon työtä, joten päätin lähteä opiskelemaan opettajaksi”, Vaismaa kertoo.
Turvallisuushakuisen luonteenpiirteen vuoksi elämä ilman ammatillista koulutusta ei tullut kysymykseenkään. Eikä luokanopettajan työ ollut suinkaan huono valinta, vaikkei se haaveammatti ollutkaan.
”Lasten kanssa saa käyttää huumoria niin paljon kuin haluaa. Lisäksi opettajan työssä voi hyvin pitkälti määritellä itse sen, miten asiat tehdään. Ihan niin kuin koomikkonakin.”
Hauskaa ilman kirosanoja
Vaismaa eroaa monesta muusta koomikosta siinä, että hänen juttunsa eivät sisällä kirosanoja tai muita mauttomuuksia.
”Koska en kiroile arjessani, se ei ole luontevaa lavallakaan. Helpointa on ammentaa huumoria julkisuuden henkilöiden edesottamuksista varsinkin, jos henkilön imago on negatiivinen.”
Tosin Vaismaa käyttää tätä oikotietä vain harvoin, sillä hän haluaa juttujensa olevan paitsi hauskoja myös sisältävän jotain ajateltavaa. Pelkkä julkkiksien töppäysten ruotiminen ei tunnu hyvältä.
”Omasta elämästä kertominen on tietyllä tavalla turvallinen tapa viihdyttää, koska silloin nauretaan minulle ja minun tekemisilleni.”
Mutta loputtomiin silläkään tiellä ei voi jatkaa. Jutun on uudistuttava. Lisäksi koomikon on uskallettava olla oma aito itsensä yleisön edessä.
Luontevuutta lisää kirkkoon
”Huumori syntyy luontevuudesta. Siitä, että annetaan oman persoonan näkyä ja kuulua. Sitä toivoisin kirkkoonkin enemmän.”
Hän tarkentaa, ettei kirkon tarvitse olla varsinaisesti hauskempi, vaan ennemminkin vähemmän muodollinen.
”Kun pappi ottaa oikein perinteisen yltiörauhallisen papinroolin, ei puheesta välity läsnäolo ja luontevuus häntä kuuntelevalle seurakunnalle. Kirkon sanomaa Jeesuksesta ei pidä suitsia, vaan asia pitää kertoa siten, että nuoremmatkin jaksavat sitä kuunnella.”
Aurinko on kiertänyt puun taakse luoden varjon Vaismaan ylle. Säteet eivät lämmitä enää. Ne, joiden alle hän tarkoituksella hakeutui kertomaan kuulumisiaan. Kylmästä huolimatta juttu jatkuu. Puhutaan iästä ja siitä, miten nuoruutta ihannoidaan toisin kuin muutama vuosikymmen sitten.
”50-luvulla teinit pyrkivät näyttämään aikuisilta, mutta nykyään aikuiset pyrkivät näyttämään teineiltä.”
Vaismaa pohtii, miten ikä ei nykyään enää tuo arvostusta, vaan pikemminkin sen ajatellaan olevan rasite.
”Kuunnellessani nuorten juttuja vallankahvassa olevista setämiehistä tekisi mieleni muistuttaa, että he ovat nähneet tätä elämää jo 60–70 vuotta. Kunnioita isääsi ja äitiäsi ei ole turha sanonta.”
Vaismaalla itsellään on mutkaton suhde ikäänsä ja siihen, että elämä menee eteenpäin.
”Ihmisen paras ikä on oma ikä. Lasten kautta sen oppii parhaiten. Jokainen ikäkausi on ihana, mutta kokoajan sitä toivoo, että voi kun se jo siirtyisi seuraavaan kehitysvaiheeseen. Koskaan ei ole hyvä, mutta silti olemme aina parhaassa iässä johonkin.”
50 vuotta luottamuksen opettelua
Vaismaa vaikuttaa olevan paitsi syvällinen myös omien sanojensa mukaan hyvin tunteellinen mies. Lavalla hän on aina hyväntuulinen naurattaja, mutta perhe tietää, että hänestä löytyy myös se vakavampi puoli.
”Reagoin tilanteisiin vahvasti tunteella, mikä on elämäni suurin haaste. Tunnetilani vaihtelevat nopeasti. Stressaannun helposti, mutta hetken päästä sama tilanne jo naurattaa.”
Sen sijaan esiintymistä hän ei stressaa. Vaismaa myöntää toki olevansa hermostunut ennen jokaista show’taan, mutta varsinaista jännitystä hän ei tunne. Hän kiertää esiintymässä klubien lisäksi erilaisissa kristillisissä tapahtumissa, kuten syyskuussa pidettävillä Kuopion Porkkanamarkkinoilla.
”Pieni hermostuneisuus on sitä paitsi hyvä asia, sillä muuten keskittyminen omaan esitykseen kärsii eikä lopputulos ole niin hyvä kuin voisi olla.
Koomikon nenä punoittaa jo uhkaavasti ja ryhti painuu kasaan kylmästä. Harmaa villapaita ei ennakko-odotuksista huolimatta pysty pitämään miestä lämpimänä koleassa kesätuulessa. Läheisen satamakahvilan terassilla asiakkaat syövät tyytyväisinä jäätelöitään.
Teen yhteenvetoa kuulemani perusteella. Vaismaa sanoo olevansa turvallisuushakuinen ihminen, joka harkitsee tarkkaan seuraavaa siirtoaan. Silti hän tekee työtä, missä menestys on kiinni siitä, kuinka ennalta-arvaamaton yleisö hänen juttunsa ymmärtää. Onko stand up todellakin turvallisuushakuisen ihmisen työtä?
”On”, Vaismaa vastaa vakavana.
”Kaikki epävarmuustekijät tuntuvat toissijaisilta, kun vaakakupissa painaa se, etten tekisi tätä työtä. Tosin siihen, että opin luottamaan omiin kykyihini, meni lähemmäs 50 vuotta.”