Ylen uutisankkuri Piia Pasanen suhtautuu asiaan kuin asiaan tyyneydellä
Tyylikkään hallittu ja rauhallinen, asiallinen mutta empaattisen oloinen — Piia Pasanen on savolaisen hötkyilemättömyyden ensiluokkainen edustaja.
Ylen uutisankkurin Piia Pasasen pokka näyttää pitävän suorassa lähetyksessä, vaikka aihe olisi miten vaikea. Hän hallitsee tilanteen kuin tilanteen.
”En ole ihminen, joka menee ääripäästä toiseen tunnekuohuissa. Suhtaudun useimpiin juttuihin aika tyynesti”, hän myöntää.
Julkisessa työssä ei voi liikuttua liiaksi, vaan omat tunteet on opittava etäännyttämään. Tragedioista ja kauheuksistakin kansalle kertova toimittaja vertaa ammattirooliaan papin työhön.
”Papitkin näkevät elämän koko kirjon. He siunaavat hautajaisissa myös väkivallan uhreina kuolleita lapsia, perhesurman uhreja ja henkensä riistäneitä ihmisiä.”
Savosta koko Suomen uutiskasvoksi
Tampereen yliopistossa tiedotusoppia opiskelleen Piia Pasasen toimittajan ura alkoi lehtityöharjoittelijana Savon Sanomissa. Sitten ura urkeni Ylessä. Työkokemukset Urheiluruudussa, Poliisi-tv:ssä ja Aamu-tv:ssä pohjustivat nykyistä pestiä.
Valtakunnallisessa uutistyössä tasapainoisen kuvan antaminen Suomesta ja maailmasta vaatii, että erilaisten ihmisten elämäntodellisuudet on saatava näkyviin ja kuuluviin.
Kaikkia kansanryhmiä on yritettävä ymmärtää.
”Pohdimme koko ajan työkaverien kanssa kriittisesti sitä, ketkä pääsevät ääneen, ja mitä asioita nostetaan esiin.”
Kaikkia kansanryhmiä on yritettävä ymmärtää, lihaa syövästä ja konservatiivisista arvoista kiinni pitävästä pääkaupunkiseudun yksityisautoilijasta aina avarakatseiseksi ja suvaitsevaiseksi arvoliberaaliksi itsensä kokevaan kuopiolaiseen.
”Toimittajien on oltava myös vallan kriittisiä vahtikoiria muttei kyynisiä kaiken epäilijöitä”, Pasanen linjaa.
Kuopiossa tulee aina nostalginen olo
Pasanen asui ensimmäiset vuotensa Kuopion keskustassa Kirkkokadulla, mistä perhe muutti Siilinjärven Toivalaan. Siellä käydyn peruskoulun jälkeen opiskelu jatkui Kallaveden lukiossa.
Neljän sisaruksen lapsuus oli ”tasapainoinen ja tavallinen”. Ulkona harrastettiin pyöräilyä, hiihtoa, pesäpalloa ja laskettelua. Kaikki ahkeroivat musiikkitreeneissä. Piia soitti viulua ja pianoa. Myös vanhemmat, aikuislukiossa englantia opettanut äiti ja metsänhoitajaisä, harrastivat klassista musiikkia.
Alakouluikäisen Piian avainkokemuksia oli koulutoverin kuolema.
Vanhempien hankkima mökki, jossa lapsuuden kesät vietettiin, ja jossa edelleen käydään, on Nilsiässä. Kuopiossa Pasanen vierailee nyttemmin nelisen kertaa vuodessa.
”Aina siellä tulee nostalginen olo.”
Alakouluikäisen Piian avainkokemuksia oli 12-vuotiaan koulutoverin kuolema liikenneonnettomuudessa. Siilinjärven hautausmaalla käydessään hän muistaa aina tuon oppilaan.
Tieto omanikäisen lapsen kuolemasta tuli shokkina.
