Uskonnonopettaja Markus Finnilä kertoo kamppailevansa uskonsa kanssa päivittäin – onneksi
Finnilän mielestä on hienoa, että Jumala ei päästä häntä liian helpolla.
Kuopion Lumitissa ja lyseossa uskonnonopettajana työskentelevä Markus Finnilä lienee suosittu oppilaidensa keskuudessa. Inspiroivaan ja hauskaankin tyyliin uskonasioita pohtiva mies nimittäin aivan takuulla vetoaa teini-ikäisiin. Juuri heihin, joita uskonto ja kirkon asiat eivät yleisesti ottaen voisi vähempää kiinnostaa.
”Itse koen, että asemani on aika herkullinen. Jos nuorten odotukset uskontotunteja kohtaan ovat matalalla, on hauska päästä yllättämään heidät positiivisesti”, Finnilä tuumaa.
Uskonasioita teki mieli selvitellä vähän enemmänkin
Finnilä on suht tuore kasvo Kuopiossa, sillä hän muutti kaupunkiin perheineen pari vuotta sitten. Juuret miehellä on tukevasti Seinäjoella.
”Tulimme tänne vaimon opiskelujen perässä. Itä-Suomi oli kyllä tullut tutuksi jo aikaisemmin, kun opiskelin teologiaa Joensuussa.”
Teologia ei ollut Finnilälle itsestäänselvyys, mutta lopulta kuitenkin se kaikkein kiinnostavin vaihtoehto. Siihen suuntaan häntä ohjasivat lapsuuden hyvät kokemukset.
”Olin neljävuotias, kun vanhempani tulivat uskoon helluntaiseurakunnassa. Luonnollista oli, että itsekin pyörin siellä paljon äidin ja isän vanavedessä.”
Tie johti teologian opintojen pariin.
”Hengellisyys oli hyvällä ja lämpimällä tavalla läsnä lapsuudessani. Teini-iässä sain sitten kipinän, että uskonasioita voisi selvitellä enemmänkin. Siispä tie johti teologian opintojen pariin.”
Varhaisessa vaiheessa oli selvää myös se, että Finnilä haluaa nimenomaan opettajaksi.
”Ollessani mukana seurakunnan nuortentoiminnassa monet työntekijät näkivät, että minulla olisi taipumusta opetustyöhön. He osasivat lempeästi työntää minua siihen suuntaan”, Finnilä muistelee.
Jeesuksen persoona jaksaa kiehtoa nuoria
Finnilän mielestä opettaminen on yksinkertaisesti kivaa. Ja erityisen hauskaa on seurata oppilaiden reaktioita uskontotunneilla.
”Monille tulee yllätyksenä esimerkiksi se, miten paljon populaarikulttuurissa näkyy uskonnollisia teemoja. Tai miten paljon uskonto vaikuttaa vaikkapa USA:n presidentinvaaleissa.”
”Mutta se, mikä jaksaa aina kiehtoa nuoria, on Jeesuksen persoona. Hänhän oli oman aikansa radikaali, joka hengaili syrjittyjen ja parjattujen kanssa eikä katsonut heitä pitkin nenänvartta. Hänestä huokui hyväksyntä ja rakkaudellisuus. Tämä on nuorten mielestä ristiriidassa kirkon imagon kanssa, joka monien silmissä näyttäytyy ankeana ja suvaitsemattomana.”
Vaikka Finnilä tuntee olevansa opettajana hyvinkin omassa elementissään, pappisurakin aina välillä houkuttelee.
”Opettaminen on kuitenkin pohjimmiltaan tiedollista, siitä puuttuu hengellinen ulottuvuus. Pappina pääsisi kokemaan myös sitä hengellistä puolta.”
Pappeuden esteenä on toistaiseksi ollut pari ylitsepääsemätöntä tekijää.
”Urahaaveeni ovat tyssänneet siihen, että en pidä hautajaisista enkä halua olla jouluna töissä”, Finnilä toteaa – ainakin puoliksi vakavissaan.
Blogista ja podcastista löytyi kanava hengellisyydelle
Hengellisyyden kaipuutaan Finnilä on pystynyt toteuttamaan pitämällä jo opiskeluajoista lähtien Harhaoppia-nimistä blogia. Sen seuraksi hän aloitti vuonna 2018 myös saman nimisen podcastin.
”Minulla oli muutama vuosi sitten rankahko eroprosessi helluntailiikkeestä ja podcast syntyi niissä tunnelmissa. Se toimi eräänlaisena terapiana itselleni. Sittemmin tajusin, että on paljon muitakin, jotka ovat erkaantuneet erilaisista haitallista valtaa harjoittavista yhteisöistä. Podcast on tarjonnut vertaistukea tälle joukolle.”
Voiko rankkojen kokemusten jälkeen enää ollenkaan olla kristitty?
”Olen saanut palautetta näiltä ihmisiltä ja kaikilla on samansuuntaisia pohdintoja: olisi kova kaipuu hengellisyyteen, mutta voiko rankkojen kokemusten jälkeen enää ollenkaan olla kristitty”, Finnilä selvittää.
Helluntailiikkeestä eroamisen jälkeen Finnilä löysi hengellisen kotinsa evankelis-luterilaisesta kirkosta.
”Tällä hetkellä hengellisyys näkyy arjessani siten, että käyn kerran viikossa kuusivuotiaan poikani kanssa Puijon kirkon perhekerhossa.”
”Ja se näkyy myös siinä, että joka sunnuntai poden huonoa omatuntoa, kun en taaskaan lähtenyt messuun”, Finnilä nauraa.
”Mutta joka sunnuntai muistan myös armon ja sen, että minua rakastetaan joka tapauksessa – kävinpä messussa tai en.”
Usko on välillä nyrkkitappelua ja välillä tanssia
Usein uskossa olevilta ihmisiltä kysytään, onko heidän uskonsa koskaan koetuksella. Tähän kysymykseen Finnilän on helppo vastata.
”Uskoani koetellaan joka päivä, ja hyvä niin. Omalla kohdallani se tarkoittaa, etten ole lakannut ajattelemasta. On hienoa, että Jumala haastaa minut aina uudelleen.”
Finnilää puhuttelee sanonta, jonka mukaan ”kristityt haluavat uskoa Jumalaan, muslimit haluavat alistua Jumalan tahtoon ja juutalaiset kamppailevat Jumalan kanssa.”
Jumala haastaa minut aina uudelleen.
”Raamattua ei pitäisi lukea tietokirjana, josta katsotaan sanatarkat säännöt ja elämänohjeet. Mielestäni sieltä pitäisi pikemminkin löytää viisauksia ja rakkaudellista sanomaa. Tekstien kanssa voi vähän painiskella.”
Finnilä kuvaa, että hänen uskonsa on välillä nyrkkitappelua ja välillä tanssia.
”Haluan oppia Jumalasta aina vain lisää. Hän pitää otteessaan eikä jätä rauhaan, vaikka kuinka kamppailisin vastaan. Juuri tätä minä kutsun uskoksi.”