Kun jumalanpalvelus sai tapakristityn liikuttumaan

Kirkko ja koti -lehden luetuimpiin palstoihin kuuluu Kirkonkirjat eli kastetut, kuulutetut ja kuolleet. Se on omalla tavallaan edustanut aikoinaan myös sosiaalista mediaa, josta pystyi seuraamaan tuttujen ihmisten elämänkaaren tapahtumia.

Kirkolliset ilmoitukset nousivat esille myös Helsingin Sanomien laajassa artikkelissa. Siinä maallistuneeksi tapakristityksi itseään kuvaileva toimittaja Miia Vatka osallistui tavalliseen sunnuntain jumalanpalvelukseen ja alkoi yllätyksekseen itkeä. (HS 3.3.2024)

Vatka kuvailee: ”Yllätyn reaktiostani, kun avustava pappi alkaa lukea kirkollisia tiedotteita. Hän kertoo seurakuntaan kasteessa liitetyn kahden tyttövauvan nimet sekä luettelee kymmenkunta kuollutta seurakuntalaista ikineen. Minua alkaa itkettää. Lopuksi hän lukee etukäteen pyydetyn esirukouksen vakavasti sairastuneelle. Tässä vaiheessa kyyneleet valuvat jo. En tunne näitä ihmisiä, mutta minua liikuttaa se, että täällä me ajattelemme ja tuemme poisnukkuneita, heidän omaisiaan ja vakavasti sairastunutta. Me, yhdessä.”

Kristityt lähtevät arkeen auttamaan ihmisiä.

Jeesuksen kuolleista nousemisen päivä oli sunnuntai ja näin ollen myös jokainen messu on Kristuksen ylösnousemisen juhla ja kristittyjen pyhäpäivä. Perussisältö on kuitenkin kaikkialla sama. Rukoillaan tärkeiden asioiden puolesta, luetaan Raamattua, selitetään Raamatun tekstiä eli saarnataan ja nautitaan ehtoollista, yhteistä ateriaa.  Kristityt lähtevät arkeen auttamaan ihmisiä, rakentamaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa sekä puolustamaan heikkoja ja köyhiä.

Toimittaja Vatka totesi oman kokemuksensa jälkeen: ”Oma oloni on jollain lailla kohotettu. Johtuuko se Jumalan sanasta vai lämpimästä yhteisöllisyyden tunteesta, jonka kirkossa koin? En tiedä. Päällimmäisenä mielessä pyörivät pastori Kaisa Karirannan sanat – Ihminen on pohjimmiltaan hyvä”.

Siunattua pääsiäistä!