”Yhtäkkiä kauniina kesäpäivänä — padam — kuolema tulee!”
Vakavasti sairas äiti hyväksyi kohtalonsa
Piia sai sisaruksineen ”perususkonnollisen” kasvatuksen lähtien pyhäkoulusta ja seurakunnan kerhosta, josta jäi mieleen siellä luettu Ikuisia kertomuksia -kirjasarja. Isompina juhlapyhinä perhe kävi kirkossa ja kirkkokonserteissa muulloinkin.
Matteus-passio, tv-jumalanpalvelukset ja radiohartaudet kaikuivat toisinaan matalan profiilin luterilaisperheessä.
”Meille lapsille luettiin myös iltarukous pienenä.”
Isompina juhlapyhinä perhe kävi kirkossa.
Äiti oli aktiivinen seurakunnan riennoissa.
”Usko oli tärkeä asia, johon hän suhtautui vakavasti.”
Syöpä, jota ei voitu leikata, oli ”kuolemantuomio”, joka realisoitui reilu kolme vuotta sitten.
”Äiti pysyi tyynenä, eikä katkeroitunut, vaan hyväksyi kohtalonsa. Hän oli elänyt niin hyvin kuin oli voinut, ja ajatteli, että minulle nyt kävi näin.”
Äiti valitsi myönteistä elämänasennettaan kuvastavaa musiikkia hautajaisiinsa.
”Hän halusi, että soitetaan iloista, eikä synkkää ja laahaavaa musiikkia, kun häntä kannetaan ulos kirkosta! Toiveena oli, että ihmisille jää positiivinen olo.”
Pasanen toivoo kirkolta lisää toivoa, iloa ja kepeyttä
Kristinusko on kulkenut Piia Pasasen elämän taustalla, joskaan ei yhtä vaikuttavana tekijänä kuin äidillä.
”Kun menimme mieheni Tomin kanssa naimisiin, meille oli itsestään selvää, että haluamme kirkollisen vihkimyksen. Lapsemme on kastettu.”
Uskoaan uutisankkurin on vaikea määritellä. Jumalasuhde on ”tosi moniulotteinen ja hankalakin kysymys”.
”Kun elämässä tulee vastoinkäymisiä tai tragedioita, mietin, onko tämä todella Korkeamman voiman tahto.”
Toivottavasti kenenkään ihmisarvoa ei loukata.
Joidenkin kristinuskon edustajien jyrkät ja vanhakantaiset mielipiteet saavat ihmisiä eroamaan kirkosta, Pasanen näkee.
”Toivottavasti jokainen saa jatkossa elää oman näköistään elämää, eikä kenenkään ihmisarvoa loukata.”
Kirkoltaan hän kaipaa ”lisää toivon pilkahduksia, kepeyttä, vapautumista ja iloa, joita ei ole ikinä liikaa”.
Ei pidä vajota synkkyyteen, vaan uskoa hyvään
Piia Pasanen ei hae kuormittavia konflikteja työssä eikä yksityiselämässä. Hänelle tulee hyvä olo, kun asiat ovat tasapainossa.
”Joka päivä on tärkeää tehdä jotain mielekästä, ja kun päivä on ohi, sen murheita on turha jäädä vatvomaan.”
Onnelliseksi itsensä kokeva ja hyvinvoinnistaan huolta pitävä nainen nauttii elämästään. Siihen tuovat iloa perhe, ystävät, mielekäs työ ja harrastukset.
”Toivon, että pysyisin suurin piirtein kasassa ja terveenä, ja että maailmakin pysyisi jotenkin tolpillaan, eikä menisi täysin hulluuden partaalle, vaikka meno tuntuu välillä hullulta.”
Pasanen haluaa uskoa hyvään kaikkien ikävien uutistenkin keskellä.
”Ei ole syytä vajota synkkyyteen, vaan toivoa, että tulevaisuus on valoisa, ja että voimme jättää lapsillemme elinkelpoisen planeetan.”