Voisiko olla ruoka-avuton Suomi?

”Ruoka-apu on vapaaehtoisuuteen perustuvaa apua heikossa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa oleville ihmisille. Se tarjoaa myös henkistä ja sosiaalista apua ja yhteyttä yhdistettynä hävikkiruuan jakeluun”, tutkija Anna Sofia Salonen tiivistää.

Salonen johtaa Itä-Suomen yliopistossa Utopioita ruokajonosta -tutkimusprojektia, jossa aprikoidaan ruoka-avun roolia tulevaisuuden Suomessa.

Nykyisin ruoka-apu tosiaan perustuu kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoisuuteen. Toimijoille ruoka tulee lahjoituksina kaupoista, tukuista ja tehtaista, ja valtaosa siitä on hävikkiuhan alla. Kymmenisen vuotta valtio on tukenut toimintaa valtionavustuksella, jonka hallitus vakinaisti tänä syksynä.

”Se on tarkoitettu avun järjestämisestä aiheutuviin välittömiin kustannuksiin, ei ruuan tai työvoiman hankintaan”, Salonen huomauttaa.

Hätäavusta tulikin sementtiä

Tulevaisuutta visioiva tutkimus pureutuu myös ruoka-avun juuriin.

”Kirkon näkökulmasta köyhiä on autettu läpi historian, ja monet ruoka-aputoimijat ovat taustaltaan uskonnollisia yhteisöjä. Nykyinen ruoka-apu tuli tässä mittakaavassa esiin 1990-luvun lamassa ja oli silloin uutta hyvinvointiyhteiskunnassa.”

Ajateltiin, että ruoka-apu on väliaikaista ja että hyvinvointivaltion oma rooli auttamisessa kasvaa. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Poikkeustilanteessa kirkko ja järjestöt ottivat auttamisesta kopin.

”Ajateltiin, että ruoka-apu on väliaikaista ja että hyvinvointivaltion oma rooli auttamisessa kasvaa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Esimerkiksi 2000-luvulla syntyneille ruoka-avun tausta ei ole selvä, koska heidän aikanaan ruoka-apua on aina ollut.”

Pahoinvoivaan hyvinvointivaltioomme syntynyt avunmuoto uhkaa sementoitua yhteiskunnan perusteisiin.

”Avun tarve on pysynyt ja toiminta vakiintunut. Nyt on vaikea nähdä ruoka-avuton Suomi. Ruoka-apu on myös köyhyyden symboli. Kun otsikot julistavat leipäjonojen kasvaneen, puhutaan eriarvoisuuden kehityksestä.”

Kestääkö hauras perustus?

Vaikka elintarvikealan ylijäämää on järkevää ohjata ruoka-apuun, on hävikki avun perustaksi arvaamaton.

”Välillä hävikkiruokaa voi tulla paljon, välillä vähän. Välillä se on monipuolista, välillä yksipuolista. Yhä useammin avun tarve on suurempi kuin hävikin määrä. Apu ei siis riitä kaikille. Tämä paljastaa systeemin haurauden. Mitä tapahtuisi, jos hävikkiä ei syntyisikään?”

Ruoka-avun kasvot ovat erilaiset asutuskeskuksissa ja haja-asutusalueilla, ruuhka-Suomessa ja muualla. Toisaalla on monta avun luukkua, toisaalla apua ei saa ollenkaan.

Hävikkiruoka on avun perustaksi arvaamaton.

Niin ikään vapaehtoistoimintaan nojatessaan ruoka-apu on haavoittuvaa: työkäsiä voi olla niukasti ja auttajat voivat olla hyvin iäkkäitä. Toisaalta ongelmia tuottaa järjestöjen rahoitus.

”Toiminnassa on paljon haavoittuvuutta. Samalla monet ruoka-aputoimijat ovat yhteiskunnan voimavara ja tärkeitä ilmapuntareita. Mutta miten koko järjestelmä vastaa tarpeisiin ja kenen on vastuu yhtäläisten oikeuksien takaamisesta?” Salonen kysyy.

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, että ruoka-apu ei takaa ruokaturvaa. Koska ruoka-apu on sattumanvaraista, ei sen varassa voi tehdä ravitsemuksen, terveyden tai kulttuurin ohjaamia valintoja.

Onko ruoka lahja vai oikeus?

Salosen mielestä ruoka-apu itsessään ei ylläpidä köyhyyttä. Esimerkiksi kirkossa on keskustelu, salliiko ruoka-apu valtion väistellä vastuutaan perustoimeentulon järjestämisessä ja köyhyyden vastaisissa toimissa.

”Ruoka-apu on merkki viheliäisestä pysyvästä köyhyydestä. Hävikkiruuan jakeluun yhdistettynä se kertoo hyväntekeväisyystaloudesta ja -yhteiskunnasta.”

Hyväntekeväisyystaloudessa ensisijaisilta markkinoilta jää yli ei-toivottuja ja -kysyttyjä hyödykkeitä ja niitä jaetaan tarvitseville.

Ruoka-avun asiakkaan pitää ottaa, mitä sattuu olemaan.

”Hyväntekeväisyysyhteiskunnassa apu perustuu tarjontaan ja lahjan antamisen logiikkaan eikä yksilön oikeuteen saada apua.”

Aiemman tutkimustyönsä perusteella Salonen tietää, että ruoka-apu merkitsee asiakkailleen eri asioita. Osalle tilanteet ovat sosiaalisesti merkittäviä, osalle taas epämukavia tai leimaltaan kielteisiä. Kysymys on myös oikeudesta valita oma ruoka.

”Ruokavaliolla tuodaan esiin omaa identiteettiä ja arvoja. Ruoka-avun asiakkailta tämä mahdollisuus on kaventunut tai viedään pois. Pitää ottaa, mitä sattuu olemaan.”

Joulun jälkeen purot kuivuvat

Joulun aika on omiaan korostamaan valinnanmahdollisuutta tai sen puuttumista sekä yltäkylläisyyden ja niukkuuden juopaa. Jouluna myös ruoka-avussa voi olla karnevaali.

”Joulun jälkeen purot kuivuvat kokoon. Kontrasti on jyrkkä ajallisesti ja joulun runsautta vasten. Syrjäytyminen korostuu.”

Salonen arvostaa hyväntekemisen kulttuuria mutta tunnistaa sen rajallisuuden.

Tarvitaan rakenne, joka nousee oikeuksista eikä lahjoista.

”Yksilötason auttamishalu herää tietyissä kohdissa, mutta avun tarve on jatkuvaa. On myös ne, joita valtavirta ei halua auttaa. Vaatiikin aikamoista systeemiä auttaa tasaisesti ympäri vuoden. Tarvitaan rakenne, joka nousee oikeuksista eikä lahjoista.”

Aineellisen avun toisenlaisia tulevaisuuksia tehdään tämän päivän valinnoilla.

”Yhteiskuntamme on sitä vahvempi, mitä enemmän uskalletaan kuvitella vaihtoehtoja. Tässä hetkessä luodaan vastadiskurssia. Ei riitä se, mitä on nyt. Pitää ottaa huomioon ja keskiöön syrjään sysätyt ja yhteinen planeetta.”