Minua on katsottu rakastavasti, nyt minä katson

Tiedätkö sen tunteen, kun joku katsoo hyväksyvästi, ihailevasti ja arvostavasti. Tai kun vanhempi katsoo lastaan rakastavasti. Kuinka tärkeää on se, että tulee nähdyksi. Että jokainen meistä sekä katsoo, että on hyväksyvän ja rakastavan katseen kohteena.

Jokainen meistä tarvitsee kokemuksen siitä, että voi päättää itseä koskevista asioista ja toisaalta siitä, että omaa riittävät taidot ja kyvyt selviytyä. Tämän lisäksi ihmisyyden perustarpeisiin kuuluu tarve tulla kuulluksi, kohdatuksi, nähdyksi ja noteeratuksi.

Se mikä olemme ihmisinä, rakentuu kohtaamisissa ja sosiaalisissa suhteissa. Jos jätämme katsomatta ja näkemättä toisen, voi syntyä tunne, että olemassaolomme kyseenalaistuu. Voi jopa tuntua, että ei ole sijaa, tehtävää eikä roolia yhteisössä. Tarvitsemme kokemusta siitä, että olemme merkityksellisiä.

Toisten ystävällisyys, myötätunto ja hyväksyvä kannustaminen auttavat kokemaan itsensä arvokkaaksi. Läsnäolo, aito kuunteleminen ja kiinnostus toista ihmistä kohtaan sekä toisen tarpeisiin vastaaminen viestivät siitä, että toinen on ihmisenä tärkeä.

Vaalitaan niitä hetkiä, kun kohtaamme toisemme.

Liian moni nuoristamme kokee, että heistä ei olla kiinnostuneita. Jos kotona ei olla kiinnostuneita, aito läsnäolo puuttuu eikä koulussakaan tule nähdyksi, voi omanarvon tunne alkaa rapistua. Hyväksyntää voi joutua hakemaan joko epäterveistä ihmissuhteista tai toimintatavoista.

Vaalitaan niitä hetkiä, kun kohtaamme toisemme. Näinä outoina aikoina kohtaamisten merkitys jopa korostuu.

Minun vuoroni kolumnistina päättyy tähän kirjoitukseen. Lämmin kiitos kaikille kirjoituksiani lukeneille ja palautteen antajille – loistetaan valoina toisillemme! Hyvää joulunaikaa!