Joulunomi

Entinen työkaverini antoi minulle varsin osuvan lempinimen Joulunomi. Olen aina rakastanut joulua ja sen valmistelua. Lapsuudessa kätkin hyvissä ajoin elokuussa lahjoja vanhemmilleni kotimme vaatehuoneeseen. Tosin elintarvikkeita sisältäneet vanhat villasukat alkoivat jo lokakuussa tuoksumaan epäilyttävältä. 

Neljä vuotta sitten joulun alla saimme pelottavan tiedon rakkaamme vakavasta sairaudesta. Aiheen käsittely oli vaikeaa ja rankkaa, niinpä pelkoon kadonneiden sanojen sijaan aloimme kuvittamaan joulupalloja. Perheessämme on aina ilmaistu isoja tunteita kuvin ja sävelin. Istuimme hiljaisuuden vallitessa lapsuudenkotini ateljeessa ja maalasimme kolmessa sukupolvessa joulupalloja. Yksi maalasi pöllöjä, toinen metsoja, kolmas oravia. 

Ja siitä se sitten lähti. Sairaus onneksi selätettiin ja saamme nauttia kolmen sukupolven yhteisistä jouluhetkistä tänäkin jouluna. Maalata joka vuosi uudet pallot, mistä on tullut joulun valmisteluun uusi traditio. Ja valmistelun voi aloittaa hyvissä ajoin, kun siltä tuntuu. 

Löysin muutama vuosi sitten Pekka Ruuskan kirjoittaman joululaulun Suutari ja vieras, jossa kiteytyy minulle koko joulun ja välittämisen ajatus. Näkemällä toisemme ja välittämällä toisistamme teemme elämästä hyvää. Laulun sanat puhuttelevat viisaudellaan. Joulunomi toivookin, että tänä vuonna kauneimmissa joululauluissa lauletaan taas yhdessä tätä laulua.

”…Niinpä viimein menee vanha mies jo nukkumaan, näkee unta, sanoo vieraalle ettet tullutkaan, vieras kertoo, olin luonas tänään kolmasti. Hyvää joulua ja kiitos sydämestäni.”