Männistön seurakunnassa tuntee aina olonsa tervetulleeksi
Luottamushenkilö Jussi Hakala arvostaa seurakuntansa avoimuutta ja lämmintä yhteisöä.
Miksi haluat toimia luottamushenkilönä?
Minulle kirkko ja seurakunta on aina kuulunut elämään niin omassa lapsuuden kodissani ja sen jälkeen omassa perheessäni. Olen aina ollut kiinnostunut miten erilaiset yhteisöt toimivat ja niinpä minulle luottamustehtävässä toimiminen on kiinnostavaa ja jotenkin luonteenomaista.
Mitä arvostat seurakunnassasi?
Männistön seurakunta on ihanan lämmin yhteisö. Meillä arvostetaan toisia, kuunnellaan ja kunnioitetaan. Männistö on myös avoin ja laaja-alainen. Seurakunnassamme oikeasti kutsutaan kaikkia riippumatta meidän taustoista tai olemuksestamme.
Miten haluaisit kehittää seurakuntasi toimintaa?
Minulle seurakunta on hiljentymisen paikka. Voin mennä sinne silloin, kun minusta siltä tuntuu ja voin olla omien ajatuksieni kanssa. Seurakunta on lämmin ja saan sieltä voimaa. Koen aina olevani tervetullut. Haluan, että tällainen toiminta jatkuu. Meillä on myös monipuolinen jumalanpalveluselämä ja toivottavasti se sellaisena jatkuu.