Rachel Carsonin Hiljainen kevät -kirja ja koronakevät ovat kaksi erilaista hiljaista kevättä – molemmat muuttivat maailmaa
Maailma on perinteisesti miesten, mutta ainakin kaksi naista ovat peruuttamattomasti muuttaneet pelkällä sanan voimalla maailmanmenoa ja meidän ajatteluamme.
Maailmanhistoria on tunnetusti ollut paljolta miesten ja ennen muuta valtaa käyttävien miesten historiaa. Nyt koronaviruksen vähentäessä ainaisia kiireitä, on juohtunut yksinäisinä hetkinä mieleen, että on kuitenkin ainakin kaksi naista, jotka ovat peruuttamattomasti muuttaneet pelkällä sanan voimalla maailmanmenoa ja meidän ajatteluamme.
America first, julistaa Yhdysvaltain nykyinen presidentti, ja sattumoisin ovat amerikkalaisia myös Harriet Beecher Stowe ja Rachel Carson, jotka eivät mistään hinnasta olisi äänestäneet Donald Trumpia, jos heillä olisi ollut mahdollisuus osallistua vuoden 2016 presidentinvaaleihin.
Setä Tuomon tupa –romaani sai jenkit luopumaan orjuudesta – toki sisällissotakin vaikutti
Beecher Stowe (1811-1896) sai vuonna 1852 julkaistulla Setä Tuomon tupa -romaanillaan jenkit luopumaan orjuudesta – tosin lopulliseen ratkaisuun vaikutti myös verinen sisällissota. Carsonin (1907-1964) tasan 110 vuotta myöhemmin valmistunut Hiljainen kevät oli taas teos, joka avasi koko maailman silmät näkemään, miten raakalaismaisesti ja piittaamattomasti me suhtaudumme luontoon ja sen eläjiin, erityisesti pienimpiin.
Ympäristömyrkkyjen tuhoista varoittaneesta Hiljaisesta keväästä on noussut liki Raamatun asemaan kasvavassa ympäristöliikkeessä. Suomalaisten luettavaksi se saatiin kahdeksan vuotta valmistumisensa jälkeen sopivasti vuonna 1970, jonka Yhdistyneet kansakunnat oli nimennyt ensimmäiseksi kansainväliseksi luonnonsuojeluvuodeksi. Rachel Carson olisi ollut varmasti ilahtunut YK:n sitoutumisesta luonnon asialle, mutta oli ehtinyt kuolla kuusi vuotta aiemmin rintasyövän heikentämänä sydänkohtaukseen.
Luontoaktivisti Teuvo Suomisen suomentama ja täydentämä Hiljainen kevät ei ole paksu kirja, vain 272 sivua. Jos Harriet Beecher Stowe Setä Tuomon tuvassaan vetosi ihmisten inhimillisiin tunteisiin ja sai heidät näkemään orjuuden vääryyden, Rachel Carson pitäytyy tiiviisti tieteeseen ja numeroihin. Kuluneet 50 vuotta ovat osoittaneet, että tehokas oli tämäkin tapa.
Yksikään sellutehdas ei enää laske jätevesiään suoraan järveen eikä mikään kaupunki – paljon on silti vielä tekemistä
Puolessa vuosisadassa ensimmäisen kansainvälisen ympäristövuoden jälkeen suhteemme luontoon ja ympäristön tilaan on olennaisesti muuttunut. Dioksiinista vapautuneet silakat ovat taas syömäkelpoisia, Oulun yllä ei ole leijunut enää vuosikymmeniin sitä keltaista rikkipilveä, joka tuprusi nykyisen Kemiran edeltäjän Typpi-yhtiön savupiipuista.
Ei laske enää yksikään sellutehdas jätevesiään suoraan järveen – eikä muutoin Kuopio tai mikään muukaan kaupunki. Kuuset kasvavat taas naavaa, ja mikä parasta näinä eristäytyneisyyden aikoina: vuoden 1970 jälkeen perustetuissa kansallispuistoissa meidän on soma käyskennellä ja nauttia luonnon monimuotoisuudesta.
Vuoden 2020 koronaviruksen hiljentämä kevät ei ole uusintapainos Rachel Carsonin vuoden 1962 Silent springistä, Hiljaisesta keväästä. Carsonin esiinnostamat uhkakuvat on paljolti kyetty torjumaan yleisellä asennemuutoksella ja tietoisella toiminnalla, vaikka paljon on vielä myös tekemistä, ennenkuin ihmiskunta voi tuntea olevansa taas paratiisissa. Mutta ajatteluamme tämä vielä kesällekin jatkuva hiljainen kevätkin tulee muuttamaan.
Unelma jatkuvasta kasvusta on sekin vain utopia, haavekuva, joka haihtuu hetkessä
Jos lie ihminen nostanut itsensä luomakunnan herraksi, niin nyt hän joutuu nöyrästi toteamaan, miten pieni, näkymätön virus toi hetkessä pysäyttää kaiken, mihin on totuttu. On nähty, miten unelma jatkuvasta kasvusta ja vaurastumisesta on loppupelissä sekin vain utopia, haavekuva, joka hetkessä haihtuu ties miten kauas.
Toisaalta: jos vuoden 2020 hiljainen kevät saa meidät järkiintymään aineellisessa katsannossa, niin yhtäältä se on tuonut mukanaan myös henkisen havahtumisen. Suuren maailman sulkeutuessa tärkeiksi ovat tulleet taas perhe, omaiset, läheiset ja ystävät. Ollakseen onnellinen ihmisen ei tarvitse omistaa koko maailmaa, vaan siihen riittää yksi puhelinsoitto tai pieni tekstiviesti läheiseltä, että olemme olemassa ja tärkeitä jollekin toiselle.