Mitä suurempi juhla, sitä pidempi juhlakausi
Kristuksen ylösnousemusjuhlan eli pääsiäisen kohdalla ei toivoisi samanlaista kohtaloa kuin Kristuksen syntymäjuhlan joulun kohdalla
Kun odotus päättyy ja varsinainen juhla koittaa ja sitä pitäisi juhlia juhlakausi loppuun, ensimmäinen arkipäivä vie juhlan usein unohduksiin.
Mitä suurempi juhla, sitä pidempi juhlakausi. Pääsiäisyönä todistimme ja ylistimme Jeesuksen Kristuksen kuolleista ylösnousemista, tyhjän haudan ihmettä. Pääsiäiskausi ei rajoitu vain ensimmäiseen arkipäivään, vaan sitä vietetään pääsiäisyöstä 40 päivän ajan aina Herramme Jeesuksen Kristuksen taivaaseenastumiseen eli helatorstaihin asti ja oikeastaan vielä 10 päivää Pyhän Hengen vuodattamiseen eli helluntaihin.
Pääsiäinen on itse asiassa aina läsnä: kirkkovuoden kierrossa myös jokainen sunnuntai on ylösnousemusjuhla, pikkupääsiäinen.
Pääsiäisen ilosanoman tulee näkyä ja tuntua kaikessa kirkon ja seurakunnan elämässä. Kirkko opettaa, ettei pääsiäisen jälkeen maailma voi enää olla entisensä: ei vain kirkko ole uudistunut, vaan itse kunkin meidän tulisi olla ristinkuoleman kautta uudesti syntyneitä.
Moni meistä on varmaankin huomannut kiireisen ja maallistuneen maailman unohtaneen pääsiäisen jo ensimmäisinä arkipäivinä. Olemme pääsiäispyhien jälkeen palanneet maalliseen arkeen, mutta meidän tulisi muistaa, että me voimme ja meidän tulee iloita Kristuksen ylösnousemuksesta koko pääsiäiskauden ajan.
Se, mitä me teemme, kuvaa sitä, mikä meille on tärkeää ja mitä arvostamme. Ortodokseilla on tapa, jota jokainen kristitty voi noudattaa ja joka ei jätä epäselväksi juhlakauden olemassaoloa. Tavatessamme me tervehdimme toisiamme:
”Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!”