Nyt eletään Suvivirren sesonkiaikaa
Suvivirsi on taas soinut upeasti monissa koulujen ja oppilaitosten päättäjäisissä.
Suvivirsi on osa suomalaista kulttuuriperinnettä ja monille tärkeä siirtymäriitti keväästä kesään. Koronavuosina virsi soi erityisesti verkossa, mutta myös parvekkeilla ja pihoilla.
Arkkipiispa Tapio Luoman mukaanvirren sanat kannustavat luottamaan Jumalan johdatukseen sekä kunnioittamaan luontoa ja kiittämään sen Luojaa.
Alun perin Suvivirsi ei liittynyt kouluun, lakkiaisiin ja kevättodistuksiin. Virsi syntyi poikkeusoloissa keskellä 1600-luvun lopun nälkävuosia.
“Suvivirren sanat ovat syntyneet puutteen ja hädän keskellä. Ne muistuttavat, miten riippuvaisia olemme luonnosta ja sen antimista, jotka ovat Jumalan lahjaa. Silti virressä on valoisa sävy. Se vahvistaa toivoa ja luottamusta, että kesä tuo mukanaan uutta kasvua ja elämää”, arkkipiispa Luoma kuvailee.
Virsi syntyi poikkeusoloissa keskellä nälkävuosia.
Myös seurakunnat haluavat tarjota nuorille uutta kasvua ja elämää, sillä Suvivirren kajahdettua moni nuori siirtyy kesätöihin. Monet ensimmäistä kertaa ja toiset jo ”vanhoina konkareina”.
Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymässä työskentelee tänä kesänä kaikkiaan noin 125 kesätyöntekijää: noin 90 hautausmaiden kesä- ja kausityössä, 20 kirkon alojen opiskelijaa ja reilut 10 leirikeskuksissa.
Lisäksi Kuopion seurakunnat työllistävät muutamiksi viikoiksi noin 200 nuorta ohjaajiksi kesän rippikouluihin ja leireille.
Myös Siilinjärven ja lähialueiden seurakuntiin palkataan useita kymmeniä ja yhteensä jopa satoja nuoria. Kun tähän lasketaan kaikki seurakunnat, voimme täydellä sydämellä sanoa, että kirkko on merkittävä kesätyön tarjoaja nuorille.
Kirkon jäsenenä olet mahdollistamassa monelle nuorelle arvokasta työkokemusta, joka saattaa auttaa heitä elämässä taas eteenpäin.