Aloittakaamme toivon suojelu
Lapset vähenevät Suomesta. Väestöpyramidi kääntyy ylösalaisin, nuoria ikäluokkia on yhä vähemmän, Suomi ikääntyy.
Toisin kuin usein väitetään, lapsikadossa ei ole kysymys ensisijaisesti itsekkyydestä tai mielihyvähakuisesta kulttuurista. Lasten ja nuorten pahoinvointiin ja nuorten aikuisten haluttomuuteen saada lapsia tulisi suhtautua vakavasti.
Koronapandemia koetteli ankarasti lapsia, joiden herkkään kehitysvaiheeseen sosiaalinen eristäminen osui. Lapset ja nuoret ovat myös hyvin tietoisia ilmastonmuutoksesta ja ihmisyhteisöjen syvästä kyvyttömyydestä ratkaista konflikteja väkivallattomasti. Hyvästä tulevaisuudesta unelmoiminen on monen mielessä korvautunut pessimismillä.
Lapset ja nuoret ovat kuitenkin yhteiskuntamme tärkein voimavara ja aarre. Lastensuojelun käsitteen ei pitäisi tarkoittaa ainoastaan vaikeimmissa oloissa elävien auttamista.
Meidän aikuisten tulisi lakata levittämästä inhorealismiamme.
Lastensuojelun nimissä tulisi jakaa toivon, rakkauden ja armon sanomaa jokaiselle kehittyvälle ihmiselle. Meidän aikuisten tulisi lakata levittämästä inhorealismiamme. DDT saatiin kiellettyä, nyt olisi aika kieltää henkisen ympäristön myrkyttäminen pessimismillä, rumuudella ja katkeruudella.
Tämä ei tarkoita tosiasioiden kiistämistä. Ihmisen on ymmärrettävä astua ylväydestään muun elonkehän joukkoon. Mutta on asetettava lapset kaiken keskiöön. On viimeinen hetki ymmärtää, mitä tarkoittaa lasten kaltaiseksi tuleminen: ihmetystä, iloa, uuden oppimista, tulevaan kurkottamista.
Ihmislajin ristiriitainen luontosuhde on synnyttänyt aikaan syviä katkeruuden virtauksia. Tähän ihmisvihan juonteeseen liittyy kiinteästi myös lapsikato, josta monet modernit yhteiskunnat kärsivät.
Toivon suojelu on aloitettava jo tänään.