Emerituspiispa Wille Riekkinen: Päättäjien puolesta kannattaa aina rukoilla
Sotimiselta ehkä vältyttäisiin vuoropuhelun ja viisaasti harkitun valtiotaidon avulla.
Jeesus oli rukoilemassa Getsemanessa pääsiäisjuhlien alla. Pimeyden myötä ylipappien ja kansan vanhinten lähettämä miesjoukko kuitenkin tunki paikalle, Juudas Iskariot antoi kuuluisan suudelmansa, osoitti kohteen, ja kiinniotto tapahtui nopeasti.
Yksi oppilaista olisi halunnut puolustaa mestariaan miekalla. Hän sai Jeesukselta yllättävän ohjeen: ”Pistä miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu.” Siitä alkoi Jeesuksen kärsimystie, Via Dolorosa. Loppu onkin historiaa.
Pääsiäissanoma avaa näköalat tulevaisuuteen ja toivoon koko ihmiskunnan osalta. Pääsiäisuskon tarkoitus on uskoa elävään, keskellämme toimivaan Vapahtajaan. Hän ohjaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseämme. Yksinkertainen ohje, joka johtaa rauhaan niin perhe-elämässä, keskinäisessä kanssakäymisessä kuin myös kansakuntien eloonjäämiskamppailussa. Mutta kauas olemme Jeesuksen ohjeista etääntyneet.
Kuka käyttäisi väkivaltaa tehokkaimmin?
Vanha hokema toteaa: ”Jos tahdot rauhaa, varustaudu sotaan”. Vähän joka puolella maailmaa varustaudutaan ja kilpaillaan siitä, kuka kekseliäimmin kehittäisi moderneja aseita ja pistäisi kovan kovaa vastaan. Kuka käyttäisi väkivaltaa tehokkaimmin? Silmät ummistetaan kansanmurhilta, nälkäkuolemilta ja katastrofien uhreilta. Ovatko meille vain oma etu, puolueen etu ja hännysteltävien näkemykset tärkeitä?
Missä diplomatia epäonnistuu, siellä soditaan. Siltä ehkä vältyttäisiin vuoropuhelun ja viisaasti harkitun valtiotaidon avulla. Siksi päättäjien puolesta kannattaa aina rukoilla. Ei sitä, että heiltä löytyisi kovuutta, vaan että heille annettaisiin viisautta käyttää kauko-ohjusten sijaan kaukopuheluita, aloitteellisuutta ja dialogisuutta. Onhan koko ihmiskunnan tehtävä viljellä ja varjella luomakuntaa, sen elämää ja hyvinvointia. Ei tuhota sitä.