Näin on aina tehty – mutta pitääkö niin tehdä jatkossakin?
Tänä vuonna mökkeilykausi alkoi varhain. Koronarajoitusten myötä työt muuttuivat etätöiksi ja eskarilainenkin jäi kotiin. Teimme muutamia parin yön mökkikeikkoja maan ollessa vielä valkean hangen peitossa.
Minulla ja vaimollani on selkeä lapsena opittu malli, miten saunaan saa talvella vettä. Pitää joko kaivaa avanto tai sulattaa lunta. Päädyimme jälkimmäiseen. Vasta kolmannella, juuri ja juuri lämmenneen veden kanssa läträtyllä saunareissulla juolahti mieleen, että mökkitien varressa virtaa puro. Mitä jos veden hakisikin sieltä.
Puro on virrannut siinä kesät talvet koko sen kahdeksan vuotta, kun olemme mökillä rampanneet. Vaikka talvimökkeily on jäänyt lasten myötä vähemmälle, ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun sulattelimme lunta. Avantokin on joskus hakattu. Tarvitsimme liki vuosikymmenen älytäksemme, että asiaa ei ole pakko tehdä, kuten se on aina tehty.
Elämässä on paljon asioita, jotka teemme pohtimatta vaihtoehtoja. Ne on opittu lapsuudesta tai imaistu kulttuurista, joka vaikuttaa ympärillämme. Toimimme lukemattomilla tavoilla, joita ei tule koskaan tarkasteltua kriittisesti. Joskus jokin saa avaamaan silmät ja huomaamme, että virtaava vesi on näppärämmin lämmitettävissä kuin polanteinen lumikokkare.
Elämässä on paljon asioita, jotka teemme pohtimatta vaihtoehtoja
Koronan myötä olemme ehkä ensimmäistä kertaa sukupolveni elinaikana sellaisten tapahtumien äärellä, että olemme olleet pakotettuja tekemään asioita toisin kuin olemme aina tehneet. Monien suusta olen kuullut, että työt ovat sujuneet etänä tehokkaammin kuin työpaikalla. Lenkkipolulla vastaan on lenkkeillyt vanhempia teini-ikäisten lasten kanssa ja retkeilypaikoilla on ollut vilkasta. Kenties monelle meistä jää tästä ajasta käteen jotain uutta. Kenties emme tee kaikkea niin kuin olemme aina tehneet.