Kysymys kirkon tunnustuksesta puhuttaa yhä tänään

Saksan kirkossa käytiin Hitlerin aikana kirkkotaistelua, jossa vähemmistöön jäi niin sanottu tunnustuskirkko, joka yritti pitää kiinni perinteisestä kristinuskosta.

Me elämme Suomessa nyt aivan eri maailmassa, mutta kysymys kirkon tunnustuksesta on yhä ajankohtainen.

Eduskunta palautti viime keväänä kirkolliskokoukselle kirkkolain kokonaisuudistuksen, joka nyt joudutaan kirjoittamaan uusiksi. Eduskunnan yksi viesti kirkolle oli se, että kirkkolaissa ei pitäisi olla ”tunnustuksellista” sisältöä. Kirkon kannalta tämä on lievästi sanoen ongelmallista.

Eduskunnan yksi viesti kirkolle oli se, että kirkkolaissa ei pitäisi olla ”tunnustuksellista” sisältöä.

Voimassa olevan kirkkolain toinen pykälä näet paaluttaa sen, mikä on Suomen ev.-lut. kirkko: ”Kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkko julistaa tunnustuksensa mukaisesti Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.”

Nyt kirkkolaissa ei pitäisi siis enää mainita Raamattua, Jumalasta puhumattakaan. Kirkkohallitus onkin esittänyt, että lain niin sanottu tunnustuspykälä siirretään kirkon itsensä hallinnoimaan kirkkojärjestykseen, jotta voidaan varmistaa, että eduskunta hyväksyy uuden kirkkolain.

Kirkolliskokouksessa tällainen antautuminen ei ole kuitenkaan läpihuutojuttu. Asiaa pohditaan parhaillaan kirkolliskokouksen lakivaliokunnassa, jossa itsekin istun, mutta asiasta käytiin jo heti alkuun täysistunnossa perusteellinen lähetekeskustelu.

Käytettyjen puheenvuorojen perusteella voi päätellä, että jos Jumalan nimi poistetaan kirkkolaista, ei ongelmana ole eduskunnan hyväksyntä. Kirkkolain uudistus vaatii näet kirkolliskokouksessa määräenemmistön, ja ilman Jumalaa sitä ei ole.

Kirjoittaja on Kallaveden seurakunnan luottamushenkilö