Uteliaisuus ja huumori pitävät 101-vuotiaan Hilkka Korhosen virkeänä
Korhonen elää aktiivista elämää, jota värittävät runot ja sosiaaliset harrastukset.
Omakotitalon ovi raottuu ja eteisestä kuuluu kehotus astua rohkeasti peremmälle. Talon emäntä Hilkka Korhonen on rollaattorin kanssa vastassa tulijoita. Määrätietoisesti hän ohjaa vieraansa kohti kauniisti katettua kahvipöytää.
”Kai teille kahvit passaa? Olisi myös tänä aamuna leipomaani kääretorttua ja pullia, joita tuttavapiirissä Hilkan pulliksi kutsutaan”, Korhonen tarjottelee.
Jo vain passaa. Pullakahvien äärellä on mitä mainioin hetki kuunnella 101-vuotiaan ajatuksia elämästä tässä ajassa ja menneillä vuosikymmenillä.
Satavuotisonnittelut presidentti Sauli Niinistöltä
Korhonen intoutuu muistelemaan vuodentakaista 100-vuotispäiväänsä.
”Vanulan seurantalo oli varattuna juhlia varten. Sinne tuli sukua ja ystäviä likemmäs sata. Kirkkoherra Matti Pentikäinenkin osallistui kekkereille. Hänestä on tullut muutenkin minulle hyvä tuttu, kun olen paljon käynyt seurakunnan riennoissa.”
”Myös presidentti Sauli Niinistö muisti onnitteluin. Se oli mukava yllätys.”
Ei ihme, että tuttavapiiriä on kertynyt laajasti, sillä Korhonen on asunut samassa paikassa vuodesta 1957 asti.
Tuttavapiiriä on kertynyt laajasti.
”Leppävirralta minä olen lähtöisin, mutta Kuopioon tulin miehen perässä vuonna 1946. Olin miniänä appivanhempieni maalaistalossa yksitoista vuotta. Tein pitkiä päiviä maataloustöiden parissa. Sieltä muutimme tähän nykyiseen kotiini.”
Maatilan työt vaihtuivat ensin ompeluhommiin, sitten postin jakamiseen polkupyörällä ja lopulta siivoojaksi kansanopistolle.
”Siivoojana minun piti olla vain kuukauden pätkä, mutta se venyikin sitten neljäksitoista vuodeksi”, Korhonen nauraa.
Toistemme kunnioitus on kateissa
Hilkka Korhonen on ehtinyt elää monenlaiset historianvaiheet. Menneessä on hyvät ja huonot puolensa – niin kuin nykypäivässäkin.
”Sitä minä ihmettelen, että noita sotia ei saada loppumaan. Rahan valta taitaa tänä päivänä puhua suurimmalla äänellä”, Korhonen pohtii.
”Meidän pitäisi enemmän kunnioittaa toinen toisiamme eikä heti olla nyrkit pystyssä.”
Kansan kahtiajakautumista on Korhosen mukaan ollut ennenkin. Hän on pohtinut Suomen sisällissodan aikoja, vaikka ei itse vielä silloin ollutkaan syntynyt.
Rahan valta taitaa tänä päivänä puhua eniten.
”Minua surettaa, kun punaisia on aina syytetty sisällissodasta, vaikka he olivat uhreja. Täällä oli isot luokkaerot, joten ei ihme, että kävi niin kuin kävi.”
”En kuitenkaan itse ole sen enempää vasemmalla kuin oikeallakaan tässä poliittisessa ajattelussa. Kultainen keskitie on paras.”
Tämän vuoden itsenäisyyspäivässä Korhosta kiinnostaa uuden presidentin puhe.
”Niinistö kiitti aina sotaveteraaneja ja lottia. Tokihan he kiitoksen ansaitsevatkin, mutta olisin toivonut, että myös kotirintaman ihmisiä olisi muistettu. Pidimme huolen maatiloista ja lapsista sekä väsäsimme paketteja rintamalle. Sekin oli tärkeää ja arvokasta työtä sodan keskellä.”
”Mielenkiintoista kuulla, mitä presidentti Stubb omassa puheessaan nostaa esille.”
Runoilu ja marttailu ovat tärkeitä henkireikiä
Kunnioitettavasta iästään huolimatta Korhonen ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Päivät täyttyvät kodin askareista, äänikirjojen kuuntelusta ja kodin ulkopuolisista harrastuksista.
”Näkö on mennyt sen verran huonoksi, etten näe enää lukea. Onneksi nykyään on nuo äänikirjat.”
Runojen keksimistä ja niiden lausumista ei onneksi huono näkö estä. Korhonen lausuu kahvittelun lomassa pitkän, itse laatimansa runon, jonka kaikki sanat alkavat k-kirjaimella. Runo tulee ulkomuistista – ilman pienintäkään epäröintiä.
”Olen ollut monesti Vehmasmäen kappelin runoilloissa lausumassa runoja, viimeksi nyt syksyllä.”
Haastattelupäivän iltana Korhonen on lähdössä Marttojen tapaamiseen.
Tuttuja Korhonen tapaa myös Kallaveden kirkolla.
”Huonontuneesta näöstä johtuen olen siellä enemmän kuunteluoppilaana kuin tekijänä, mutta pääseepähän tapaamaan tuttuja.”
”Minua esitettiin jossain vaiheessa täkäläisten Marttojen kunniapuheenjohtajaksi, mutten suostunut, koska silloin ei saa osallistua äänestyksiin”, Korhonen nauraa hersyvästi.
Tuttuja Korhonen tapaa myös Kallaveden kirkolla, jossa hän käy säännöllisesti Arjen aterioilla ja Ystävät yhessä -ryhmässä.
”Kun ystäväryhmälle mietittiin nimeä, ehdotin Hengailun hetkeä. Se hävisi yhdellä äänellä Ystävät yhessä -nimelle.”
Ryhmästä Korhonen kertoo saaneensa paljon uusia ystäviä.
Elämä on kuin hiihto
Korhonen arvelee vireytensä salaisuudeksi uteliaisuutta, positiivisuutta ja huumoria.
”Aina pitää olla vähän pilkettä silmäkulmassa.”
Hiihto, retkeily ja kaikenlainen hyötyliikunta ovat nekin olleet tärkeä osa arkea ja auttaneet pysymään kunnossa.
”Terveys on ollut hyvällä mallilla koko elämäni. Koronaakaan en ole sairastanut. Kolmessa leikkauksessa olen ollut ja niistäkin kaksi johtui kohdunulkoisesta raskaudesta.”
Korhonen vertaa elämää hiihtoon.
”Sen sujuminen riippuu siitä, millaiset välineet ja voiteet satut saamaan. Ja miten niitä ylä- ja alamäkiä tulee sivakoitua.”