Yhdessä tekemistä tarvitaan kipeästi
Diakonian juhlapäivänä pohdittiin avuntarpeen monia kasvoja mutta myös tehtiin vapaaehtoistyötä.
Mihin auttamistyötä kirkossa pitäisi painottaa? Ketkä ovat suurimmassa hädässä? Tätä pohtivat panelistit diakonian juhlapäivän 1.9. keskustelussa Kuopion seurakuntien diakoniatyön ja kaupungin perusturvapalvelujen äänellä.
Ammattilaiset nostivat avuntarpeen kärkipaikoille jaksamisen ja pahoinvoinnin kanssa kamppailevat lapset, nuoret ja aikuiset sekä päihteiden käyttäjät, laitoksissa asuvat vanhukset, opiskelijat ja pakolaiset.
”Pitäisi kehittää ihmisen kokonaisvaltaista auttamista ja karsia päällekkäisyyttä”, esittää diakoniatyöntekijä Petra Kärkkäinen.
Hänen mukaansa seurakunnissa ja sosiaalityössä ei aina tiedetä, mitä kukin asiakkaan eteen tekee. Tästä seuraa ihmisen pompottelua luukulta luukulle, mikä ei palvele ketään.
Suurimmassa hädässä on se, joka ei tunne omaa tilaansa.
Kuopion perusturvajohtaja Mari Antikainen tietää, että ajan ja työvoiman rajallisuus on iso haaste. Uusien hyvinvointialueiden perhekeskuksissa on jo kokeiltu yhdessä-mallia.
”Ehkä diakoniatyöntekijän kalenterissakin voisi olla ’yhdessä’-työaikaa”, Antikainen ehdottaa.
Rinta rinnan auttaminen on joka tapauksessa tuttua Suomessa jo vanhastaan.
”Aikoinaan seurakuntadiakonia tuli kunnallisen vaivaishoidon rinnalle, ei tilalle”, kuopiolaisen diakoniatyön historiasta väitellyt teologian tohtori, pastori Liisa Penttinen huomauttaa.
Eläkkeellä oleva diakonissa Eeva Väätäinen muistuttaa myös päättäjien kanssa keskustelusta: syrjään ja hätään joutunut tarvitsee rohkeita puolesta puhujia.
”Jos osaa pyytää apua, on jo hyvä suunta. Suurimmassa hädässä on se, joka ei tunne omaa tilaansa”, diakoniatyöntekijä Martti Olsen toteaa.
Myötätuntoinen yhteiskunta syntyy palvelemalla
Syyskuun 1. päivä on Suomen ev.lut. kirkossa diakonian viran päivä, jota tänä vuonna vietettiin diakonian viran 150-vuotista historiaa. Diakonian juhlapäivänä myös Kuopion torilla oltiin auttamisen äärellä.
”Kirkon diakoniatyö on kristilliseen lähimmäisenrakkauteen perustuvaa palvelutyötä, joka kohdistuu kaikkiin, erityisesti niihin joita ei muulla tavoin auteta. Merkittävää ei ole ihmisen asema tai uskon määrä vaan hätä”, juhlapuhuja piispa Jari Jolkkonen tiivisti.
”Se on koko kirkon ja meidän kaikkien tehtävä”, piispa muistutti.
Piispa kiitti diakoniatyön ajassa elämistä myös korona-aikana ja konfliktien ja sotien liikkeelle ajamien ihmisten auttamisessa.
”Ei ole helppo olla jatkuvasti toisia varten ja kantaa toisten kuormaa. Silti juuri palveleva rakkaus luo ympärillemme turvallista kulttuuria ja myötätuntoista yhteiskuntaa. Diakonian virassa palvelevat ansaitsevat meidän kiitollisuutemme, arvostuksemme ja rakkautemme. Se rakkaus kuuluu myös kaikille vapaaehtoistyössä palveleville”, piispa Jolkkonen muistutti ja juhlaväki puhkesi aplodeihin.
Ei ole helppo olla jatkuvasti toisia varten ja kantaa toisten kuormaa.
”Jos olemme kristittyjä, olemme perhe. Perheessä pitää auttaa, se on minulle tärkeää”, sanoo Nancy Abbas, joka palveli torilla soppakauhan varressa.
”Tällainen yhteisöllisyys on minulle tärkeää, kun olen vasta muuttanut kaupunkiin”, kertoo toisen keittopadan ääreltä Soini Virtanen, jota joku hoksasi kysyä vapaaehtoistehtävään nuorten aikuisten tapaamisessa.
Torilavalla vapaaehtoisista esille pääsi nuorimmainen, 5-vuotias Eetu, joka jakoi juhlaväelle mehua. Sanna-äidin mukaan tärkeä tehtävä on ollut odotettu juttu.
”Vapaaehtoisia tarvitaan aina”, torijuhlan juontaja diakoni Kati Ukkonen vakuuttaa.
