Minkälaisen tarinan sylkykuppi kertoo nykypäivän ihmiselle?

Vanha, kauan talvirasvassa ollut paheeni on herännyt. Onneksi kyseessä on yksi pienimmistä kantamistani konnuuksista. Tarkoitan nimittäin himoani kierrellä kirpputoreja ja hamuloida niiltä nurkkiin tavaroita, jotka ovat mielenkiintoisuuteensa nähden kohtuuhintaisia tai jopa halpoja. Sanalla sanoen esineitä, joilla on kerrottavanaan tarina.

Tässä yhtenä päivänä yhytin jotain huomattavasti keskivertoa mielenkiintoisempaa. Silmiini osui pienehkö, jalalla varustettu malja. Sen kyljessä paistoi VR:n vanha logo. Kevyt googlailu paljasti kipposen sylkykupiksi. Sellaisia käytettiin Suomen juna-asemien odotustiloissa vielä ennen sotia.

Oli somempaa, että veturinventtailijat klimppailivat lattian sijaan kuppiin. Se oli aikaa, jolloin tuperkkeli tappoi ihmisiä ikään katsomatta eikä muitakaan tauteja voitu vielä kukistaa penisilliinillä.

Onneksi astia oli pesty hyvin.

Veturinventtailijat klimppailivat lattian sijaan kuppiin

Toisaalta kuppi oli historiansa ansiosta kuvottava, mutta yhtäältä se kieli muutoksesta. Sylkykuppi toi julki sen, että ihmisikä sitten lattialle räkiminen oli melko arkista toimintaa. Sisäräkimisen harrastajat saivat toki paheksuvia katseita niiltä, joiden mielestä se ei ollut oikein jees.

Vaan saivatpa he myös sylkykupit. Kieltotaulun sijaan heille annettiin täytettäviksi astiat ja niiden mukana kaino toive siitä, että sylkekää nyt näihin ennemmin kuin lattialle.

Tosin kyllä sisäsylkemistä toppuuteltiin tauluillakin. Sellainen kuuluu roikkuneen esimerkiksi 1900-luvun alussa pois puretun Nilsiän vanhan puukirkon seinällä. Dokumentoitujen aikalaismuistojen mukaan plakaatista ei ollut sanottavaa hyötyä.

Tänä päivänä lattialle ei sylje kuin täysi moukka.

Soma olisi tietää, mitkä arkiset nykytoimet tuntuvat muutamien vuosikymmenien päästä utopistisen oudoilta. Koska maailma muuttuu ja näemmä myös ihminen – jos kohta maailmaa hitaammin. Sen minulle kirkasti sylkykuppi. Ostinko sen? En kerro.