Uutisankkuri Jussi-Pekka Rantasen mielestä tunneälyä ja empatiaa tarvitaan elämän kaikissa kohtaamisissa
Ylen tv-uutisten uutisjuontaja ja -tuottaja Jussi-Pekka Rantanen ei pidä itseään minään uutisfriikkinä eikä hänelle ole mikään vaiva olla välillä ulkona uutismaailmasta. Suurimmat ammatilliset onnistumisensa hän on saanut kokea muualla kuin uutisten parissa.
”Tietysti uutisjuontajan työ vaatii tiettyjä ominaisuuksia ja ajan tasalla on pysyttävä koko ajan.”
Parasta työssä on Rantasen mukaan ollut etuoikeus olla läsnä kansakunnan ja koko maailman suurissa hetkissä riippumatta siitä, ovatko uutiset olleet hyviä vai huonoja.
”Jokainen myös haluaa tehdä tärkeää työtä eikä tässä pääse ajattelemaan, etteikö tämä olisi valtavan merkityksellistä. Tällainen työ jopa miljoonien ihmisten edessä tuntuu suorastaan kunniatehtävältä niin omastani kuin kollegoidenkin mielestä.”
Vaikka Yle ei pystykään kilpailemaan palkoissa kaupallisten kanavien kanssa, on Rantanen aina aamuisin hyvillään tietäessään töihin mennessään, että hän pääsee tekemään töitä maan parhaiden ammattilaisten kanssa.
”Esimerkiksi myös meidän ulkomaantoimituksemme on sellainen voimavara, jota ei ole millään muulla mediatalolla Suomessa.”
Ylen toimittajana on päässyt myös Linnan juhliin
Tiedotusoppia Tampereen yliopistossa pääaineenaan opiskellut Rantanen oli jo opiskeluaikanaan kesätöissä radiouutisissa.
Radiouutisten kautta hän sitten pääsi kesätoimittajaksi Ylen aamutelevisioon toimittajaksi ja uutisjuontajaksi. Lisäksi hän oli pari vuotta Ylen kulttuuritoimituksessa. Aamutelevisioon hänet vakinaistettiin juontajaksi valmistumisensa jälkeen vuonna 2001.
Iltauutisiin Rantasta pyydettiin vuonna 2007, jolloin hän oli hoitovapaalla esikoistyttöä hoitamassa.
”Tuossa vaiheessa olin tehnyt aamutelevisioon noin vartin pituisia ohjelmakokonaisuuksia keskusteluineen ja haastatteluineen ja ajatuksissani oli, että seuraavaksi etenisin loogisesti pidempien ohjelmien pariin. Sitten yllättäen tv-uutisten silloinen päällikkö Hannu Kataja soitti ja kertoi, että tv-uutisten tyyliä uudistetaan ja että siinä yhteydessä haetaan myös uusia kasvoja. Niinpä hän sitten pyysi minua mukaan.”
En voi jättää tällaista mahdollisuutta väliin.
Rantanen suostui. Samalla työn sisältö muuttui. Kun hän aiemmin oli hahmottanut tehtäväkokonaisuudet enintään vartin pituisten ohjelmien kautta, joutui hän nyt miettimään muun muassa lauserakenteita ja yksittäisiä sanoja sekä sekuntiaikatauluja.
”Oli hienoa päästä mukaan Suomen mahtavimpaan uutiskoneistoon, katsotuimpiin uutisiin ja suoranaiseen instituutioon. Ajattelin, etten voi jättää tällaista mahdollisuutta väliin.”
Ylen yksi vahvuus on Rantasen mukaan siinä, että kun se on iso talo, on siellä päässyt vuosien aikana tekemään paljon muutakin kuin vain uutisia, kuten Linnan juhlia, erikoislähetyksiä sekä konsertti- ja oopperataltiointeja.
”Niin paljon on kaikkea ollut, ettei niitä muistakaan kuin vasta sitten, kun käy läpi vaikkapa omaa ansioluetteloaan. Pidän työni monipuolisuudesta.”
Työ käy monesti tunteisiin – niin hyvässä kuin pahassakin
Kahden uutisen lukeminen on jäänyt Rantaselle mieleen ylitse muiden. Ensimmäinen oli Kauhajoen koulusurma syyskuussa 2008.
