Kun kaikki muuttui – korona sai seurakunnat uudistumaan

Näin jälkikäteen tuntuu, että kaikki muuttui yhdessä yössä. Normaali muuttui poikkeukseksi. Tuli yleinen hämminki ja uudelleen orientoituminen. Yllättävän nopeasti seurakuntaelämä muutti muotoaan.

Kokoontumiset seurakunnissa kiellettiin ja hartauselämä jumalanpalveluksineen siirrettiin verkkoon. Joku oli tehnyt sellaista aikaisemminkin, mutta suurin osa seurakunnista alkoi harjoitella videointia ja editointia ensimmäistä kertaa. Hauska yllätys oli, että melko kotikutoisia videoituja kirkkohetkiä katsottiin moninkertaisesti enemmän kuin ihmisiä käy tavallisesti kirkossa. Omasta kirkosta tuli tärkeä, mutta samalla pääsi kurkistamaan toistenkin kirkkojen ja seurakuntien elämää.

Hauska yllätys oli, että melko kotikutoisia videoituja kirkkohetkiä katsottiin moninkertaisesti enemmän kuin ihmisiä käy tavallisesti kirkossa.

Opimme nopeasti, miten toimitaan verkossa. Ei se niin vaikeaa ollutkaan. Mutta samalla kasvoi ymmärrys siitä, miten tärkeää on tulla yhteen. Nähdä. Jutella. Kätellä. Koskettaa. Polvistua ehtoollispöytään. Käydä toimituskeskustelut kasvotusten. Kastaa lapset suvun ympäröiminä. Saattaa vainajat hautaan suvun ja ystävien voimin ja muistella heitä yhdessä.

Seurakunta oli kuin kalpea haamu entisestään. Ymmärrys seurakunnasta yhteisönä vahvistui entisestään.

Samalla syntyi paljon uutta. Diakonian rooli vahvistui. Koulujen kanssa sovittiin koululaisten chatista. Ruokajakelu lähti liikkeelle. Ihmisille soitettiin kotiin ja kyseltiin kuulumisia. Lapsiperheille tehtiin puuhakasseja ja vanhemmille järjestettiin hengähdystaukoja. Avustustoiminta laajeni.

Jo ennen kriisiaikaa rakentuneet hyvät verkostot kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa kantoivat.

Jo ennen kriisiaikaa rakentuneet hyvät verkostot kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa kantoivat. Kaupunkilaisten erilaisiin tarpeisiin pystyttiin vastaamaan nopeastikin. Työntekijöiden toimenkuvia muutettiin tehtäviä vastaaviksi. On ollut ilo nähdä, miten hyvin työntekijät ovat tähän taipuneet.

Ilo on ollut myös nähdä, miten arjen kristillisyys on tullut näkyväksi. Naapurit auttavat toisiaan. Asioidaan kaupoissa ja apteekeissa kriisiryhmien puolesta. Jututetaan ihmisiä turvavälin päästä. Soitetaan sukulaisille ja vanhoille ystäville ja kysellään kuulumisia. Sellaista arjen kristillisyys on. Sitä eivät seurakunnan työntekijät voi ikinä korvata. Tehdään yhdessä. Poikkeusoloissakin!

Kirjoittaja on yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja