Vaikeuksien kautta voittoon

Jos Siunausta Koteihin -lehden toimittajille olisi vajaa sata vuotta sitten kertonut lehden painoksen olevan joskus yli 70 000, vastaukseksi olisi luultavasti saanut epäuskoisen hymähdyksen.

Millaisen kehityskaaren seurakuntalehtemme kävi todella läpi ensimmäisten vuosikymmenien aikana? Ja mikä oli se karikko, johon törmätessä nuori seurakuntalehti vain seitsemän toimintavuoden jälkeen meinaisi upota?

Kansa kohti kadotusta

Alun perin Siunausta Koteihin perustettiin Kuopion seurakuntalehdeksi vuonna 1913. Lehden pitkäaikaisen vastaavan toimittajan Juho Soinisen mukaan ajatus uuden seurakuntalehden perustamisesta oli esillä nuorisopäivien juhlilla Kuopion NMKY:n talolla pidetyssä tilaisuudessa. Ajatusta uudesta lehdestä tervehdittiin vilpittömällä ilolla. Samaisessa tilaisuudessa lausuttiin julki Siunausta Koteihin -lehden syntysanat.

Painolupaa tuli anoa keisarin alaiselta Painoasian ylihallitukselta, joka näytti vihreää valoa uuden lehden perustamishankkeelle marraskuun puolivälissä. Loppuvuodesta olikin näytenumeron julkaisemisen aika. Näytenumerossa lehden perustamiseen ajaneita syitä kuvailivat varsin synkin sanakääntein ensimmäiset toimittajat Toivo Waltari ja Matti Saaninkoski. Heidän mukaansa kotihartauksia ei enää pidetty, ja lapsetkin olivat tiettävästi vähentyneen uskonnollisen kasvatuksen myötä kasvamassa hyvää vauhtia Jumalan vihollisiksi. Epäuskon kylvö kantoi hedelmää, minkä lisäksi rikokset ja hillittömyys kasvoivat. Näytti siltä, että suuri osa seurakuntalaisten laumasta oli menossa pelastuksen sijaan kohti kadotusta.

”Nyt, jos koskaan tarvitaan siunausta koteihin”, kerrotaan Waltarin ja Saaninkosken todenneen.

Vuosikerta markalla

Siunausta Koteihin oli ilmestyttyään kovin pienikokoinen, huomattavasti A4-paperiarkkia pienempi ja käytännössä hartauksiin painottuva lehti. Ilmeisesti ensimmäiset toimittajat näkivät parhaana vastamyrkkynä seurakuntatietoisuuden ohenemiseen tiukan sanaa julistavan linjan: ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja ei juuri käsitelty sivulauseita enempää, tämäkin hartaudellisessa yhteydessä. Käytettävissä ollut palstatila toi toki omat rajoituksensa sisältöön, sillä lehti käsitti ainoastaan neljä sivua ja kaksi palstaa.

Lehti sai varsin myönteisen vastaanoton, ja vakituinen lukijakuntakin löytyi nopeasti. Ensimmäisinä vuosina lehden tilaajamäärä oli 2500–3000, mikä tarkoitti karkeasti noin 15 % kuopiolaisista. Lehden vuosikerran hinta oli 1 markka, postista tilattuna 30 penniä enemmän. Nykyrahaksi muutettuna Siunausta Koteihin -vuosikerran sai 3,5 eurolla.

Seurakuntien yhdysside

Vuonna 1917 oli ensimmäisen laajennuksen aika. Tuolloin lehti alkoi ilmestyä Kuopion ja Pohjois-Savon seurakuntalehtenä. Anomuksen lehden laajentumisesta teki Kuopiossa toimineiden kristillisten järjestöjen yhteinen julkaisutoimikunta loppusyksyllä 1916. Anomuksessa esitettiin lisäksi toive lehden laajentamisesta kahdeksansivuiseksi sekä ajankohtaisuuksia sisältäväksi ja monipuolisemmaksi julkaisuksi. Seurakuntaelämän kehitystä tuli seurata valppaasti sekä kosketella ja tunnetuksi tehdä kristillisen työn eri puolia, anomuksessa toivottiin. Anomus sai ilmeisen myönteistä vastakaikua, ja kuukauden päästä Siunausta Koteihin esitteli laajentunutta ulkoasua ja uutta linjaa seuraavaa vuotta koskeneissa näytenumeroissa.

Lehden funktio ei varsinaisesti muuttunut, sillä se halusi edelleen olla Jumalan sanaa koteihin tuova kanava. Uutuuksina seuraavan vuoden palstoille sen sijaan mainittiin kristillisten kirjojen arvostelut, nuoriso- ja pyhäkouluasiat sekä yleinen seurakuntatietoisuus. Laajennuttuaan lehti toivoi olevansa jonkinlainen yhdysside eri seurakuntien välillä.

Inflaatio kuritti

Ajankohtaiset teemat näkyivät aktiivisempana poliittisena otteena, johon kansakunnan epävarma tilanne osaltaan ajoi. Lupaavasti alkanut seurakuntalehden taival uhkasi tyssätä sodan jalkoihin: vuosia käynnissä ollut maailmansota sekä omaa kansaa repinyt sisällissota toivat mukanaan paitsi kysymysmerkkejä, myös inflaation, joka söi ihmisten ostovoimaa.