”Koulusurman uutisointi oli todella hektistä vaihtelevien tilanteiden ja tapahtuman luonteen vuoksi. Piti elää hetkessä eikä mikään ollut varmaa eikä tiedetty, mihin kameroiden olisi pitänyt mennä seuraavaksi. Studiossa oli pääministeriä ja sisäministeriä ja psykologia. Työtehtävä oli vaativa teknisesti ja tunteellisesti.”
Positiivisena uutisena hänen mieleensä on puolestaan jäänyt thaimaalaisen jalkapallojoukkueen vapautuminen luolasta Tham Luangissa kesällä 2018.
”Tapausta seurattiin päiväkausia ja vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, tarinalla oli onnellinen loppu.”
Teatterikorkeaan hakeminen tyssäsi alkuvaiheeseen.
Aivan itsestään selvää ei ollut se, että Rantanen olisi päätynyt toimittajaksi, sillä ylioppilaskesänään hän haki vielä moneen muuhunkin paikkaan, kuten teatterikorkeakouluun. Teatterikorkeaan hakeminen tyssäsi kuitenkin jo kolmivaiheisen hakuprosessin ensimmäisessä vaiheessa.
Veto näyttelijän työhön syntyi Rantasella jo lapsena, jolloin hän kävi kummitätinsä kanssa Porin teatterin pienellä näyttämöllä katsomassa lastennäytelmiä. Esiintymiskokemusta hänelle karttui muun muassa Porin Poikakuorossa kymmenen vuoden aikana.
Kesätyö dementiakodissa avasi silmiä ja antoi uutta näkökulmaa elämään
Ylioppilaskesänään Rantanen oli Porissa töissä dementiakoti Puutarhakodilla, jossa muun muassa siivosi huoneistoja, tamppasi mattoja, piti asukkaille seuraa ja viihdytti näitä kitaransa kanssa.
Dementiakodin tuolloinen johtaja Pirjo Ikonen muistaa Rantasen vieläkin hyvin ja kiittelee vuolaasti nuoren ylioppilaan palvelualttiutta, ahkeruutta ja persoonallisuutta.
”Vahvimmat muistot tuolta kesältä liittyvät muistisairaiden ihmisten kohtaamisiin. Ne olivat koskettavia hetkiä ja se oli todella silmiä avaava kesä. Jokaisen olisi hyvä nähdä ja kokea tuotakin puolta”, toteaa Rantanen liikuttuneena.
Hänen mukaansa elämän kaikissa kohtaamisissa tarvitaan tunneälyä ja empatiaa, joita hän itsekin sanoo tarvitsevansa uutisjuontajana voidakseen asettua katsojan asemaan.
Uutisten rinnalla Rantanen tekisi mielellään ohjelmia, joissa asioita voitaisiin käsitellä rauhallisemmin ja pitkäkestoisemmin kuin tv-uutisissa.
”Pave Maijasen muisto-ohjelma on esimerkki siitä, miten tällaista materiaalia voidaan työstää ja saada se koskettamaan ihmisiä tunnetasolla.”
Isommat kädet kantavat hyvinä ja huonoina aikoina
Rippikoulun jälkeen Rantanen liittyi Porin Teljän seurakuntanuoriin. Monien muiden tavoin hän lähti isoiskoulutukseen ja sitä kautta nuorteniltoihin.
”Muistelen, että seurakuntanuorten toiminta oli tuolloin aika vireää.”
Myös leiriavustajaksi Rantanen päätyi useampana kesänä. Hänelle on jäänyt rippileireiltä vahvoja tunnejälkiä isosen ja leiriavustajan rooliensa tiimoilta.
Rantasen mielestä aika seurakuntanuorissa antoi kivijalkaa koko elämää ajatellen eikä vähiten siksi, että tuo ikäkausi muovaa ihmistä.
En halua nostaa itseäni millekään jalustalle.
”Sain elinikäisiä ystäviä, perusrauhan, luottamusta elämään sekä perusturvallisuutta uskon kautta. En koe olevani mitenkään erityisen uskonnollinen tai hengellisempi kuin kukaan muukaan, vaan aivan tavallinen suomalainen mies. En halua nostaa itseäni millekään ihmeelliselle jalustalle. Tänä päivänä uskonnollisuutta pidetään helposti jotenkin erikoisena asiana, vaikka siinäkin silti on kyse aivan tavallisena suomalaisena miehenä elämisestä.”
