Hoosianna

Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen. Päivän evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin.

Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa. Kristillinen toivomme perustuu siihen, että Jeesusta voi huutaa avuksi. Lempeä rauhanruhtinas on kaikkien köyhien, sorrettujen ja syntisten ihmisten toivo. Hän ei tuominnut vaan armahti.

Nöyrtyminen omien heikkouksien edessä on usein se tie, joka mahdollistaa kasvun uuteen ja parempaan. Sen sijaan, että yrittäisimme niin kovasti selviytyä itse, voimme liittyä siihen Jerusalemin tien varrella olevaan ihmisjoukkoon ja huutaa Jeesukselle: Hoosianna! Auta!

Mieleeni muistuu eräs ensimmäinen adventtisunnuntai, jolloin pidin pyhäkoulua. Yleensä lapset olivat hyvin vilkkaita ja minulla oli ongelmia saada heidät pysymään luokkahuoneessa. Opettajien lehdessä oli loistava neuvo, jonka toteutin. Tällä kertaa lapset odottivat tunnin alkamista poikkeuksellisesti huoneen oven ulkopuolella. Kun lapset pääsivät sisään, he tulivat täysin pimeään huoneeseen. Sytytin yhden kynttilän ja pyysin, että he miettisivät lempipaikkaansa. Hiljaisuus oli kerrassaan käsin kosketeltavaa. Kerroin, että tänään alkaa adventtiaika. Siksi sytytimme tänään ensimmäisen adventtikynttilän. Askartelim-me kukin oman kynttilämme ja menimme pienenä kulkueena kirkkoon laulamaan Hoosiannaa. Tuo tunti on jäänyt mieleeni tavallisuudesta poikkeavan rauhallisen tunnelmansa vuoksi. 

Ensimmäinen adventtisunnuntai on kirkossa juhla. Tästä laskeudutaan pieneen paastoon ja rauhoitutaan. Pieni paasto on oman elämän tarkkailun aikaa. Se voi näkyä myös siinä, että muistamme hädässä olevia lähimmäisiä lähellä ja kaukana.

Käy, Herra Jeesus, luokseni,
tee sydämeeni majasi.
Se täytä, Jeesus, armolla
ja asu aina minussa.

Virsi 2:5