Siunausta Koteihin -lehden ainoa tulonlähde olivat tuolloin tilaukset, sillä ilmoitukset julkaistiin lehdessä ilmaiseksi. Tilaajamäärän suoranainen romahtaminen lähes neljästä tuhannesta tuhanteen vuoden 1918 aikana ajoikin lehden talousvaikeuksiin. Ensin lehti totesi ilmestyvänsä ”olosuhteiden pakosta” joka toinen viikko nelisivuisena ja joka toinen viikko kahdeksansivuisena. Lehti lakkautettiin kokonaan loppuvuodeksi 1918. Se alkoi kuitenkin jälleen ilmestyä vuoden 1919 alusta, tosin aiempaa laajempana, kolmipalstaisena versiona.

Laajennus ja tilaushintojen korotus eivät auttaneet, ja keväällä lehti jouduttiin jälleen pienentämään takaisin ensimmäisten vuosien kokoonsa. Lehteä julkaissut Sisälähetysyhdistys totesi lehden tuottaneen yhdistykselle noin 7000 markan tappiot. Oli aika keskustella vakavasti lehden tulevaisuudennäkymistä.

Uuteen nousuun

Sisälähetysyhdistyksen johtokunta kokoontui marraskuun lopussa 1919 NMKY:n talolle keskustelemaan lähemmin Siunausta Koteihin -lehden tulevaisuudesta. Tappiosta huolimatta lehden toimituskunta halusi jatkaa julkaisemista edelleen. Se arveli, että mikäli lehden annettaisiin heti alkuunsa kuolla, olisi sitä vaikea herättää enää henkiin. Vaikka lakkautusuhka oli todellinen, päädyttiin siihen, että lehden julkaisua jatkettiin edelleen tietyin ehdoin.

Näytenumeroista kävi ilmi, että lehti alkoi myydä ilmoitustilaa, minkä lisäksi vuosikerran hintaa korotettiin seitsemään markkaan. Uutena vastaavana toimittajana aloitti kaupunkiseurakunnan kirkkoherra Jooseppi Simelius aisaparinaan Kyösti Kauppinen. Uudistukset nostivat lehden vähitellen takaisin vakaammalle pohjalle. Seuraavan vuoden vuosikertomuksessa Sisälähetysyhdistys saattoi todeta lehden tilaajamäärän nousseen sekä aiemman velan tulleen kokonaan kuitatuksi.

Sisällöllisesti lehti jatkoi hartausvoittoisena, mutta yhä enemmän yhteiskuntaelämän ajankohtaisuuksia seuraavana julkaisuna. Mainittakoon, että yksi syy lehden elpymiseen oli puhdas talkootyö, sillä toimittajat ja kirjoitusten lähettäjät eivät ottaneet työstään palkkaa. Keväästä 1923 lähtien toimittajat saivat muutaman sadan markan korvauksen työstään lehden hyväksi.

Paluu juurille

Vakiintumisen jälkeinen linja osoittautui hyväksi. Lehti pääsi taloudellisesti vuosi toisensa jälkeen keskimäärin nollatulokseen. Tilaajamäärä pysytteli 2000–3000 välillä. Toimituskunnassakaan ei muutoksia tapahtunut Männistön rukoushuoneen saarnaajan Juho Soinisen vastaavaksi toimittajaksi tulon jälkeen (vastaavana toimittajana 1926–1938), joten lehti saattoi toteuttaa tehtäväänsä varsin turvallisin mielin.

Vuoden 1942 syksyllä oli kuitenkin aika isomman muutoksen, kun lehti ilmoitti muuttuvansa kolme vuotta aiemmin perustetun Kuopion hiippakunnan hiippakuntalehdeksi. Päätoimittajaksi siirtyi hiippakunnan piispa ja kulttuuritietämyksestään tunnettu Eino Sormunen.

Uuden laajennuksen myötä lehden koko kasvoi. Nelipalstaisen ja aiempaa suurikokoisemman lehden ulkonäkökin oli jo askel modernimman lehden suuntaan.

Sormunen toi oman laajan kulttuuritietämyksensä lukijakunnan nähtäville esimerkiksi Vartija-lehdestä tutun Diakonos-nimimerkin pakinoiden myötä.

Hiippakuntalehtenä Siunausta Koteihin jatkoi toimintaansa ainoastaan neljän vuoden ajan. Jo loppuvuodesta 1946 tiedotettiin jälleen muutoksesta: tällä kertaa eräänlaisesta paluusta juurille.

Rakas lehti

Vaikka Siunausta Koteihin ilmestyi vahvasti tuomiokapitulin vetämänä hiippakuntalehtenä neljän vuoden ajan, oli se edelleen Kuopion kaupungin Sisälähetysyhdistyksen omaisuutta. Sisälähetysyhdistyksen vuoden 1946 vuosikertomuksesta käy ilmi, että yhdistys sai tiettävästi tuomiokapitulilta anomuksen, jossa tiedusteltiin lehden siirtoa kokonaan tuomiokapitulin alaiseksi lehdeksi. Tähän ei yhdistyksen mukaan voitu suostua, sillä lehti oli tullut vuosien aikana sille niin rakkaaksi, ettei siitä yksinkertaisesti haluttu luopua.

Saman vuoden lopussa Eino Sormunen ilmoitti työvaliokuntansa kanssa eroavansa lehden toimituksesta. Uusina toimittajina aloittivat kirkkoherra Lauri Halla sekä Sisälähetysyhdistyksen puheenjohtaja Eino Vauramo. Samalla lehti palasi jälleen seurakuntalehdeksi, jollaisena se oli ennen vuoden 1943 laajennusta toiminut yli kahdenkymmenen vuoden ajan.