Rantasen mielestä uskossa on kyse luottamuksesta sen suhteen, ettei tässä tarvitse yksin tehdä mitään.
”Usko on sitä, että voi luottaa siihen, jotta on olemassa kädet, jotka kantavat niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.”
Rantanen on tehnyt myös gospelmusiikkia
Seurakuntanuorivuosinaan Rantanen kävi myös paljon konserteissa.
”Rippikoulun jälkeen isoseni innosti minua enemmän musiikin pariin ja päädyinkin lopulta porukkaan, joka säesti messuja. Tuohon aikaan soitettiin paljon afrikkalaisia gospelmessuja ja niitä me kiersimme soittamassa.”
Rantanen teki myös muutaman kymmenen laulun verran omaa gospelmusiikkia, jota esitti nuorille rippileireillä duona hyvän ystävänsä Mikko Tarrin kanssa.
Ensimmäinen hänen tekemänsä kappale oli Tunnen olevani yksin, joka tekijänsä mukaan kuvastaa 15-vuotiaan Jussi-Pekka Rantasen ja muiden samanikäisten aikuisuuteen pyrkivien nuorten tuntoja.
”Näitä lauluja tekemällä pääsin purkamaan omia tuntojani, jotka liittyivät vaikeisiin ja henkilökohtaisiin kysymyksiin ja itkemään omia surujani ja toki olemaan välillä hyvälläkin mielellä. Käsittelemieni asioiden skaala oli laaja. Noita lauluja on harva ulkopuolinen päässyt kuuntelemaan, ja niillä on ollut arvoa ensisijaisesti itselleni.”
Lauluja tekemällä pääsin purkamaan omia tuntojani.
Rantanen koki, että hän sai uskosta voimaa asioidensa käsittelyyn. Lisäksi hän muistaa monet messuesiintymiset eritoten Teljän ja Väinölän, mutta myös Keski-Porin kirkossa.
”Ne ovat jääneet mieleeni kaikkein vahvimmin esimerkiksi siksi, että oli hienoa päästä musisoimaan yhdessä”, hän toteaa.
Niin ikään Rantanen muistelee, miten hän nauhoitti Tarrin kanssa tekemäänsä musiikkia Väinölän kirkon kellarissa.
”Meille oli tosi iso juttu, että saimme nauhalle kahdeksan demobiisiä. Kyseessä oli yhden viikonlopun kestänyt intensiivinen rutistus. Se oli hienoa aikaa.”
Pori on täydellinen kotikaupunki
Pori on jättänyt vahvan jäljen Uudeltakoivistolta kotoisin olevaan Rantaseen. Porilaisuus merkitsee hänelle paljon ja hän arvostaa sitä valtavasti.
”Vaikka olen asunut valtaosan elämästäni muualla kuin Porissa, pidän silti edelleen itseäni porilaisena. Itselleni Pori on täydellinen kotikaupunki. Kaikkien näiden vuosien jälkeen en voisi kuvitella olevani esimerkiksi helsinkiläinen. Pori on kuitenkin muovannut minusta sen ihmisen, mikä minä olen ja suhtaudunkin syntymäkaupunkiini suurella lämmöllä ja rakkaudella.”
Rantasen mielestä tietoisuus siitä, että on jostain kotoisin, muodostaa elämässä tärkeän kivijalan.
”Olen huomannut, ettei se kaikkien kohdalla ole mahdollista, koska juuret voivat olla niin hajallaan joka puolella.”
En jaksa turhan jauhamista.
Porilaisuudestaan Rantanen on ylpeä muun muassa siksi, koska porilaisuuteen liittyy niin paljon särmää.
”Minun on vaikeaa kuvitella Suomessa mitään muuta kaupunkia, josta löytyisi vastaavaa särmää. Tähänhän myös viittaa Porin oma slogan. Outouden vastapainoksi porilaisuudessa on myös karhea ja lämmin puolensa. Hommat hoituvat suoraselkäisesti, mitä arvostan paljon. En jaksa turhan jauhamista.”