Virvon varvon –  Jumala sinua siunatkoon! 

Palmusunnuntainen virpominen on esimerkki Suomen itäisen ja läntisen perinteen yhdistymisestä. Pakanallisena tapana on ollut karkottaa oksanheilautuksella pahoja henkiä. Raamatun mukaan palmunoksilla toivotettiin Jeesus tervetulleeksi pääsiäisenviettoon Jerusalemiin, ja samalla tavalla kristityt ovat juhlineet palmusunnuntaita ainakin 300-luvulta lähtien. Meillä palmut on korvattu lumisen luonnon elävillä oksilla, pajuilla. Sana virpominen tuleekin muinaisvenäjän pajua tarkoittavasta sanasta verba. Palmun- ja pajunoksat symboloivat Kristuksen kuninkuutta.

Virpomavitsojen kerääminen ja koristelu on erityisesti lasten puuhaa. Ja mieleistä ja jännittävää on kiertää ovilla virpomassa ja saada jotain palkaksi. Nykyisin osa lapsista pukeutuu trulleiksi, osa pupuksi, osa kulkee arkisemmissa vaatteissa. Vanhan tavan mukaan ortodoksisessa kirkossa virpomavitsat siunataan edelleen. 

Virpomalorussa toivotetaan ensin hyvän onnen toivotuksia ja siunausta ja pyydetään sen jälkeen pientä palkkiota. Sotien jälkeen virpominen levisi koko Suomeen, ja tapaan yhdistyi Ruotsista tuleva perinne: trulleiksi tai noidiksi pukeutuminen. Tähän liittyy myös ristiriita: virpojat toivottavat hyvää, mutta noidat tuovat pahaa. 

Nykyisin palkka annetaan heti virpomisen jälkeen, mutta ortodoksiperinteen mukaan virpojat kiersivät hakemassa palkkansa pääsiäissunnuntaina. Virpominen oli entisajan Karjalassa myös yksi tapa auttaa köyhiä.

Saako teillä virpoa?

Virpomatavan ohennuttua voi olla paikallaan ilmoittaa jo ovessa, ovatko virpojat tervetulleita. Vuorelan kirkolla eläkeikäisten ryhmässä askarreltiin pääsiäiseksi ovikoriste, jonka toisella puolella toivotetaan virpojat tervetulleiksi. Palmusunnuntain mentyä ohi – tai ellei halua toivottaa virpojia tervetulleiksi – käännetään näkyville hyvän pääsiäisen toivotus.

Ryhmässä virisi keskustelu pääsiäisen kristillisen ja pakanallisen perinteen jännitteestä. ”Ennen vanhaan lankalauantai-iltana noidat ja trullit kiertelivät maataloissa. Ottivat kuulemma lehmän nahkasta palasen ja sanoivat, että se tuo kalaonnea. Joku muisti virpojien sotkeneen navettaa”, kerhon ohjaaja Auli Kela kertoo.

Askarrellessa pohdittiin myös virpomispalkkaa. ”Jotain mietitytti, miten palkita virpojat, joita on kerralla monta. Joku antaa kaikille pienen palkan, toinen taas ohjeisti, että yhtä virpomisoksaa vastaan yksi palkka.”

Muna ja ylösnousemus

Yksi virpomispalkka on suklaamuna. Muna kuuluu myös pääsiäisen ruokapöytään. 

Päistä parsinneulalla rikotut ja tyhjiksi puhalletut munat ovat hieno materiaali kodin koristeluun juhlatunnelmaan, ja munankuorien käsin maalaaminen on tuttua perheissä. Vesiväreillä voi maalata muniin kukkia, ornamentteja, kasvoja, mitä ikinä keksiikään! Ennen myös värjättiin sipuleilla ja muilla kasveilla keitettäviä munia. 

Munan muoto merkitsee hedelmällisyyden lisäksi ylösnousemusta, uutta elämää, ikuista elämää, ja se on siten vahva kristillinen symboli. Munan kuori myös kuvaa Kristuksen hautaa, jonka salvat murtuivat ylösnousemuksessa. Useissa kodeissa elävät myös keskieurooppalaista perua olevat pääsiäisleikit: etsitään  pääsiäisaamuna piilotettuja suklaamunia kodista joko avaimenpiilotusleikin periaatteilla tai lapuilla annetuilla karttatehtävillä.

Lautasille ja kulhoihin kylvetyssä rairuohossa minikokoiset keltaiset tiput ja Saksasta kotiutuneet puput mahtuvat lymyilemään. Kananpojat kuvaavat seuraavaa askelta munista, uutta askelta.

Entä tiesitkö, että pääsiäisen perinneruoka, ulkomaalaisille kovin outo mämmi, on alun alkaen läntinen paastoruoka? Sitä siveltiin jopa ruisleivälle. Venäläisperäinen pasha on tullut jälkiruokana kilpailemaan mämmin rinnalle.

Lähteet: Flinckenberg-Gluschkoff & Heikkilä-Palo (toim.): Pääsiäinen. Juhlien juhla (Maahenki 2013). Helakisa & Lumme (toim.): Suomen lasten juhlakirja (Otava 1999). Lempiäinen: Pyhät ajat. Kirjapaja 2008. Seljavaara & Kärjä (toim.): Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä (WSOY 2005).