Savolaesen luottamusimmeesen mielemmaesemoo
Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuuston täysverinen savolainen varapuheenjohtaja Päivi Heikkinen pohtii luottamushenkilönä toimimisen syvintä olemusta – savoksi tietenkin.
Huikeen aarinkoesena elokuun uamuna lukkee pärräätin Mullikasta päevän sannoo ihan selekosuomella Hepr. 10:25: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.”
Luottamustoemiin tarvitaan vanahan tottuuven mukkaan luottamusta, kun Herra on antanna viran, niin tottapa on antanna järennii immeesiks tehtävee hoetoo. Kirkkoviärtille kuuluu varsinnii vasta-alakajana perehtyvä toemintakaaven alussa ommaan rooteliisa. Tarkottaa oman rooliisa, tehtäviisä, vastuisa sekä seorakunnan toeminnan ymmärtämistä. Luottamusimmeesten rooli on ennakoija ja piättee mahollisuuksiin ja rahhoen antamisesta, mutta ee tarvihe männä peukaloemaan päevittäisjohtamista eekä muutakkaa operatiivista toemintoo, muut tahot kyllä vahtoovat ihan riittämiin.
Kokkooksissa piätetään lakisiäteisistä asijoista, kuten tallousarvijosta, toemintasuunnitelmasta ja henkilöstön riittävyyvestä ja männeen vuonj toemintakertomuksesta ja tilinpiätöksestä sekä myönnettään vastuuvappaas kaekille piätoplokkaille seorakunnassa ja muissa asijoessa; korjataanko, myyväänkö vai ostetaanko kiinteestöjä, uusittaeskoon haatuusmuan aetoo vai hankittaesko peräti uutta tekniikkoo.
Ee tarvihe männä peukaloemaan operatiivista toemintoo.
Välillä piäsöö kissanristijäesiinnii mukkaan, vaekkapa evustammaa Suomen Lähetysseoran vuosjkokkookseen. Lähetysseoran siäntöihin pitäs tehä muutos, jotta hallituksessa pitäsj olla yhen pakollisen savolaesen kiintijö. Seorakunnan virkoen keleposuusehtoehin pitäs sisällyttee pakollinen oppimiärä savon kielestä ja kulttuurista. Jumalan sannaan luottain uattelen kuitennii, että savolaesuus ee oo mikkään synti eikä häppee. Jumalaa on suattanna vähän silimänpilikkeesesti vinnoon hymmyilyttöö meetä savolaesija luuvessaan. Savolaesen siunatuks lopuksj otan kantoo tämänhetkisseen rasismikeskustelluun. Lontoon-murteesesta nimestään huolimata suomalaesen Portion Boys-yhtyeen sanoin: Vaikka ollaan eri puolilta Eurooppaa ja vaikka eri polkuja kuljetaankin, niin muistetaan, me samaa taivasta katsotaan.
Kirjoittaja on Siilinjärven kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja