Eriparisukat ja kaakaoviikset
Lapseni lähti kotoa jalassaan eriparisukat, toinen lähti kaakaoviikset suupielissään. Minä lähdin tilanteesta hermot hieman kireällä.
Mietin, että kunhan tästä eteisen lähtökaaoksesta selvitään, pyyhitään sitten naamaa ja onhan tuolla lapsella kuitenkin sukat kengissään, vaikkakin eri paria. Mietin, miltähän tämä nyt ulospäin näyttää, kun lapsi viilettää kaakaoviiksissään ulkona. Olin myös hieman pettynyt siihen, että en ollut saanut kaikkea ihan mallilleen hoidettua.
Nämä mainitut hetket ovat pieni ja aika harmiton tapaus arjen kiireen keskellä, mutta tulivat kuitenkin mieleeni pohtiessani vanhempien arjessa jaksamista. Luin Hesarissa 9.10. olleessa artikkelista vanhempien uupumisen syistä. Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jossa muun muassa täydellisyyden tavoittelu ja vertailu toisiin vanhempiin nostettiin esille uupumukseen vaikuttavina tekijöinä.
Itse tunnistan omassa elämässäni myös sen, että kun on monia asioita hoidettavana, tulee riittämätön olo. On ymmärrettävää, että myös uupumus vaanii vanhempia.
On pitänyt tajuta oma rajallisuutensa ja oppia tarvittaessa myös pyytämään apua, kun ei itse veny kaikkeen. Ulkokuori ei myöskään täydellisine somekuvineen ole se pääasia, vaan se, miten oikeasti menee ja miltä sisällä tuntuu.
Äitinä toivon arjessa täydellisen suorituksen sijaan riittävän hyvän olevan ok. Olisi kivempi ajatella, että riittää sellaisena kuin on. Ja jos ei voimat riitä kaikkeen, saisi pyydettäessä apua. Toiveeni olisikin, että välittäminen toisiamme kohtaan näkyisi ja tuntuisi teoissamme, katseessamme ja sydämessämme.