Nainen kävelee juna-asemalla laiturilla kohti lähtevää junaa, vetää matkalaukkua perässään.
Kuva: iStock

Vastuullinen asenne on paras matkakumppani

Suomessa kiihkein kesälomakausi käynnistyy perinteisesti juhannukselta – mitä olisi hyvä huomioida lomareissuja suunnitellessa ja niiden aikana?

Pidemmät lomat houkuttelevat monia meistä lähtemään vähän kotikontuja kauemmaksi – joku haaveilee patikoinnista pohjoisessa, toinen taas pohtii rantalomaa etelässä. Kumpiko lie parempi vaihtoehto, jos haluaa minimoida matkailun haitat?

”Kumpi vain, kunhan sen tekee vastuullisesti. Matkailu itsessään ei ole mikään huono juttu, sillä se on sekä meillä että maailmalla monien alueiden tärkeä elinkeino”, Savonia-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija ja matkailualaa opettava Tiina Kuosmanen painottaa.

Ekologisuus vain yksi osatekijä vastuullisessa matkailussa

Kun puhutaan vastuullisesta matkailusta, sen helposti mielletään tarkoittavan ympäristöystävällistä reissaamista.

”Mielikuva tulee varmasti siitä, että matkailun ympäristövaikutuksista puhutaan eniten ja ne ovat selvästi nähtävissä. Uutisoinnissa nousee esille esimerkiksi matkailijoiden jälkeensä jättämä kaaos, roskaisuus ja rikotut paikat”, Kuosmanen selvittää.  

Ekologisuus on toki tärkeä tekijä vastuullisessa matkailussa, mutta yhtä tärkeää on huomioida matkakohteen talous, tavat ja kulttuuri.

Lennettäessä kannattaa valita suoria lentoja.

”Vastuullisesti matkustettaessa halutaan, että matkailun vaikutus olisi positiivinen näihin edellä mainittuihin tekijöihin.”

Reissuja suunnitellessaan monet miettivät matkustamisen aiheuttamia päästöjä.

”Nyrkkisääntö on, että lähelle matkustettaessa tuotetaan vähemmän päästöjä. Jos mieli halajaa kauemmaksi, kannattaa miettiä, onko kohteeseen mahdollista matkata junalla tai bussilla lentämisen sijaan.”

”Lennettäessä kannattaa valita suoria lentoja, mikäli se vain on mahdollista. Halutessaan voi myös kompensoida päästöjä lentoyhtiöiden tarjoamilla päästöhyvitysmaksuilla.”

Paikallisia palveluja kannattaa suosia

Lomakohteessa olisi Kuosmasen mukaan hyvä suosia paikallisia palveluja – näin tulot jäävät hyödyttämään aluetta ja sen asukkaita.

”Niin sanotut täyden ylläpidon all inclusive -hotellit ovat nykyään todella suosittuja monissa ulkomaisissa lomakohteissa. Ne ovat toki helppo vaihtoehto vaikkapa lapsiperheille, mutta niissä on usein takana monikansalliset yritykset, jolloin tuotot valuvat jonnekin muualle kuin paikallisten hyödyksi.”

Tulot jäävät hyödyttämään aluetta.

”Jos valitsee all inclusive -majoituksen, kannattaisi miettiä, voisiko joskus jättää yhden hotelliaterian väliin ja käydä sen sijaan jossain paikallisessa ravintolassa tai kahvilassa.”

Kuosmanen huomauttaa, että paikallisuutta kannattaa suosia myös kotimaassa matkailtaessa.

”Meilläkin on paljon pieniä matkailu-, ravintola-, käsityö- ja tapahtuma-alan yrityksiä, joiden palveluita käyttämällä autetaan ylläpitämään alueen elinvoimaisuutta.”

Suomalaiset ovat valveutuneita matkailijoita

Vastuulliseen matkailuun kuuluu myös kohteen kulttuuriperinnön, paikallisten ihmisten ja tapojen kunnioittaminen.

Tiina Kuosmanen lähikuvassa.
Tiina Kuosmanen.

”Esimerkiksi Lapista on kuulunut jonkin verran sellaista, että matkailijoita on ilmestynyt ihmisten kotipihoihin kuikuilemaan. Se ei osoita vastuullisuutta, eikä ole hyvää käytöstä.”

”Paljon on viime aikoina uutisoitu myös isoista turismin vastaisista mielenosoituksista monissa Espanjan lomakohteissa, joissa paikalliset ovat kyllästyneet muun muassa turistien aiheuttamiin järjestyshäiriöihin.”

Kuosmanen neuvookin ottamaan etukäteen mahdollisimman paljon selvää matkakohteesta, sen olosuhteista, kulttuurista ja tavoista. Siten voi perillä välttyä monelta pahaa mieltä aiheuttavalta mokalta.

”Suomalaiset ovat onneksi kyllä hyvin valveutuneita matkailijoita. Vastuullisuutta pidetään tärkeänä arvona ja sen mukaisesti halutaan toimia.” ”Matkailualan toimijoille taas vastuullisuuteen panostaminen on, paitsi ekologisesti ja eettisesti oikein, myös kilpailuvaltti. Tutkimusten mukaan nimittäin vastuullisesti toimivien matkailuyritysten asiakastyytyväisyys on korkeampi kuin niiden, joiden strategiassa vastuullisuus ei ole ihan ykkösroolissa.”